sunnuntai 16. syyskuuta 2018

2018-09-15 Sonjalla

SONJALLA

Tällä kertaa rata oli paljon vaikeampi kuin viimeksi. Ja sekös just on mielenkiintoista. Rataa ei käyty etukäteen läpi, vaan mentiin ihan mun ohjausvalinnoilla, mitkä olikin aika pitkälle ihan jees. Kolmeen kohtaan jäätiin treenailee hetkeksi.

Päästiin nollana puomille asti. Sitten tuli takaakierto ja Rane törmäsi siivekkeeseen. Se tapahtui kovin pehmeästi ja kuin hidastettuna. En ymmärrä miten se on mahdollista, kuin olisin katsonut hidastettua elokuvaa. Siivekkeet on kevyet (en tiedä kenen, mutta hyvät on) ja pohja pehmeä, liekö siinä syy. Siihen jäätiin sitten hetkeksi treenaamaan takaakiertoa. Ja vain yhdellä ohjaavalla kädellä! Vastakäsi tulee niin tottuneesti mukaan, mutta nyt siis harjoiteltiin vain yhden käden ohjausta siinä kohtaa. Ja eikä siinä kauaa mennytkään, kun meni jo. 

Sitten lähetys putkeen ja piti hypyn kautta ohjata toisen putken kauimmaiseen päähän. Ja sitä kohtaa mietinkin jo rataan tutustumisessa, että hmm... mitenkäs tästä kohdasta selviää, kun ei kerkee tekee päällejuoksua. Niinkin helposti kuin tähän-käskyllä koira ohjaukseen mukaan ja taas lupa irrota. Ja Rane kuunteli hienosti.

Sitten vielä se kolmas kohta. Taas putkesta kahden hypyn kautta kolmannelle takaakierto, ainoo vaan, että siinä oli putki kivasti hollilla. Vauhti vaan vei. Mutta siihenkin kohtaan tähän-käskyllä huomio pois putkesta ja ohjaukseen mukaan. Eli tässä kohtaa nuo molemmat edelliset, takaakierto ja sitä ennen haltuunotto. Tää oli varmaan radan vaikein kohta, ainakin meille, koska tässä oli vauhti niin kova.

Mut hei, alun ziekurat, niistot, takaakierrotkin, kontaktit ja kepit, aika superisti. Se fiilis, kun mennään. Happy. 
Ja treenilistalle niitä haltuunottoja esim. tähän-käskyllä. Ja nythän mä vasta tajusin, että miksei voisi olla "ininnejäkin". Lisäksi takaakiertotreeniä samalla lailla kuin oli Saijankin videolla kesällä ja tässä vähän aikaa sitten, eli sankon kiertoa vaikka ohjaaja juoksee suoraan eteenpäin. Kierrä-käsky siis tarkoittaa, että este myös suoritetaan, eikä juosta vaan ohi ja jäädä liikkeeseen. Ja nyt pitäis päästä treenaa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti