lauantai 18. tammikuuta 2020

2020-01-18 Jes jes jes

JES JES JES

Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.

Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu. 

Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa. 

Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.

Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti