VIIKON VARRELTA
HiHan tokokisojen jälkipuintia facesta luettuani, kokeilin Ranen kaa metallia pitkästä aikaa. Hups, istuessa sylkäs vaan "yäks" pois, mut kun pyysin tuomaan, niin hän kyllä toi. Treeniin siis pitotreeniä kapuloilla.
Kilpatokokurssilla 3/4 oli vauhtiliikkeet, tosin tehtiin vaan ruutua. Ensin pitää saada motivaatio sinne, sitten vasta keskitytään oikeaan paikkaan. No ei ole juurikaan motivaatio-ongelmaa. Treeniä siten, että minä olenkin sivussa ja näytän ja pyydän menemään ruutuun. Ja tätä vähän joka puolelta. Motivaatiotreeninä voi kokeilla; koira kauas, itse puoleen väliin ja juoksette kilpaa ruutuun.
Paikkamakuu ryhmässä toista kertaa ja paikkaistuminen ekaa kertaa. Hyvin pysyi minuutin. Lisätäänpä aikaa sitten.
Ja kaikkiin liikkeisiin kannattaa aina kertoa mitä mennään seuraavaksi tekemään. Oltava mustavalkoinen ja vaadittava, että keskittyy sinuun eikä nojaa eteenpäin valmiina lähtöön.
Kotona ajattelin, jos alkaisi kaukot uudelleen etujalat paikallaan. Anna-Leena oli opettanut lapparilleen uudelleen, ja näyttipä hienolta. Osaisinkohan sen opettaa, hmm....
Maanantaina Markon aksatreeneissä oli ekaa kertaa muutama 50 senttinen rima, ja sen kyllä huomasi, juuri ne putosi. Oho. Tästä eteenpäin siis niitä. Mietitytti myös takaakierrot kapeilla siivekkeillä. Olis varmaan hyvä laittaa "levikettä".
Alku oli meille yllättäen vaikein. Tuli se 50 senttinen rima alas tai minipienellä liikkeellä menikin esteen väärältä puolelta. Siitä kun pääsi eteenpäin, niin avot!
Jos en ihan väärin tulkinnut, niin oikeastaan ei saatu läksyä. Piti vain muistaa kiinnittää huomiota mitä koira näkee laskeuduttuaan ja mihin laskeutuu.
Jokatoinen viikko vaan on HiHan aksatreenit meillä ja nyt oli sitten se viikko. Voin kertoo, et eipä mennyt yhtään niin hienosti ku maanantaina. Ööö, yritän kauheesti olla positiivinen, enkä siis hermostunut, lähinnä nauratti, mutta ku ihan oikeesti mikään kohta ei mennyt hyvin, lähdöstäkin nousi. Kysyin koutsiltakin, ja hetken mietittyään sanoi "kepit meni hyvin". Hahaa siinäkin meni tokasta sisään ensin. Niin...hmm...joo...pyysinkin erotteluja ja loppusuoraa, jota ei olla vielä treenattu eikä siis osata. Tuollainen sivuttainen takaakierto tuli sitten vielä tuohon kaupanpäälle.
Onhan se ihan eri juttu, kun on este suoraan edessä tai vähän sivussa. Ei vaan meinannut löytää siivekkeen taakse, vaikka olin jo ihan siivekkeellä. Lelupalkkaa sitten vaan. Verkko olis pitäny laittaa.
Putki-A-erotteluissa sitten A:lle kyllä löysi, muttei oikein putkeen, vaikka A:ta ollaan tehty aika vähän, mutta sieltähän on saanut palkkaa.
Ja sitten se loppusuora, kun kääntyy heti minuun päin, "mihin jäit, tuutko jo". Lelupalkalla sitten, mutta unohdin juosta mukana :). Tosin sekään ei auttanut, kääntyi jokatapauksessa. Olenko minä siis "ihanampi, palkitsevampi" kuin joku lelu tai ainakin se lelu?
Kepeille nyt tuli vahinko, kun jarrut unohtui, mutta nuo muut nyt treenilistalle (Saijaaa!!). Viimeistään marraskuussa, jollen aiemmin, otan vapaakortin, niin pääsee treenaa jotain tiettyä.
Mun kennelpoika lähti lomalle, törkeetä! Niin onneks Saara on ulkoiluttanut päivällä koirat. Torstaina leikkivät sitten pallolla takapihalla ja sen jälkeen Pyry ontui. Siinä sinänsä ei mitään uutta, aina välillä ontuu, mutta nyt ontuikin etujalkaa ja oikeinkin näkyvästi. Byäääh, onneksi olikin tsekkiaika fyssarille. Oej kyynärtä aristaa, ei venyttäessä eteen eikä taakse, mutta koukistaessa. Sai laseria ja pienen eron parempaan huomasi jo samana iltana. Nyt sitten lepoa, kylmää ja Rimadyliä.
Vou, kyllä viikossakin on paljon asiaa tai sitten en osaa vaan lyhyesti mitään selostaa. Kunhan nyt kirjoittelen. Ja taustalla soi Vain Elämää biisit. Muutama helmi siellä joukossa mm. Ellinooran versio Rasmuksen Funeral Song'sta, melkein itku tuli.
lauantai 22. syyskuuta 2018
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
2018-09-15 Sonjalla
SONJALLA
Tällä kertaa rata oli paljon vaikeampi kuin viimeksi. Ja sekös just on mielenkiintoista. Rataa ei käyty etukäteen läpi, vaan mentiin ihan mun ohjausvalinnoilla, mitkä olikin aika pitkälle ihan jees. Kolmeen kohtaan jäätiin treenailee hetkeksi.
Päästiin nollana puomille asti. Sitten tuli takaakierto ja Rane törmäsi siivekkeeseen. Se tapahtui kovin pehmeästi ja kuin hidastettuna. En ymmärrä miten se on mahdollista, kuin olisin katsonut hidastettua elokuvaa. Siivekkeet on kevyet (en tiedä kenen, mutta hyvät on) ja pohja pehmeä, liekö siinä syy. Siihen jäätiin sitten hetkeksi treenaamaan takaakiertoa. Ja vain yhdellä ohjaavalla kädellä! Vastakäsi tulee niin tottuneesti mukaan, mutta nyt siis harjoiteltiin vain yhden käden ohjausta siinä kohtaa. Ja eikä siinä kauaa mennytkään, kun meni jo.
Sitten lähetys putkeen ja piti hypyn kautta ohjata toisen putken kauimmaiseen päähän. Ja sitä kohtaa mietinkin jo rataan tutustumisessa, että hmm... mitenkäs tästä kohdasta selviää, kun ei kerkee tekee päällejuoksua. Niinkin helposti kuin tähän-käskyllä koira ohjaukseen mukaan ja taas lupa irrota. Ja Rane kuunteli hienosti.
Sitten vielä se kolmas kohta. Taas putkesta kahden hypyn kautta kolmannelle takaakierto, ainoo vaan, että siinä oli putki kivasti hollilla. Vauhti vaan vei. Mutta siihenkin kohtaan tähän-käskyllä huomio pois putkesta ja ohjaukseen mukaan. Eli tässä kohtaa nuo molemmat edelliset, takaakierto ja sitä ennen haltuunotto. Tää oli varmaan radan vaikein kohta, ainakin meille, koska tässä oli vauhti niin kova.
Mut hei, alun ziekurat, niistot, takaakierrotkin, kontaktit ja kepit, aika superisti. Se fiilis, kun mennään. Happy.
Ja treenilistalle niitä haltuunottoja esim. tähän-käskyllä. Ja nythän mä vasta tajusin, että miksei voisi olla "ininnejäkin". Lisäksi takaakiertotreeniä samalla lailla kuin oli Saijankin videolla kesällä ja tässä vähän aikaa sitten, eli sankon kiertoa vaikka ohjaaja juoksee suoraan eteenpäin. Kierrä-käsky siis tarkoittaa, että este myös suoritetaan, eikä juosta vaan ohi ja jäädä liikkeeseen. Ja nyt pitäis päästä treenaa.
Tällä kertaa rata oli paljon vaikeampi kuin viimeksi. Ja sekös just on mielenkiintoista. Rataa ei käyty etukäteen läpi, vaan mentiin ihan mun ohjausvalinnoilla, mitkä olikin aika pitkälle ihan jees. Kolmeen kohtaan jäätiin treenailee hetkeksi.
Päästiin nollana puomille asti. Sitten tuli takaakierto ja Rane törmäsi siivekkeeseen. Se tapahtui kovin pehmeästi ja kuin hidastettuna. En ymmärrä miten se on mahdollista, kuin olisin katsonut hidastettua elokuvaa. Siivekkeet on kevyet (en tiedä kenen, mutta hyvät on) ja pohja pehmeä, liekö siinä syy. Siihen jäätiin sitten hetkeksi treenaamaan takaakiertoa. Ja vain yhdellä ohjaavalla kädellä! Vastakäsi tulee niin tottuneesti mukaan, mutta nyt siis harjoiteltiin vain yhden käden ohjausta siinä kohtaa. Ja eikä siinä kauaa mennytkään, kun meni jo.
Sitten lähetys putkeen ja piti hypyn kautta ohjata toisen putken kauimmaiseen päähän. Ja sitä kohtaa mietinkin jo rataan tutustumisessa, että hmm... mitenkäs tästä kohdasta selviää, kun ei kerkee tekee päällejuoksua. Niinkin helposti kuin tähän-käskyllä koira ohjaukseen mukaan ja taas lupa irrota. Ja Rane kuunteli hienosti.
Sitten vielä se kolmas kohta. Taas putkesta kahden hypyn kautta kolmannelle takaakierto, ainoo vaan, että siinä oli putki kivasti hollilla. Vauhti vaan vei. Mutta siihenkin kohtaan tähän-käskyllä huomio pois putkesta ja ohjaukseen mukaan. Eli tässä kohtaa nuo molemmat edelliset, takaakierto ja sitä ennen haltuunotto. Tää oli varmaan radan vaikein kohta, ainakin meille, koska tässä oli vauhti niin kova.
Mut hei, alun ziekurat, niistot, takaakierrotkin, kontaktit ja kepit, aika superisti. Se fiilis, kun mennään. Happy.
Ja treenilistalle niitä haltuunottoja esim. tähän-käskyllä. Ja nythän mä vasta tajusin, että miksei voisi olla "ininnejäkin". Lisäksi takaakiertotreeniä samalla lailla kuin oli Saijankin videolla kesällä ja tässä vähän aikaa sitten, eli sankon kiertoa vaikka ohjaaja juoksee suoraan eteenpäin. Kierrä-käsky siis tarkoittaa, että este myös suoritetaan, eikä juosta vaan ohi ja jäädä liikkeeseen. Ja nyt pitäis päästä treenaa.
perjantai 14. syyskuuta 2018
2018-09-13 Kesä meni, syksy tuli
KESÄ MENI, SYKSY TULI
Blogia pitkästä aikaa. En edes käynyt lukemassa kenenkään muunkaan blogia. Se vaan jäi, unohtui. Tuli sellainen pysähdys ajatteluun ja tähän touhuun. Mikä oli oikeastaan hyvä herätys. Jouduin pohtimaan omaa asennettani tekemisessäni, mikä oikein on tärkeää.
Luonteelleni tyypillistä, että olen huono häviäjä, täydellisyyden tavoittelija, vertailija ja hermostun jos asiat ei ala sujumaan suht nopeasti. Usein hirmu suurin odotuksin, putosin taas maan rakoon, jos tuntui ettei mikään oikein onnistu. Mieleeni jäi vain ne epäonnistumiset, vaikka mukana oli paljon paljon onnistumistakin. Enkä myöskään nähnyt muiden epäonnistumisia, vain omani.
Koskaan en syyttänyt koiraa, vaan itseäni, olenpa surkea, kun en osaa. Ja Ranekin, paljon herkempänä koirana kuin Pyry, myös pakotti muuttamaan asennettani positiivisuuteen ja iloitsemaan niistä hyvistä jutuista. Ne epäonnistuneet jutut oli niitä mitä laitettiin treenilistalle, ei sen kummempaa.
Ja kun aikaa meni, oli hirmu vaikeaa aloittaa taas kirjoittamista tänne. En tiennyt mistä taas alkaisin. Enkä tiedä onko tässä mitään selkeää linjaa vieläkään vai tuleeko tästä sillisalaatti, mutta jostain se on taas aloitettava. Treenipäiväkirjaa toki olen koko ajan pitänyt. Se kun on päiväkirja, henkilökohtainen.
Kesä oli kuuma, se meni ja syksy on tullut. Ranen kanssa ollaan treenattu aksaa 1-2 kertaa viikossa ja kuumimpina aikoina ei ollenkaan. Että ei ainakaan olla liikaa treenattu. Takapihalla parilla hypyllä ollaan tehty vähän "ininnejä" ja oikeeta ja vasenta. Lempolan ja Hihan kentällä käytiin opettelemassa keppejä ja keinua. Eikä niissä kauaa mennyt. Nyt voisin sanoa, että osataan esteet, että voidaan mennä rataa. Mutta treenattavaa riittää silti vaikka kuinka.
Ja voi miten kivaa treenaaminen onkaan. Oliskohan tällä uudella asenteella jotain vaikutusta ;). Tämä nuoren koiran vaihe on ihanaa, kun näkee ihan silmissä miten nopeasti Rane oppii ja kuinka se myös innoissaan tarjoo vaikka mitä. Ja ollaan me saatu kehujakin, miten taitava Rane jo on.
Tokoa ollaan tehty ihan vaan kotona ja kerran kävin Nina Mannerilla. Saatiin vähän innostusta lisää tähänkin lajiin. Ja nyt ollaan neljän kerran kilpatokokurssilla. Katsotaan mihin tässä vielä päädytään/uskaltaudutaan. Ja rallyakin pitäisi ruveta pikkuhiljaa treenaamaan. Oikean puolen seuraaminen tekee vaan hyvää vastapainoa tokon seuraamiselle.
Uimassa käytiin myös jonkun verran molempien kanssa. Pyryn kanssa treenattiin vepeä ja rallytokoa.
Vepessä olin jo heittää kirveen kaivoon ja päätin, että tämä on viimeinen kausi. Kun Pyry vaan jahkaa rantavedestä lähtöä. Ajattelin sitten, että viimeinen oljenkorsi on liina. Liinalla nykästään liikkeelle, eikä anneta mahdollisuutta jahkailla eestaas. Ja oikeesti, se tuntui Pyryllekin olevan vaan henkinen juttu, eihän siitä liinasta tarvinnut edes nykästä. Voi sitä onnen tunnetta, se on sittenkin mahdollista.
Rallyssa tehty VOI- ja MES-luokan juttuja, eikä mikään oo tuntunut mahdottomalta. Usein jäänyt kiinni siitä, että pitää keksiä uusia sanoja uusiin liikkeisiin.
Kesällä käytiin kahdella leirillä, Hihan ja LS-leirillä. Leirielämä oli kivaa. Ihanat ilmat, lomaa, hauskaa yhdessäoloa ja hyvää opetusta. Nyt sitten alkoi jo Ranen syksyn treenit. Sonjalla käydään syyskaudella noin kerran kuussa Helin ja Jaanan kanssa. HiHan aksa on jokatoinen viikko ja Saija/Marko joka maanantai. Maanantaita oikein odottaa aina. Ja asenne on pitänyt, hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue.
Blogia pitkästä aikaa. En edes käynyt lukemassa kenenkään muunkaan blogia. Se vaan jäi, unohtui. Tuli sellainen pysähdys ajatteluun ja tähän touhuun. Mikä oli oikeastaan hyvä herätys. Jouduin pohtimaan omaa asennettani tekemisessäni, mikä oikein on tärkeää.
Luonteelleni tyypillistä, että olen huono häviäjä, täydellisyyden tavoittelija, vertailija ja hermostun jos asiat ei ala sujumaan suht nopeasti. Usein hirmu suurin odotuksin, putosin taas maan rakoon, jos tuntui ettei mikään oikein onnistu. Mieleeni jäi vain ne epäonnistumiset, vaikka mukana oli paljon paljon onnistumistakin. Enkä myöskään nähnyt muiden epäonnistumisia, vain omani.
Koskaan en syyttänyt koiraa, vaan itseäni, olenpa surkea, kun en osaa. Ja Ranekin, paljon herkempänä koirana kuin Pyry, myös pakotti muuttamaan asennettani positiivisuuteen ja iloitsemaan niistä hyvistä jutuista. Ne epäonnistuneet jutut oli niitä mitä laitettiin treenilistalle, ei sen kummempaa.
Ja kun aikaa meni, oli hirmu vaikeaa aloittaa taas kirjoittamista tänne. En tiennyt mistä taas alkaisin. Enkä tiedä onko tässä mitään selkeää linjaa vieläkään vai tuleeko tästä sillisalaatti, mutta jostain se on taas aloitettava. Treenipäiväkirjaa toki olen koko ajan pitänyt. Se kun on päiväkirja, henkilökohtainen.
Kesä oli kuuma, se meni ja syksy on tullut. Ranen kanssa ollaan treenattu aksaa 1-2 kertaa viikossa ja kuumimpina aikoina ei ollenkaan. Että ei ainakaan olla liikaa treenattu. Takapihalla parilla hypyllä ollaan tehty vähän "ininnejä" ja oikeeta ja vasenta. Lempolan ja Hihan kentällä käytiin opettelemassa keppejä ja keinua. Eikä niissä kauaa mennyt. Nyt voisin sanoa, että osataan esteet, että voidaan mennä rataa. Mutta treenattavaa riittää silti vaikka kuinka.
Ja voi miten kivaa treenaaminen onkaan. Oliskohan tällä uudella asenteella jotain vaikutusta ;). Tämä nuoren koiran vaihe on ihanaa, kun näkee ihan silmissä miten nopeasti Rane oppii ja kuinka se myös innoissaan tarjoo vaikka mitä. Ja ollaan me saatu kehujakin, miten taitava Rane jo on.
Tokoa ollaan tehty ihan vaan kotona ja kerran kävin Nina Mannerilla. Saatiin vähän innostusta lisää tähänkin lajiin. Ja nyt ollaan neljän kerran kilpatokokurssilla. Katsotaan mihin tässä vielä päädytään/uskaltaudutaan. Ja rallyakin pitäisi ruveta pikkuhiljaa treenaamaan. Oikean puolen seuraaminen tekee vaan hyvää vastapainoa tokon seuraamiselle.
Uimassa käytiin myös jonkun verran molempien kanssa. Pyryn kanssa treenattiin vepeä ja rallytokoa.
Vepessä olin jo heittää kirveen kaivoon ja päätin, että tämä on viimeinen kausi. Kun Pyry vaan jahkaa rantavedestä lähtöä. Ajattelin sitten, että viimeinen oljenkorsi on liina. Liinalla nykästään liikkeelle, eikä anneta mahdollisuutta jahkailla eestaas. Ja oikeesti, se tuntui Pyryllekin olevan vaan henkinen juttu, eihän siitä liinasta tarvinnut edes nykästä. Voi sitä onnen tunnetta, se on sittenkin mahdollista.
Rallyssa tehty VOI- ja MES-luokan juttuja, eikä mikään oo tuntunut mahdottomalta. Usein jäänyt kiinni siitä, että pitää keksiä uusia sanoja uusiin liikkeisiin.
Kesällä käytiin kahdella leirillä, Hihan ja LS-leirillä. Leirielämä oli kivaa. Ihanat ilmat, lomaa, hauskaa yhdessäoloa ja hyvää opetusta. Nyt sitten alkoi jo Ranen syksyn treenit. Sonjalla käydään syyskaudella noin kerran kuussa Helin ja Jaanan kanssa. HiHan aksa on jokatoinen viikko ja Saija/Marko joka maanantai. Maanantaita oikein odottaa aina. Ja asenne on pitänyt, hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)