sunnuntai 31. tammikuuta 2016

2016-01-31 Tyylipisteitä?

TYYLIPISTEITÄ?


Eilen Saijan kyydissä kisaamassa Liedossa. Tuomarina Sari Mikkilä ja sanonpa, ettei ihan helppoja ratoja. Aiemmin tuntui, että radalla on ehkä pari hankalampaa kohtaa, joihin pitää todella keskittyä, mutta nyt tuntui, että joka mutkassa sai tehdä jotain. Varsinkin vikalla hyppiksellä oli triljoona putkea ja kaikista piti saada lähes samantein kääntymään. Ja kyllä vähän hirvitti, että miten me noista putkijarruista selvitään, kun ei oo meidän parhaimpia puolia. Mutta mehän selvittiin niistä, virheet tuli muissa paikoissa. Tuloksena HYL,10,HYL.


Tää hatara päähän ei nyt kyllä enää juuri muista mitä kaikkea radalla tapahtui. Paljon hyvää ja aina jotain. Kun ite meni lähes vikana, niin ehti katsoa muita ja keskityin varsinkin Saijan ja Voltin menoon, koska Pyry lentelee aika lailla samalla tavalla. Ja kun voltti lensi putkesta putkeen ja niin edelleen, niin päätin, että minä leikkaan putkien välissä takaa, niin sainkin Pyryn kääntymään, jes. Rata levis sitten hetkeä myöhemmin, kun menikin sitten putkeen. Olis ehkä pitäny harmittaa, mutta mua lähinnä nauratti, kun sitten siitä ei juuri tullut mitään enää, kepit piti vielä mennä, kun oli 90 asteen kulmassa ja hyvinhän ne löytyi.


Toinen rata, se oli jo huomattavasti parempi. Valitettavasti olin ehkä liian lähellä rimaa ohjaamassa ja tulikin sitten rima alas. Mutta eikä siinä vielä kaikki! Oltiin jo lähestymässä loppusuoraa, kun olin asemissa tekemässä whisky-leikkausta ja sen Pyry menikin, sitten olis pitäny mennä putkeen ja loppusuoralle. Minä siinä whiskyä odotellessa astuin oman lahkeeni päälle ja kuin olisin naulannut itseni lattiaan. Lensin siitä sitten suorin vartaloin kyljelleni kuin puu-ukko. Olkapäähän ja kankkuun vähän sattui, muttei pahempaa. Nousin ylös ja mietin meniköhän Pyry jo tuon whisky-hypyn ja muistelin, että meni. Niinpä lähetin sitten putkeen ja loppusuoralle. Sain siitä varmaan tyylipisteitä ne 5, kielto putkelta, kun mamman pieni kultamuru kääntyi putkelta katsomaan mihin mä jäin. No päivän ainoa tulos ja millä tyylillä!


Vika rata oli hyppis ja täynnä putkia ja putkista kääntymisiä. Ja tottakai mokasin sitten ihan muualla. Mutta ei se mitään, mitä voi odottaa jos treenaa hädin tuskin kerran viikossa vartin. Ja haluisinkin treenata nyt enemmän ja ehkä tuo nyt onnistuukin, kun duunit vähän hellittää. Mutta kisanälkä senkun kasvoi. Tahtoo lisää treeniä ja lisää kisoja. 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

17.1.2016 Laukkaamassa kisoissa

LAUKKAAMASSA KISOISSA


Tänään pitkästä aikaa kisaamassa, Lägillä. Kivaa oli, vaikkei nollia tullut. Tuli 5, 5, hyl. Kaikki kuitenkin ihan hyviä ratoja. Videolta kun katsoi, niin miksei mulla ole hirvee kiire. Tätä vähän pohdittiin, kun jos koira tuntuu hitaalta, niin onko vaan silloin just ohjaus kohillaan hyvin ennakoitu, kun aika puhuu kuitenkin puolestaan.


Ekalla radalla (Luomalan hyppis) tehtiin nopein aika, ja siskonsa (voitti) toiseks nopein. Mutta se kakkosrima. Olispa ollutkin hienoo olla kaks Little Step'siä yhtä aikaa palkinnoilla. Saijan mukaan Pyry ottaa monessa kohtaa vähemmän askelia kuin muut. Laukkahevoseksi olenkin sitä toisinaan kutsunut, en haukkunut. Kyllä mua suoraan sanottuna jännitti taas ihan hirveesti. Juuri se, kun treenataan pienellä kentällä ja sitten kisataan kuitenkin isolla kentällä ja silloin mennään kovaa. Minä en niinkään, mutta Pyry. Ja sitä kakkoshyppyä jännitin eniten sillä radalla, varmaan siksi, että tunnen koirani ja viime torstain treeneissä oli juuri about tuollainen alku ja Pyry tuli ensin ohi, eikä se ollut eka kerta. Videolta kun katsoin, niin olin kyllä lähellä hyppyä, mutta olis pitäny mun mielestä pitää rima.


Seuraavilla radoilla tuomarina olikin Jari Suomalainen. Kakkosradallakin tuli rima, takaakierrossa, jossa tein vastakäännöksen. Kontaktit ei olleet kovin kauniit, otti kyllä, mutta loikkas sekä keinulta että A:lta. Lisäksi A:lta tullessa seuraavalla valssasin, mutta väärään suuntaan, niin jäin vähän linjalle ja Pyry törmäs mun jalkaan (oisin kyllä ite antanu siitäkin virheen). Siinä hetken ihmeteltiin ja jatkettiin sitten matkaa. Mutta koska jäin vähän jumiin hetkeksi, niin olin takuuvarmasti myöhässä loppusuoralta. Mua kyllä nauratti ja niin oli yleisölläkin hauskaa, kun Pyry oli jo ampumassa vikalla putkeen, niin huusin sieltä takaa vaan kovaa "vaaaseeeen" ja vide Pyryhän kuunteli ja kääntyi vikalle hypylle. Naurattaa vieläkin.


Vikalla radalla päästiin melkein loppuun asti. Sitten tuli kohta, jossa jotkut teki persjätön putken jälkeen. Ja koska mä tein persjätön edelliselle, niin ehdinkin pidemmälle kuin oli tarkoitus. Ja siinä samassa huomasin, että olen menossa väärälle esteelle. Shit. Treenikaverit luuli, että ajattelin sittenkin tehdä persjätön siihen. No en, vaan unohdin sadasosaksi radan, däm. Ja sinnehän Pyry hyppäsi väärälle esteelle.


Paljon oli hyvää, saatiin paljon kehuja, melkein punastun. Pyry oli hyvin kuulolla. Kontaktitkin otin huolellisemmin vikalla radalla. Ei ihan mahottomia kaarroksia tullut. Ja ne kepit, siinä luotan Pyryyn lähes 100 prosenttisesti, ne se osaa. Ja niin nytkin. Taas tuli leijeröityä yks hyppy, kun en nähny siinä mitään järkee mennä sitä kiertämään niinkuin muut. 
Huonoa ohjaajan typerä jännittäminen. Lisäksi pientä herpaantumista ohjaajalla välillä. Pyryllä on tekemistä takaakierroissa ja mulla valsseissa mm. Mutta kyllä oli kivaa!



sunnuntai 10. tammikuuta 2016

10.1.2016 Minä Pyry

MINÄ PYRY


Mä ajattelin nyt ite kertoo kuka mä oon. Nimi on Pyry. Joskus toi kotiväki kutsuu mua Ryppy, Poitsu, Pyppe tai Pyrtsi. Mielellään ei tota vikaa, ettei mua sekoteta pyreneittenpaimenkoiriin, herranen aika, vaikka viimeiset koirasisarukset tässä perheessä niitä olikin. Osaan ottaa kotona lungisti, mutta  oon aina valmiina lähtee ulos tai leikkimään tai varsinki treenailee.


Pidemmällä lenkillä etin usein jonkun kepin, jota sitten kantelen mukana. Mun mamma sitten joskus heittelee sitä, tai lenkillä ottaakin yhtäkkiä jonkun pikkutreenin ja palkaks saan sen kepin sitten takas. Tänään viimeks se kierrätti mua pujotellen puita ja tolppia. Tai sitten seurauttaa, jos tulee joku vastaan. Lapset usein ihmettelee, "kato toi koira kantaa keppiä" tai "koiralla on takki, onko sillä kylmä". Mutta jos mulle sanotaan "jätä", niin sitten saa keppi jäädä matkalle.
Monet pikkukoirat uskaltaa tulla mua moikkaamaan, koska ne tietää, et oon kiltti. Jos on joku arempi pikkukoira, niin yritän kans mennä ihan pieneks maahan, enkä hötkyile, ettei pien pelästy. Joistakin uroksista en aina oo ihan varma, niille saatan pöristä, joskin hyvin hyvin harvoin, esimerkiks omalle broidille. Se on vaan jotenkin niin ärsyttävä hötkyilijä. Mutta sitten ei vois vähempää kiinnostaa lenkillä, ku joku räksyttäjä tulee vastaan. Hohhoijaa. Ja vähänkö mun mamma on silloin musta ylpee.


Leikkiä jaksaisin ikuisesti, siis jonkun ihmisen kanssa. Tykkään leikkiä mm. pallolla, naruleluilla ja fresbeellä. Mutta osaan myös lopettaa, ku ei leikitä ni ei sitte, meen sit makoilee jonnekin. Mä saan olla kotona missä vaan, myös silloin ku muut on töissä. Onneks mun palvelijaisäntä on aika paljon kotona, ettei tartte olla yksin montaa päivää viikossa. Mutta vaikka oonkin, ni silloin vedän useimmiten hirsiä, en jaksa pureskella mitään. Mun mamma ihmettelee, kun en tajuu pureskella edes sellasta nahkaluuta ja luulen sitäkin leluks ja siis kanniskelen sitä. Yritän josko joku lähtis leikkii, jos sille tuo jonku lelun. Mut kesällä fresbee on ihan best. Välillä lähen vaan ennakoimaan, enkä muista kattoo mihin se mamma sen fresbeen heittää. Ei aina kerkee, eikä muista. Kert vauhti on ihan parasta ja sitä täältä pesee.


Ja sitä vauhtia, sitä on ainaski agilityssä. Se on niiiiin superia, parasta mitä tiedän. Koska oon aika iso, siis korkeahko ja suht solakka, niin pitkä on laukka, voin kertoo. Välillä mammalla onkin tekeminen, kun sen pitää ennakoida niin aikasin ja suunnitella oikeet kuviot. Sitä se aina sanoo, että mun kanssa aksa on ihan eri laji, kun sellasten hitaampien. Ja silti se just ehkä onkin siinä makeinta, saada kaikki onnistumaan, kun tietää, miten haastavaa se välillä on. Maksi ykkösissä oltiin aika kauan, kun ykkösten radat oli sellasia suoria ja sitten yhtäkkiä olis pitäny keretä esim. väärään päähän putkee. Onneks niistä päästiin. Kakkosissa oltais voitu pysyä pitempäänki, mutta nyt ollaan kolmosissa. Meillä on viis nollaa kasassa ja SM:iin puuttuu enää se tupla. Eli ollaan kyllä edistytty hurjasti, mutta treenattavaa riittää, aina.
Tällä hetkellä mamma ei oikein ymmärrä eikä tykkää, miks himmailen alastuloilla. No se lupas ottaa sen seuraavaks treeniin kasvattajatätin kaa. Harvemmin oon saanut kontaktivirheitä. Joskus rima putoo, jos mamma unohtaa kattoo mua. Se on kosto. Enimmäkseen oon vaan menny sen verran kovaa, että mamma ei oo osannu ajoissa ennakoida esim. et kerkeisin jarruttaa mutkissa. Jarrut on olleet välillä hukassa. Heh. Mut kepeille osaan jarruttaa mistä vaan. Se on sikasiistii. Mamma voi olla missä vaan, ja mä vedän ne loppuun asti. Viimeks oli just puomin leijeröinti ja mä vedin toisella puolella kepit kiltisti. Vaikka oon tällanen sutjakka mut isohko, niin olen muuten tosi elastinen kääntymään. 


Ai niin oon tokoakin harrastanut sivussa, mut mamma ei oo saanu aikaseks viedä mua enempi kokeisiin. TK1 on plakkarissa ja saisin jo mennä AVO-luokkaan, mutta uudet säännötkin on opettelematta. Kerran mamman kaverin kaa opeteltiin rallitokoa ja se olikin aika hauskaa, vaikka mamma ei oo perustanu siitä lajista juurikaan. Saksalainen opittiin hetkessä. Mutta sekin vaatis aikaa ja jostain koulutusta. Välillä tuntuu, että mä, tällanen koiramaailman sporttinen adonis ja superälykäs, meen ihan hukkaan noin laiskoissa käsissä. Emäntää kiinnostaa vaan aksa, tosin niin muakin, se on parasta, mut kaikki muukin on kivaa.
Paimentamista kokeiltiin jokunen kerta, mutta oon sen verran mammanpoika, et heti kun mamma oli hiljaa eikä tehnyt mitään, niin sitte tajusin vasta alkaa paimentaa. Muuten vaan tuijotin mammaa ja kyselin, että mitä mitä mitä sä nyt haluut. Eli mamma on siis vaan tiellä.
Vepeä haluisin kokeilla, koska tykkään uimisesta ihan hirmusti. Pari kesää sitten sain hakee myös broidin lelut sieltä kaukaa rannasta, kun se ei hakenut. HiHassakin on nyt Vepeä omasta takaa, niin ehkäpä päästään joskus siihenkin lajiin tutustumaan.


Et tällanen mä oon, tosi helppo, kiltti, sosiaalinen, työintoinen, rakenteeltani passeli, lehmänkuvioinen ja helppoturkkinen, viimesen päälle treenikaveri ja perheenjäsen. 
Nooh en kyl tykkää imurista, enkä siitä et kananmuna rikotaan. Siinä äänessä on jotain ärsyttävää, mutta voin mä tulla silti imurin viereen vaik oonki vähän hullunkiilto silmissä. Silloin kyllä lelut saa kyytiä. Ilotulitusraketit ei mua kyl haittaa. Oonko outolintu, mutta kun se pienen pieni kananmuna... Ja jos joku koskee takkaan, niin mä, palokoira Pyry, kyl vahdin sitä, viimeseen asti.
Nyt en jaksa enempää pamlaa. Kaikille oikein hyvää ja hauskaa uutta vuotta!