sunnuntai 17. marraskuuta 2019

2019-11-16 Eka AVO-kisa rallyssa

EKA AVO-KISA RALLYSSA

Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.

Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.

Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.

Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti