torstai 27. helmikuuta 2020

2020-02-26 Tee vähemmän

TEE VÄHEMMÄN


Nyt en muista olenko koskaan aiemmin ollut Jaakon opissa, en ainakaan piiiiiitkään pitkään aikaan. Mutta olihan miellyttävä kokemus. Hän on niin rauhallinen, kyseenalaistaa, kysyy ja kertoo, että vaikka oltiin aika surkeita, niin jäi silti hyvä mieli. Näki siinä risukasassa jotain hyvääkin ja jotain jäi minulle oppia/havaintoja. Päällimmäisenä jäi mieleen "yritä tehdä vähemmän".


Yritä tehdä vähemmän ja anna koiralle enemmän vastuuta, varsinkin kun mulla on noin nopea koira. Ja jos tulee virhe, mieti miksi tuli virhe ja kenen virhe. Olen aina ollut sitä mieltä, että vikahan on aina mun, jos joku ei onnistu. Ja niin kai se ihan loppupeleissä onkin. Mutta koirakin voi tehdä virheitä, ja silloin tehdään se uudelleen ja vaaditaan, että koira hoitaa hommansa mitä sen piti alunperin tehdä, eikä vaihdeta suunnitelmaa ennenkuin on onnistunut.


Oli kyllä erittäin haastava rata, ja yllättäen, jäin heti ekaan käännökseen. Mutta tällä kertaa ei lentänyt pitkälle vaan tulikin kielto. Siis se ei ollut todellakaan yllättävää, että jään alkuun jumiin, mutta se oli yllättävää, että tehtiin kielto. No valitsin taas vaikeamman ohjauksen siihen, kun helpommallakin olis päässy, mutta sen mukaan sitten väännettiin, kunnes saatiin se onnistumaan. Ja se oli vasta alku.


Puoli rataa tehtiin ja taidettiin kaikki "ansakohdat" käydä läpi. Ja tuli ihan muitakin kummallisia virheitä mm. sylivekissä Rane lähti takaakiertoon, monta kertaa, ja vaikka Jaakko seisoi siivekkeen vieressä, kiersi vielä Jaakonkin. Heh.
Että en nyt tiedä kannattaako tätä kaikkea kompastelua tunnustaa, mutta yritämme kompastella jatkossa vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti