TODELLA UPEETA
Todella upeeta, ja juu huonomminkin voisi olla, aina voisi. Masentaa silti. Rane on ollut kahteen otteeseen saikulla, yhteensä noin vuoden elämästään. Ja silloin treenit ja kisat on tietty olleet tauolla. Viimeksi tähän tuli sitten korona väliin, jolloin ei oikein tapahtunut vähään aikaan mitään. Ja varmaan kaikki oli taas liian hyvin, niin pitäähän jotain huonoa taas tapahtua tasapainon vuoksi. Mulla kipeytyi nyt sitten polvi.
Kesäkuun loppupuolella tunsin välillä pientä kipua polvessa. Ja 29.6. otin viimeksi juoksuaskelia. Mitään tapaturmaa en muista tapahtuneen, se vaan yhtäkkiä tuli niin kipeeksi, ettei oikein kävelystäkään tykänny. Kipu on toki laantunut paljon, mutta nyt on mennyt neljä viikkoa, eikä se ole hävinnyt mihinkään.
Kävin työterveyslääkärillä, joka antoi tulehduskipulääkekuurin, josta ei ollut mitään hyötyä. Sitten röntgen, joka arvatenkin näytti ok:lta, koska ei mulla luissa mitään vikaa ole. Sitten kävin ortopedilla, joka lähetti magneettiin. Siinä välissä kävin vielä fyssarilla. Magneetista sitten selvisi, että mun oikean polven sisäpuolen kierukka on revennyt ja yks kohta oli jopa poikki. No niin, todella upeeta.
Ortopedi oli sitä mieltä, että joko kestän kipua tai sitten tähystetään ja kivut pitäis hävitä. Heti vois kävellä ja kipua pari päivää, sitten kai jumppaa ja muutaman viikon päästä vois kai jo juosta. Se vaan maksaa yli kolme tonnia, kun ei mulla ole kuin tapaturmavakuutuksia. Kuvat lähetettiin kaupungille ja sieltä pitäis tulla jotain infoa asiasta kolmen viikon sisällä. Ja sitten varmaan taas lekuriaika ja selviää pääsisinkö ees jonoon, ja leikkaus ties milloin. Mutta todellisuudessa tuskin jaksan odottaa enää yhtään, ja tällä viikolla varaan tähystysajan sille ortopedille.
Mutta sitten on vielä some, joka ärsyttää, olen siis kateellinen. Siellä jengi treenaa ja kisaa ja patikoi ja kaikkea mitä minä en nyt voi tehdä. Kun en voi edes lenkkeillä kunnolla koirien kanssa. Pari korttelia on olleet melkein liikaa välillä. Pari kertaa kävin Ranen kanssa hallilla, mutta siellä tulee väkisinkin otettua vähintään pikakävelyä. Ja kerrankin meinasin pudota kivusta.
Sitten luen netistä tietoa ja mielipiteitä, kuinka jossain ajatellaan, että polventähystyksiä tehdään turhaan. Tai sitten tulee nivelrikkoa jne. Olisiko tämä leikkaus turha, jos jumpalla saisi sen kuntoon, pitkällä tähtäimellä tosin, jos sittenkään. Nyt vaan homehdun himassa, katon telkkaa tms. Mutta kun mun koirat pitää päästä pitkille lenkeille ja treenaamaan, enkä tietenkään halua kivuistakaan kärsiä, niin...on tää niin todella upeeta.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2020
torstai 12. maaliskuuta 2020
2020-03-11 Teenkö parhaani
TEENKÖ PARHAANI
Eilen olin luennolla "Luottamus, vahva suhde ja syvä yhteys koiraan". Luennosta jäi mieleen "teenkö parhaani?". Luennoitsijan mielestä ihminen kai tekee aina parhaansa. Itse olen vähän eri mieltä. Kyllä, valintoja olen tehnyt, mutta olenko tehnyt parhaani, mielestäni en aina.
Sitä mietin, kun tokopaikan säilyttääkseni minun pitäisi nyt jo kouluttaa. Minun, joka juuri olen selviytynyt ALO-luokasta, enkä ole siis mikään vanha tokokonkari. Niin miten ihmeessä minä osaisin kouluttaa tokoa, kun itsekin olen ihan hukassa. En ole nähtävästi tehnyt parastani, kun en ole oppinut niin paljoa tokosta, että osaisin kouluttaa ylemmän luokan koirakoitakin. Pitäisi kouluttaa vain yksi kerta kauteen, mutta sekin tuntuu ylitsepääsemättömältä vuorelta. Olen muutenkin stressaajatyyppi ja lupasin jo agilityn alkeita kouluttaa monta viikkoa peräkkäin. Ja olen kouluttanut yhtä agiryhmää kaverin kanssa puoliksi koko syksyn ja tämän keväänkin vielä. Eikö se riittäisi seuralle, että edes yhdessä lajissa kouluttaa (ja siellä vielä enempi) ja osallistuu kuitenkin lähes kaikkien lajien kokeisiin työntekijänä.
En ole nähtävästi ollut tarpeeksi kiinnostunut/innostunut edetäkseni vauhdikkaammin. En ole treenannut ahkerasti (varsinkaan näin talvisaikaan) itsenäisesti, koska koen, että teen kotona koko ajan samaa enkä osaa edetä tai pyytää apua vanhoihin liikkeisiin, saatikka uusiin, joita ei olla vielä tehty ollenkaan. En siis ole tehnyt parastani.
Agility on kuitenkin ollut meille ykköslaji, mutta eihän sitä tiedä mikä päivä se Ranellakin loppuu, jos kroppa ei kestäkään. Agilityn jälkeen tulee sitten rallytoko ja toko (ja Pyrykin). Onhan se kivaa, kun edistyy ja menestyykin. Viime vuonna oltiin tokon piirijoukkueessa ja saatiin hopeaa. Oltiin myös rallytokon piirijoukkueessa, ja lähellä oli sielläkin mitali. Silloin olimme agilitystä kuntoutustauolla, niin ei tarvinnut kaikkea ehtiä/jaksaa. Silloin olen tehnyt aika lähelle parhaani. Ja kesä on kesä.
Ei voi mitään, kun mieli apeana mietin eroanko kuitenkin ohjatusta ryhmästä, niin ei olla kenenkään esteenä, jos jonossa on joku paljon ahkerampi, tuleva potentiaalinen menestyjä. Sen vaikutelman kavereilta sain, että oma on vika. Ja niin onkin. Me ollaan tehty tällä tahdilla. Voi olla, ettei edetä ikinä mihinkään. Motivaatio tokon suhteen ainakin on nyt aika heikko. Tarvitsisin itse opetusta, jossa saan kotiläksyjä ja jotka tarkistetaan muutaman viikon omatoimisen treenauksen jälkeen. Ja sellainen ei kai onnistu kuin yksityisesti.
Eilen olin luennolla "Luottamus, vahva suhde ja syvä yhteys koiraan". Luennosta jäi mieleen "teenkö parhaani?". Luennoitsijan mielestä ihminen kai tekee aina parhaansa. Itse olen vähän eri mieltä. Kyllä, valintoja olen tehnyt, mutta olenko tehnyt parhaani, mielestäni en aina.
Sitä mietin, kun tokopaikan säilyttääkseni minun pitäisi nyt jo kouluttaa. Minun, joka juuri olen selviytynyt ALO-luokasta, enkä ole siis mikään vanha tokokonkari. Niin miten ihmeessä minä osaisin kouluttaa tokoa, kun itsekin olen ihan hukassa. En ole nähtävästi tehnyt parastani, kun en ole oppinut niin paljoa tokosta, että osaisin kouluttaa ylemmän luokan koirakoitakin. Pitäisi kouluttaa vain yksi kerta kauteen, mutta sekin tuntuu ylitsepääsemättömältä vuorelta. Olen muutenkin stressaajatyyppi ja lupasin jo agilityn alkeita kouluttaa monta viikkoa peräkkäin. Ja olen kouluttanut yhtä agiryhmää kaverin kanssa puoliksi koko syksyn ja tämän keväänkin vielä. Eikö se riittäisi seuralle, että edes yhdessä lajissa kouluttaa (ja siellä vielä enempi) ja osallistuu kuitenkin lähes kaikkien lajien kokeisiin työntekijänä.
En ole nähtävästi ollut tarpeeksi kiinnostunut/innostunut edetäkseni vauhdikkaammin. En ole treenannut ahkerasti (varsinkaan näin talvisaikaan) itsenäisesti, koska koen, että teen kotona koko ajan samaa enkä osaa edetä tai pyytää apua vanhoihin liikkeisiin, saatikka uusiin, joita ei olla vielä tehty ollenkaan. En siis ole tehnyt parastani.
Agility on kuitenkin ollut meille ykköslaji, mutta eihän sitä tiedä mikä päivä se Ranellakin loppuu, jos kroppa ei kestäkään. Agilityn jälkeen tulee sitten rallytoko ja toko (ja Pyrykin). Onhan se kivaa, kun edistyy ja menestyykin. Viime vuonna oltiin tokon piirijoukkueessa ja saatiin hopeaa. Oltiin myös rallytokon piirijoukkueessa, ja lähellä oli sielläkin mitali. Silloin olimme agilitystä kuntoutustauolla, niin ei tarvinnut kaikkea ehtiä/jaksaa. Silloin olen tehnyt aika lähelle parhaani. Ja kesä on kesä.
Ei voi mitään, kun mieli apeana mietin eroanko kuitenkin ohjatusta ryhmästä, niin ei olla kenenkään esteenä, jos jonossa on joku paljon ahkerampi, tuleva potentiaalinen menestyjä. Sen vaikutelman kavereilta sain, että oma on vika. Ja niin onkin. Me ollaan tehty tällä tahdilla. Voi olla, ettei edetä ikinä mihinkään. Motivaatio tokon suhteen ainakin on nyt aika heikko. Tarvitsisin itse opetusta, jossa saan kotiläksyjä ja jotka tarkistetaan muutaman viikon omatoimisen treenauksen jälkeen. Ja sellainen ei kai onnistu kuin yksityisesti.
torstai 27. helmikuuta 2020
2020-02-26 Tee vähemmän
TEE VÄHEMMÄN
Nyt en muista olenko koskaan aiemmin ollut Jaakon opissa, en ainakaan piiiiiitkään pitkään aikaan. Mutta olihan miellyttävä kokemus. Hän on niin rauhallinen, kyseenalaistaa, kysyy ja kertoo, että vaikka oltiin aika surkeita, niin jäi silti hyvä mieli. Näki siinä risukasassa jotain hyvääkin ja jotain jäi minulle oppia/havaintoja. Päällimmäisenä jäi mieleen "yritä tehdä vähemmän".
Yritä tehdä vähemmän ja anna koiralle enemmän vastuuta, varsinkin kun mulla on noin nopea koira. Ja jos tulee virhe, mieti miksi tuli virhe ja kenen virhe. Olen aina ollut sitä mieltä, että vikahan on aina mun, jos joku ei onnistu. Ja niin kai se ihan loppupeleissä onkin. Mutta koirakin voi tehdä virheitä, ja silloin tehdään se uudelleen ja vaaditaan, että koira hoitaa hommansa mitä sen piti alunperin tehdä, eikä vaihdeta suunnitelmaa ennenkuin on onnistunut.
Oli kyllä erittäin haastava rata, ja yllättäen, jäin heti ekaan käännökseen. Mutta tällä kertaa ei lentänyt pitkälle vaan tulikin kielto. Siis se ei ollut todellakaan yllättävää, että jään alkuun jumiin, mutta se oli yllättävää, että tehtiin kielto. No valitsin taas vaikeamman ohjauksen siihen, kun helpommallakin olis päässy, mutta sen mukaan sitten väännettiin, kunnes saatiin se onnistumaan. Ja se oli vasta alku.
Puoli rataa tehtiin ja taidettiin kaikki "ansakohdat" käydä läpi. Ja tuli ihan muitakin kummallisia virheitä mm. sylivekissä Rane lähti takaakiertoon, monta kertaa, ja vaikka Jaakko seisoi siivekkeen vieressä, kiersi vielä Jaakonkin. Heh.
Että en nyt tiedä kannattaako tätä kaikkea kompastelua tunnustaa, mutta yritämme kompastella jatkossa vähemmän.
Nyt en muista olenko koskaan aiemmin ollut Jaakon opissa, en ainakaan piiiiiitkään pitkään aikaan. Mutta olihan miellyttävä kokemus. Hän on niin rauhallinen, kyseenalaistaa, kysyy ja kertoo, että vaikka oltiin aika surkeita, niin jäi silti hyvä mieli. Näki siinä risukasassa jotain hyvääkin ja jotain jäi minulle oppia/havaintoja. Päällimmäisenä jäi mieleen "yritä tehdä vähemmän".
Yritä tehdä vähemmän ja anna koiralle enemmän vastuuta, varsinkin kun mulla on noin nopea koira. Ja jos tulee virhe, mieti miksi tuli virhe ja kenen virhe. Olen aina ollut sitä mieltä, että vikahan on aina mun, jos joku ei onnistu. Ja niin kai se ihan loppupeleissä onkin. Mutta koirakin voi tehdä virheitä, ja silloin tehdään se uudelleen ja vaaditaan, että koira hoitaa hommansa mitä sen piti alunperin tehdä, eikä vaihdeta suunnitelmaa ennenkuin on onnistunut.
Oli kyllä erittäin haastava rata, ja yllättäen, jäin heti ekaan käännökseen. Mutta tällä kertaa ei lentänyt pitkälle vaan tulikin kielto. Siis se ei ollut todellakaan yllättävää, että jään alkuun jumiin, mutta se oli yllättävää, että tehtiin kielto. No valitsin taas vaikeamman ohjauksen siihen, kun helpommallakin olis päässy, mutta sen mukaan sitten väännettiin, kunnes saatiin se onnistumaan. Ja se oli vasta alku.
Puoli rataa tehtiin ja taidettiin kaikki "ansakohdat" käydä läpi. Ja tuli ihan muitakin kummallisia virheitä mm. sylivekissä Rane lähti takaakiertoon, monta kertaa, ja vaikka Jaakko seisoi siivekkeen vieressä, kiersi vielä Jaakonkin. Heh.
Että en nyt tiedä kannattaako tätä kaikkea kompastelua tunnustaa, mutta yritämme kompastella jatkossa vähemmän.
tiistai 25. helmikuuta 2020
2020-02-24 Käännös sinne ja käännös tänne
KÄÄNNÖS SINNE JA KÄÄNNÖS TÄNNE
Yli 20 vuotta tehnyt aksaa, ja aina vaan riittää ihmeteltävää. Milloin minkäkin asian kanssa. Uuttakin toki tulee aina välillä. Sekin on hämmästyttävää.
Perjantaina olin suullisten käskyjen kurssilla, tällä kertaa tehtiin "oikeeta ja vasenta". Toisilla on niille omat nimensä, mutta minä käytän oik-oik ja vas-vas. Saija sitten kysymään mitä nuo minulla tarkoittaa. Sanoin, että Rane hyppää ja kääntyy ja tulee takaisin minua kohti. "Kokooko?" Hah, no tuskin.
Ja sitten kokeiltiin, ja laitettiin pituuden keppi suht lähelle hypyn taa. Mua jo nauratti, että kyllähän tän nyt tietää miten tässä käy, koira hyppää ja vasta sitten kääntyy kepin taitse eikä edestä. Sitä saa mitä tilaa, eikös se niin mee. Sai mennä aika lähelle hyppyä, että onnistui kokoomaan hypylle, mutta kyllä se sitte, jee. Mutta kivaa oli opetella "uutta". Pitää vaan muistaa, kun treenaan niitä, teen sen lähempää ja pidän kriteerit. Nyt kun olisi se vapaakortti. Jos ottais sen maaliskuulle.
En ajatellut, että eilinen rata olisi ollut vaikee, mutta kyllä vaan tuntui käännökset jotenkin hankalilta, valuvilta. Tai kun tuo koira kaarrattaa aika helposti ja liukkaasti, en oikein aina osaa edes arvata millaisen käännöksen tekee ja miten pitkälle lentää. Monesti luulen tietäväni, ja sitten...noup. Eikä se mitään, siinä meillä on opeteltavaa. Ja sitten noiden erilaisten käännösten takia, en osaa aina valita parasta ohjausta. Eilen ei tullut edes mieleen valssi ja leikkaus, jotka sitten osoittautui toimiviksi. Niin, miksei tullut mieleen. Höh.
Tosiasiahan on se, että mulla on makee koira, joka tekee mitä vaan mitä sille opettaa, mutta jolla vaan on vähän tumpelo ohjaaja, ja ohjaajalla vielä kaiken muun lisäksi aika surkee kunto. Sille tarttis varmaan tehdä jotain. Mikään ei estäis, ainakaan sää, kun on kuin olis jo kevät.
Ihanko pikkasen jänskättää mennä Jaakolle keskiviikkona.
Yli 20 vuotta tehnyt aksaa, ja aina vaan riittää ihmeteltävää. Milloin minkäkin asian kanssa. Uuttakin toki tulee aina välillä. Sekin on hämmästyttävää.
Perjantaina olin suullisten käskyjen kurssilla, tällä kertaa tehtiin "oikeeta ja vasenta". Toisilla on niille omat nimensä, mutta minä käytän oik-oik ja vas-vas. Saija sitten kysymään mitä nuo minulla tarkoittaa. Sanoin, että Rane hyppää ja kääntyy ja tulee takaisin minua kohti. "Kokooko?" Hah, no tuskin.
Ja sitten kokeiltiin, ja laitettiin pituuden keppi suht lähelle hypyn taa. Mua jo nauratti, että kyllähän tän nyt tietää miten tässä käy, koira hyppää ja vasta sitten kääntyy kepin taitse eikä edestä. Sitä saa mitä tilaa, eikös se niin mee. Sai mennä aika lähelle hyppyä, että onnistui kokoomaan hypylle, mutta kyllä se sitte, jee. Mutta kivaa oli opetella "uutta". Pitää vaan muistaa, kun treenaan niitä, teen sen lähempää ja pidän kriteerit. Nyt kun olisi se vapaakortti. Jos ottais sen maaliskuulle.
En ajatellut, että eilinen rata olisi ollut vaikee, mutta kyllä vaan tuntui käännökset jotenkin hankalilta, valuvilta. Tai kun tuo koira kaarrattaa aika helposti ja liukkaasti, en oikein aina osaa edes arvata millaisen käännöksen tekee ja miten pitkälle lentää. Monesti luulen tietäväni, ja sitten...noup. Eikä se mitään, siinä meillä on opeteltavaa. Ja sitten noiden erilaisten käännösten takia, en osaa aina valita parasta ohjausta. Eilen ei tullut edes mieleen valssi ja leikkaus, jotka sitten osoittautui toimiviksi. Niin, miksei tullut mieleen. Höh.
Tosiasiahan on se, että mulla on makee koira, joka tekee mitä vaan mitä sille opettaa, mutta jolla vaan on vähän tumpelo ohjaaja, ja ohjaajalla vielä kaiken muun lisäksi aika surkee kunto. Sille tarttis varmaan tehdä jotain. Mikään ei estäis, ainakaan sää, kun on kuin olis jo kevät.
Ihanko pikkasen jänskättää mennä Jaakolle keskiviikkona.
lauantai 18. tammikuuta 2020
2020-01-18 Jes jes jes
JES JES JES
Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.
Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu.
Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa.
Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.
Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.
Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.
Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu.
Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa.
Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.
Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.
tiistai 7. tammikuuta 2020
2020-01-06 Vuosi vaihtui
VUOSI VAIHTUI
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
2019-11-16 Eka AVO-kisa rallyssa
EKA AVO-KISA RALLYSSA
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)