ALKUVUOSI
Jo pari viikkoa mennyt ja töiden puolesta pahin pari viikkoa on vielä jäljellä. Ajatukset on edelleen vähän muualla kuin koirajutuissa. Viime viikolla alkoi treenit, eikä nyt voi kehua niiden menneen mitenkään hirveän loistokkaasti.
Ekoissa treeneissä Pyry tuntui vaan lentävän, eikä juurikaan kuuntelevan mitä ohjaaja haluaisi viestittää. Vähän sellainen hieman kuriton herra hulivili. Voihan olla, ettei ohjaajakaan ollut ihan kartalla ja keskittynyt kunnolla tekemiseen. Ja mielihän siitä on silloin vähän maassa. Eikö tauon jälkeen menekään kaikki niinkuin Strömsössä.
No tällä viikolla treenit on menneet jo paljon paremmin. Maanantaina Anulla tuttu rata, jossa yhä vaan alku tuotti pientä päänvaivaa. Kokeiltiin muutamalla eri tavalla, mutta en halua vaan vaihtaa ohjausta, vaan haluan että ne kaikki onnistuu myös edes jollain tavalla. Niistä voi sitten valita mieleisensä. Muutamassa pätkässä mentiin, mutta niistä jäi hyvä mieli.
Eilen Saijan treeneissä tein ensimmäisen puolikkaan ratatreeniä ja toisella sitten treenattiin kohtia vähän eri ohjauksilla. Ja tämä tuntui sopivan meille mainiosti. Me mentiin suorastaan hyvin, ainakin meidän tasoon nähden. Ihan nollarataan ei kyetty, kun ohjaaja unohti radan viimeiset esteet.
Se on jännä juttu, etten vieläkään osaa valita sitä oikeaa ohjausta. Alussa ajattelin, etten ainakaan valssaa ja miten sitten kävikään, se oli ja tuntui ihan parhaalta. Siihen liittyi kyllä, etten luottanut ensin että Pyry pienellä tönäsyllä hyppäisi esteen, kun minä olen kauempana. Mutta alun voi tehdä niinkin, että ohjaaja kävelee ensin sen pitemmän reitin paikallensa ja näyttää vielä, että tämä este, tätä kautta kiitos, ja vasta sitten lähdetään liikkeelle.
Samaisessa kohdassa kokeiltuani vastakäännöstä, sain Saijalta hyvän neuvon miten ja missä kohtaa se tulee tehdä, ainakin Pyryn tapauksessa. Ja jei, sitä kokeiltiin vielä toisessakin kohtaa, ja ei huono. Kepit mentiin kolme kertaa ja niissä Pyry on super, se hakee ne vaikka mistä.
Sitten myös todettiin, että takaaleikkaukset on meidän juttu. Pyry irtoo hyvin ja sillä saan hyvin kääntymään. Joissain kohtaa se olikin mun ykkösohjaus, mutta enpä tiennyt kuinka hyvin se toimi okserilta sivulle kepeillekin. Pitää vaan tottua ajatukseen, että kauempaakin voi ohjata, kun aina ei ehdi lähelle.
Kontaktit meni myös priimasti, kertaakaan ei varastanut.
Pyryn kanssa tekeminen ja onnistuminen on lähes parasta vastapainoa työlle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti