sunnuntai 31. tammikuuta 2016

2016-01-31 Tyylipisteitä?

TYYLIPISTEITÄ?


Eilen Saijan kyydissä kisaamassa Liedossa. Tuomarina Sari Mikkilä ja sanonpa, ettei ihan helppoja ratoja. Aiemmin tuntui, että radalla on ehkä pari hankalampaa kohtaa, joihin pitää todella keskittyä, mutta nyt tuntui, että joka mutkassa sai tehdä jotain. Varsinkin vikalla hyppiksellä oli triljoona putkea ja kaikista piti saada lähes samantein kääntymään. Ja kyllä vähän hirvitti, että miten me noista putkijarruista selvitään, kun ei oo meidän parhaimpia puolia. Mutta mehän selvittiin niistä, virheet tuli muissa paikoissa. Tuloksena HYL,10,HYL.


Tää hatara päähän ei nyt kyllä enää juuri muista mitä kaikkea radalla tapahtui. Paljon hyvää ja aina jotain. Kun ite meni lähes vikana, niin ehti katsoa muita ja keskityin varsinkin Saijan ja Voltin menoon, koska Pyry lentelee aika lailla samalla tavalla. Ja kun voltti lensi putkesta putkeen ja niin edelleen, niin päätin, että minä leikkaan putkien välissä takaa, niin sainkin Pyryn kääntymään, jes. Rata levis sitten hetkeä myöhemmin, kun menikin sitten putkeen. Olis ehkä pitäny harmittaa, mutta mua lähinnä nauratti, kun sitten siitä ei juuri tullut mitään enää, kepit piti vielä mennä, kun oli 90 asteen kulmassa ja hyvinhän ne löytyi.


Toinen rata, se oli jo huomattavasti parempi. Valitettavasti olin ehkä liian lähellä rimaa ohjaamassa ja tulikin sitten rima alas. Mutta eikä siinä vielä kaikki! Oltiin jo lähestymässä loppusuoraa, kun olin asemissa tekemässä whisky-leikkausta ja sen Pyry menikin, sitten olis pitäny mennä putkeen ja loppusuoralle. Minä siinä whiskyä odotellessa astuin oman lahkeeni päälle ja kuin olisin naulannut itseni lattiaan. Lensin siitä sitten suorin vartaloin kyljelleni kuin puu-ukko. Olkapäähän ja kankkuun vähän sattui, muttei pahempaa. Nousin ylös ja mietin meniköhän Pyry jo tuon whisky-hypyn ja muistelin, että meni. Niinpä lähetin sitten putkeen ja loppusuoralle. Sain siitä varmaan tyylipisteitä ne 5, kielto putkelta, kun mamman pieni kultamuru kääntyi putkelta katsomaan mihin mä jäin. No päivän ainoa tulos ja millä tyylillä!


Vika rata oli hyppis ja täynnä putkia ja putkista kääntymisiä. Ja tottakai mokasin sitten ihan muualla. Mutta ei se mitään, mitä voi odottaa jos treenaa hädin tuskin kerran viikossa vartin. Ja haluisinkin treenata nyt enemmän ja ehkä tuo nyt onnistuukin, kun duunit vähän hellittää. Mutta kisanälkä senkun kasvoi. Tahtoo lisää treeniä ja lisää kisoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti