sunnuntai 17. tammikuuta 2016

17.1.2016 Laukkaamassa kisoissa

LAUKKAAMASSA KISOISSA


Tänään pitkästä aikaa kisaamassa, Lägillä. Kivaa oli, vaikkei nollia tullut. Tuli 5, 5, hyl. Kaikki kuitenkin ihan hyviä ratoja. Videolta kun katsoi, niin miksei mulla ole hirvee kiire. Tätä vähän pohdittiin, kun jos koira tuntuu hitaalta, niin onko vaan silloin just ohjaus kohillaan hyvin ennakoitu, kun aika puhuu kuitenkin puolestaan.


Ekalla radalla (Luomalan hyppis) tehtiin nopein aika, ja siskonsa (voitti) toiseks nopein. Mutta se kakkosrima. Olispa ollutkin hienoo olla kaks Little Step'siä yhtä aikaa palkinnoilla. Saijan mukaan Pyry ottaa monessa kohtaa vähemmän askelia kuin muut. Laukkahevoseksi olenkin sitä toisinaan kutsunut, en haukkunut. Kyllä mua suoraan sanottuna jännitti taas ihan hirveesti. Juuri se, kun treenataan pienellä kentällä ja sitten kisataan kuitenkin isolla kentällä ja silloin mennään kovaa. Minä en niinkään, mutta Pyry. Ja sitä kakkoshyppyä jännitin eniten sillä radalla, varmaan siksi, että tunnen koirani ja viime torstain treeneissä oli juuri about tuollainen alku ja Pyry tuli ensin ohi, eikä se ollut eka kerta. Videolta kun katsoin, niin olin kyllä lähellä hyppyä, mutta olis pitäny mun mielestä pitää rima.


Seuraavilla radoilla tuomarina olikin Jari Suomalainen. Kakkosradallakin tuli rima, takaakierrossa, jossa tein vastakäännöksen. Kontaktit ei olleet kovin kauniit, otti kyllä, mutta loikkas sekä keinulta että A:lta. Lisäksi A:lta tullessa seuraavalla valssasin, mutta väärään suuntaan, niin jäin vähän linjalle ja Pyry törmäs mun jalkaan (oisin kyllä ite antanu siitäkin virheen). Siinä hetken ihmeteltiin ja jatkettiin sitten matkaa. Mutta koska jäin vähän jumiin hetkeksi, niin olin takuuvarmasti myöhässä loppusuoralta. Mua kyllä nauratti ja niin oli yleisölläkin hauskaa, kun Pyry oli jo ampumassa vikalla putkeen, niin huusin sieltä takaa vaan kovaa "vaaaseeeen" ja vide Pyryhän kuunteli ja kääntyi vikalle hypylle. Naurattaa vieläkin.


Vikalla radalla päästiin melkein loppuun asti. Sitten tuli kohta, jossa jotkut teki persjätön putken jälkeen. Ja koska mä tein persjätön edelliselle, niin ehdinkin pidemmälle kuin oli tarkoitus. Ja siinä samassa huomasin, että olen menossa väärälle esteelle. Shit. Treenikaverit luuli, että ajattelin sittenkin tehdä persjätön siihen. No en, vaan unohdin sadasosaksi radan, däm. Ja sinnehän Pyry hyppäsi väärälle esteelle.


Paljon oli hyvää, saatiin paljon kehuja, melkein punastun. Pyry oli hyvin kuulolla. Kontaktitkin otin huolellisemmin vikalla radalla. Ei ihan mahottomia kaarroksia tullut. Ja ne kepit, siinä luotan Pyryyn lähes 100 prosenttisesti, ne se osaa. Ja niin nytkin. Taas tuli leijeröityä yks hyppy, kun en nähny siinä mitään järkee mennä sitä kiertämään niinkuin muut. 
Huonoa ohjaajan typerä jännittäminen. Lisäksi pientä herpaantumista ohjaajalla välillä. Pyryllä on tekemistä takaakierroissa ja mulla valsseissa mm. Mutta kyllä oli kivaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti