MINÄ PYRY
Mä ajattelin nyt ite kertoo kuka mä oon. Nimi on Pyry. Joskus toi kotiväki kutsuu mua Ryppy, Poitsu, Pyppe tai Pyrtsi. Mielellään ei tota vikaa, ettei mua sekoteta pyreneittenpaimenkoiriin, herranen aika, vaikka viimeiset koirasisarukset tässä perheessä niitä olikin. Osaan ottaa kotona lungisti, mutta oon aina valmiina lähtee ulos tai leikkimään tai varsinki treenailee.
Pidemmällä lenkillä etin usein jonkun kepin, jota sitten kantelen mukana. Mun mamma sitten joskus heittelee sitä, tai lenkillä ottaakin yhtäkkiä jonkun pikkutreenin ja palkaks saan sen kepin sitten takas. Tänään viimeks se kierrätti mua pujotellen puita ja tolppia. Tai sitten seurauttaa, jos tulee joku vastaan. Lapset usein ihmettelee, "kato toi koira kantaa keppiä" tai "koiralla on takki, onko sillä kylmä". Mutta jos mulle sanotaan "jätä", niin sitten saa keppi jäädä matkalle.
Monet pikkukoirat uskaltaa tulla mua moikkaamaan, koska ne tietää, et oon kiltti. Jos on joku arempi pikkukoira, niin yritän kans mennä ihan pieneks maahan, enkä hötkyile, ettei pien pelästy. Joistakin uroksista en aina oo ihan varma, niille saatan pöristä, joskin hyvin hyvin harvoin, esimerkiks omalle broidille. Se on vaan jotenkin niin ärsyttävä hötkyilijä. Mutta sitten ei vois vähempää kiinnostaa lenkillä, ku joku räksyttäjä tulee vastaan. Hohhoijaa. Ja vähänkö mun mamma on silloin musta ylpee.
Leikkiä jaksaisin ikuisesti, siis jonkun ihmisen kanssa. Tykkään leikkiä mm. pallolla, naruleluilla ja fresbeellä. Mutta osaan myös lopettaa, ku ei leikitä ni ei sitte, meen sit makoilee jonnekin. Mä saan olla kotona missä vaan, myös silloin ku muut on töissä. Onneks mun palvelijaisäntä on aika paljon kotona, ettei tartte olla yksin montaa päivää viikossa. Mutta vaikka oonkin, ni silloin vedän useimmiten hirsiä, en jaksa pureskella mitään. Mun mamma ihmettelee, kun en tajuu pureskella edes sellasta nahkaluuta ja luulen sitäkin leluks ja siis kanniskelen sitä. Yritän josko joku lähtis leikkii, jos sille tuo jonku lelun. Mut kesällä fresbee on ihan best. Välillä lähen vaan ennakoimaan, enkä muista kattoo mihin se mamma sen fresbeen heittää. Ei aina kerkee, eikä muista. Kert vauhti on ihan parasta ja sitä täältä pesee.
Ja sitä vauhtia, sitä on ainaski agilityssä. Se on niiiiin superia, parasta mitä tiedän. Koska oon aika iso, siis korkeahko ja suht solakka, niin pitkä on laukka, voin kertoo. Välillä mammalla onkin tekeminen, kun sen pitää ennakoida niin aikasin ja suunnitella oikeet kuviot. Sitä se aina sanoo, että mun kanssa aksa on ihan eri laji, kun sellasten hitaampien. Ja silti se just ehkä onkin siinä makeinta, saada kaikki onnistumaan, kun tietää, miten haastavaa se välillä on. Maksi ykkösissä oltiin aika kauan, kun ykkösten radat oli sellasia suoria ja sitten yhtäkkiä olis pitäny keretä esim. väärään päähän putkee. Onneks niistä päästiin. Kakkosissa oltais voitu pysyä pitempäänki, mutta nyt ollaan kolmosissa. Meillä on viis nollaa kasassa ja SM:iin puuttuu enää se tupla. Eli ollaan kyllä edistytty hurjasti, mutta treenattavaa riittää, aina.
Tällä hetkellä mamma ei oikein ymmärrä eikä tykkää, miks himmailen alastuloilla. No se lupas ottaa sen seuraavaks treeniin kasvattajatätin kaa. Harvemmin oon saanut kontaktivirheitä. Joskus rima putoo, jos mamma unohtaa kattoo mua. Se on kosto. Enimmäkseen oon vaan menny sen verran kovaa, että mamma ei oo osannu ajoissa ennakoida esim. et kerkeisin jarruttaa mutkissa. Jarrut on olleet välillä hukassa. Heh. Mut kepeille osaan jarruttaa mistä vaan. Se on sikasiistii. Mamma voi olla missä vaan, ja mä vedän ne loppuun asti. Viimeks oli just puomin leijeröinti ja mä vedin toisella puolella kepit kiltisti. Vaikka oon tällanen sutjakka mut isohko, niin olen muuten tosi elastinen kääntymään.
Ai niin oon tokoakin harrastanut sivussa, mut mamma ei oo saanu aikaseks viedä mua enempi kokeisiin. TK1 on plakkarissa ja saisin jo mennä AVO-luokkaan, mutta uudet säännötkin on opettelematta. Kerran mamman kaverin kaa opeteltiin rallitokoa ja se olikin aika hauskaa, vaikka mamma ei oo perustanu siitä lajista juurikaan. Saksalainen opittiin hetkessä. Mutta sekin vaatis aikaa ja jostain koulutusta. Välillä tuntuu, että mä, tällanen koiramaailman sporttinen adonis ja superälykäs, meen ihan hukkaan noin laiskoissa käsissä. Emäntää kiinnostaa vaan aksa, tosin niin muakin, se on parasta, mut kaikki muukin on kivaa.
Paimentamista kokeiltiin jokunen kerta, mutta oon sen verran mammanpoika, et heti kun mamma oli hiljaa eikä tehnyt mitään, niin sitte tajusin vasta alkaa paimentaa. Muuten vaan tuijotin mammaa ja kyselin, että mitä mitä mitä sä nyt haluut. Eli mamma on siis vaan tiellä.
Vepeä haluisin kokeilla, koska tykkään uimisesta ihan hirmusti. Pari kesää sitten sain hakee myös broidin lelut sieltä kaukaa rannasta, kun se ei hakenut. HiHassakin on nyt Vepeä omasta takaa, niin ehkäpä päästään joskus siihenkin lajiin tutustumaan.
Et tällanen mä oon, tosi helppo, kiltti, sosiaalinen, työintoinen, rakenteeltani passeli, lehmänkuvioinen ja helppoturkkinen, viimesen päälle treenikaveri ja perheenjäsen.
Nooh en kyl tykkää imurista, enkä siitä et kananmuna rikotaan. Siinä äänessä on jotain ärsyttävää, mutta voin mä tulla silti imurin viereen vaik oonki vähän hullunkiilto silmissä. Silloin kyllä lelut saa kyytiä. Ilotulitusraketit ei mua kyl haittaa. Oonko outolintu, mutta kun se pienen pieni kananmuna... Ja jos joku koskee takkaan, niin mä, palokoira Pyry, kyl vahdin sitä, viimeseen asti.
Nyt en jaksa enempää pamlaa. Kaikille oikein hyvää ja hauskaa uutta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti