sunnuntai 10. joulukuuta 2017

2017-12-07 Tokoa a la Manner

TOKOA A LA MANNER

Mannerin Nina lupas kattoo vähän meidän penskojen tokoiluja. Tosi kiva, kun mä oon vähän tällanen Pyryn sivuharrastuksena lähes itseoppinut tokoilija, ja jälki on sen mukainen. Ei niin viimesen päälle mikään. Saatiin hyviä neuvoja ja yritän niitä nyt muistella. Ja nyt oli siis kyseessä Ranen tokoilut, josta toki voi ammentaa myös Pyrylle.

Seuraaminen
Oliko paikasta kiinni vai häiriöstä, kun seuraaminen (vaikkei montaa askelta ole ollutkaan) ei tuntunut oikein onnistuvan edes mun kriteereillä.
Nina neuvoi ottamaan kunnon palkan esim. pitkän nakin käteen, niin että se näkyy. Ja käsi housun saumassa. Sillä lailla saa hyvän asennon ja samalla motivaatiota. Toki motivaatiota innostamalla jo ennen liikettä.

Sivulletulo
Se oli vissiin ihan hyvällä mallilla, vaikka yhä avitan vielä jalalla, koska alussa (ja yhäkin) pomppi herkästi. Pikkuhiljaa kauempaa ja samalla tulee lisää vauhtia.

Liikkeestä maahan
Koska Rane ei osaa vielä seuraamista, niin tämän voi aloittaa siten, että minä peruutan namin kanssa. Ja pysähdyn ja autan, ettei ryömi.

Kaukot
Käsi pois edestä, koska paino pitäisi olla takajaloilla eikä etujaloilla. Lähinnä oli kyse tässä kohtaa seisomisesta. Hyvä olisi takajalat pienellä laatikolla, että pysyisivät paikoillaan. Muistelen, että mulla on sellanen pulleareunainen pieni koiranpeti, jonka aikanaan ostin Pyrylle juuri tuota varten. Saatan kokeilla sitä(kin), jos löydän sen.

Kartion kierto
Juuri katsoin blogista, että Rane meni aiemmin helpommin vasemmalta oikealle. Ja nyt yllätysyllätys menikin luontaisemmin oikealta vasemmalle. Oli jo menossa vasemmalle, kunnes teki oikein koukkauksen oikean kautta. Siinä voisi ottaa käyttöön eri käskyt eri puolille. Esim. "kierrä" oikealta ja vaikka "runt" vasemmalta.

Kapulan haku
Aika ok, luovuttaa nätisti. Kapulan saa heittää piiiitkälle. Vielä vauhdista vaihto leluun, koska ei osaa vielä itsenäistä sivulletuloa. Ja muutenkin hyvä tehdä palasina.

Kapulan pito
Nakkia kädessä, käsi ylhäällä. Hetken pito ja palkka. Siten saa kunnon asennon ja kapula pysyy paremmin.

Palkasta luopuminen
Ekaks nakkia kädessä, käsi nyrkissä. Palkan saa kun jättää käden rauhaan.
Tokaks nakkia kädessä, käsi auki. Palkan saa kun jättää käden rauhaan. Käsi menee nyrkkiin, jos yrittää. 
Ranella ei mennyt tässä kauaa hiffata tää, hän jopa peruuttaa himpun, että varmasti on selvää, ettei hän yritä ottaa palkkaa ja saako sitä sitten nopeemmin sitä palkkaa ;)

Olipa kivaa. Ja eiku läksyjä tekemään! Ruutu ja tunnari yms. jäi sitten toiseen kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti