tiistai 31. maaliskuuta 2015

29.3.2015 Heidin tokokoulutus

HEIDIN TOKOKOULUTUS

Tällä kertaa päätinkin ottaa vauhtiliikkeen eli luoksetulon stopin. No saatiin siinäkin menemään se koko aika, mikä ei minua suinkaan haitannut. Sen sijaan minua haittaa yleisö. En vaan pysty keskittymään ihan satasella tekemiseen, kun kuulen yleisön kommentit ja stressaan ja jännitän sitä. Eli en kouluttajaa niinkään, vaan miltä me Pyryn kanssa näytetään ja ollaanko ihan pellejä. Siis eräänlainen asennevamma kai tuokin. Esiintyminen on mulle iso juttu, saatikka mokailu. Toiset on erilaisia kuin toiset, ja mä olen tällanen.
Kun nyt vielä muistais mitä kaikkea me tehtiinkään. No ainakin kierrätin Pyryä tötsän ympäri, siinäkään Pyry ei kuulemma tartte hetsausta edes kaukaa, koska vauhti on sille se juttu. Samalla mun piti juosta karkuun ja tehdä sitten äkkiä täyskäännös Pyryä kohti "top!". Ja siitä ei vaan meinannu tulla mitään, kun en siinä perunapellossa meinannut pysyä pystyssä. Aina kääntyessä olin lentää nenälleni. Ja sitten tietty parin yrityksen jälkeen Pyry rupes aijaamaan ja ennakoimaan. Ei, sitä me ei hyväksytty.
Tuota siis treenaamaan. Samoin erikseen stoppia, sitä seisomista. Ja kun vielä päättäisin käytänkö "top"-sanaa vai ihan "seis"-käskyä. Pitää kokeilla pian ja päättää. Siinä Heidi tuli Pyryä häiriköimään, taputteli maata ja sanoi "maahan". Ja halpaanhan Pyry meni (kuten on aiemminkin ollut herkkä liikkurien käskyille). Mutta muutaman kerran jälkeen sehän onnistui. Piti antaa koiran itse funtsia, että ymmärtää, että minä olen se pomo ja sinä kuuntelet minua, etkä muita, vaikka ne tekis mitä. Eli se oli sitä samaa kontaktin ottoa häiriössä mitä Pekankin kanssa. Tässä ei saanutkaan hokea kehusanoja, vaan oli oltava ihan hiljaa ja antaa koiran itse funtsia. Sen melkein näki, kuinka raksutus kävi Pyryn pururadalla.
Aikamoiset häiriöt kyllä ja Pyry suoriutui niistä lopulta ihan hyvin. Meillä on vielä toisen kerran Heidiä huhtikuussa. Kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti