torstai 17. syyskuuta 2015

2015-09-16 Persjättöjä

PERSJÄTTÖJÄ

Saijan treeneissä jälleen. Piirroksesta taas katottuani, suunnittelin radan vähän erilailla. Esteet olikin sitten vähän väljemmin, niin piti muutamaa kohtaa miettiä uudelleen. Ja sitten senkin jälkeen vielä Saijalta tulee vielä paremmat ohjauskuviot. Meikä ei varmaan ikinä opi.

Tuo kuulosti aika epätoivoiselta, mutta treenihän meni ihan hyvin. Kokeiltiin muutamaan kohtaan eri ohjauksia. Heti alkuun olin ajatellut saksalaista, jonka Saija muutti valssiksi ja lopulta kokeilin siihen persjättöä, vieläpä kahta peräkkäin. Ja mä kerkesin. Se oli hauskaa. Taisin tehdä parissa muussakin paikassa vielä parit persjätöt.

Hassua, keppien molemmissa päissä oli putket tyrkyllä, mutta minä en "pelännyt" niistä kumpaakaan, en edes ajatellut moista, koska tiesin Pyryn osaavan kepit niistä huolimatta. Leijeröinnin jälkeen vaan en saanut liikkua, ennenkuin Pyry on löytänyt kepit.

17-18-19-20 kokeiltiin kolmella eri tapaa ja ensimmäinen oli niistä paras eli ensin persjättö, sitten syvä niiaus (jarru) ajoissa ja valssilla seuraavalle.

Rata vaan samperi meinaa unohtua, kun kokeillaan kaikenlaista ja suunnitelmat muuttuu ja mennään monta kertaa samoja esteitä. Esim. keskimmäiset kolme hyppyä mentiin kaikki neljään kertaan. Näin vanha pää menee ihan sekasin. Kisaradoilla sitä ei tapahdu, koska suunnittelen radan ja yritän sitten tehdä suunnitelman mukaan. 

Mutta olihan erityisen kiva rata, sopivasti tekemistä. No, meillähän sitä on aina Pyryn kanssa. Ja sehän tästä lajista tekeekin haastavan, mutta niin koukuttavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti