sunnuntai 20. elokuuta 2017

2017-08-16 Vepeilyä

VEPEILYÄ


Olin Pyryn ja Ranen kanssa taas vepetreeneissä Routiolla.
Pyrylle ekana otettiin vientiä, jolloin minä olin rannassa, Elina makupalojen ja lelun kanssa veneellä. Kyllä taas vähän tyssäsi siihen rantaveden rajaan. Ei meinannut millään irtoo veneelle. Vientikapula kyllä pysyy suussa hienosti. Mun piti suurinpiirtein reisiä myöten kahlata veteen ja vähän avittaa "tuuppaamalla" Pyry oikeaan suuntaan. Sitten meni suht kivasti. Tuota pitäisi nyt miettiä kunnolla, mutta tuntuu, että mulla on pää jo ihan sekaisin kaikista kokeiluista.
Toisena hypättiin veneestä ja se meni tosi hyvin, kun oikein kunnolla hetsattiin.


Kolmannen osuuteni "uhrasin" Ranelle. Hän oli jo niin reipas tullessamme treeneihin. Ransu moikkasi kaikki häntä vipattaen. Sari T ja Ellu olivat selkeet suosikkitytöt ;). Rane meni myös ihan itse rantaveteen jalkoja myöten ja halusi veneeseen. Käytiin sitten Ranen ja Sari T:n kanssa veneilemässä, hakemassa poijut pois. Yhtään ei näyttänyt jännittyneeltä. R nojasi etukäpälät veneenreunalla ja näytti siltä kuin olisi halunnut hypätä veteen. Kun sitten tultiin rantaan, niin sitten vähän jänskättikin kuinka korkealla reuna olikin rantavedestä. Enkä edes olis antanut hänen hypätä sieltä.


Mun ihanat vepepojat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti