JUU...EI
Tarttee taas ottaa hetkeks pois ne vaaleenpunaset lasit. Kisaamaan...juu...ei. Maanantain treenin jälkeen, ei vielä vähään aikaan. Rata ei mielestäni paperilla näyttänyt niin hankalalta, ja tiedostin kyllä joitain ansoja, ja kyseenalaistin muutamia ehtimisiä. Mutta heippa vaan, ansaan meni ja vähän muuallekin. Tuli kuulkaa muutama ärräpääkin, ihan hyvällä kuitenkin, en siis ollut ranteet auki. Sen verran kuitenkin tuli tatti otsaan, että aikuisten oikeesti nyt Rane me vedetään tää niinku pitää.
Tiesin mitä me tullaan treenaamaan heti, kun vapaakorttikausi alkaa. Ekaks ainakin itsenäisiä alastulokontakteja. Jos piti saattaa alastulolle asti, niin olinpa myöhässä jatkosta. Samaan syssyyn, koska olin myöhässä, niin suulliset käskyt olis ollu selviytymiskeino. Takaakierto ei vielä onnistunut pelkällä suullisella, vaan vauhti vei korvatkin mukanaan.
Rane oli kyl kuulolla, ainakin osittain, ja osittain se oli kuin liukasta saippuaa. Hienot kaarrokset! Not. Ei ollu meidän parasta tekemistä. Tai oliko sittenkin?
Jollei meidän tekeminen ollut ihan ärsyttävän rikkonaista, niin yhdestä pätkästä aika lopussa jäi tosi hyvä mieli. Siinä vaan pääsi niin ihanasti rytmiin, jalat vei, parit valssit ja vastakäännös. Ja se kohta just aluks tuntui mahdottomalta ohjata niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti