2019-09-14 Näytelmissä

UUSIA IHMISIÄ, HUI

Jaana pyysi mukaan ensin Saloon tokokisaan, sitten Raumalle koiranäyttelyyn. Ja sen kummemmin ajattelematta, mikä ettei. Kun lomalla ei oikein tapahtunut mitään, niin vähän niinkuin myöhäinen lomareissu. Rane mulla matkassa ja Jaanalla Pena. Pojat tuli yllättävän hyvin toimeen, kun pysyi pieni välimatka.

Ensin mun ei pitänyt osallistua tokokisaan, kun aloittavat aina EVL:llä niin olisi tullut pitkä päivä. Mutta sitten Jaanalle tuli kisakirje ja koko kisassa oli 9 koiraa! Aloluokassa vain yksi! Heti kyselemään mahtuuko vielä. Ja tokihan mahtui.

Luoksepäästävyydessä on treenattavaa ja toivomisen varaa todellakin. Rane ei halunnut ollenkaan moikata tuomaria, rimpuili ja kiemurteli vain. Asiaa ei auttanut, että tuomaria oli juuri purrut koira, ja tuomarikin oli vähän varuillaan. En ole ajatellut, että meille tulisi tästä ongelma, mutta niin vain se on, koska tokossa on aina ensin luoksepäästävyys. ALO-luokassa sen ei vielä tartte olla niin justiinsa. Tuota on pakko ruveta harjottelee.

Saatiin hieno pisterivi. Paikkamakuu 10, seuraaminen 10, luoksetulo 10, estehyppy 10, maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5, kapulanpito 9, kokonaisvaikutus 9 ja kaket 8. Yhteensä pisteitä 191/200, voitto (2 osallistujaa :)) ja kunniapalkinto. Happy, happy.
Kapulaa pitää vähän löysästi ja kakeissa istumaannousu oli tosi hidastettu ja mulla jäi käsimerkki päälle ja sitten oli toi luoksepäästävyys. Siinä ne pistemenetykset. 
Nyt on kaksi ykköstulosta sekä tokosta, että rallytokosta. Molempien piirikisoista voi sitten tulla se kolmas. Toivotaan niin.

Siitä sitten ajettiin Raumalle. Illalla käveltiin koirien kanssa vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Siellä oli taideteos, pronssiveistos, nainen, joka istui penkillä. Ajattelin, että siinäpä hyvä paikka treenata luoksepäästävyyttä. Noh, miten sen nyt ottaa. Otti kyllä namit flikan sylistä, mutta jännitti selkeesti "vierasta ihmistä". Samalla siihen pälähti jenkkiautojen pitkä pitkä letka, joista kaksi tööttäsi sairaan kovalla äänellä. Mutta onneksi tuo ei ole meluherkkä, minä ennemminkin, ei tuntunut korvissa kivalta. 

Seuraavana päivänä satoi kaatamalla. En usko, että mua edes jännitti näyttelypuoli. Lähinnä mua rupes ottaa päähän, se vesisade, märät kengät ja odottelu. Olisin halunnut jo kotimatkalle.
Avo-luokan uroksia oli vain Pena ja Rane. Ravaaminen meni hyvin, ja seisoi nätisti ja Jaana sanoi, että tykkäsi Ranesta, katseli sen näköisenä. Pena sai harraste-hoon, jota oli tullut hakemaankin. Hieno juttu. Sitten tuli meidän vuoro. Ajattelin, että kyllä me tästä selvitään, kun pidän kunnolla kiinni. Mutta sekös ehkä lisää ahdisti. Rane kiemurteli ihan tosissaan ja murahtikin tuomarille. Se oli sillä selvä, EVA, ei voida arvostella. Kyllä harmitti, kun uskon, että oltais myös saatu se H aivan varmasti, eikä olis ikinä enää tarttenu näytelmiin tulla. Että sellasta.

Eli nyt pitäis treenata tuota luoksepäästävyyttä ja kopelointia. Tiedän vaan, ettei se ihan helppoa ole, kun on ollut koko ajan varauksellinen, vaikka onkin reipastunut jonkin verran. Oishan se kiva ja helpottais elämää, jos Rane hyväksyisi kaikki uudet ihmiset heti eikä vasta viiden minuutin päästä. No normielämässä, näyttelyssä ja tokossa sitä tarvitaan. Yritetään parhaamme, ei luvata mitään. Rane on siltikin niin muru, varauksellinen tai ei.