VIIKKO TAAS HURAHTI
Keskiviikkona Saijan treeneissä oli onnistumisia ja epäonnistumisia, sen verran muistan, mutten paljoo mitään sen tarkempaa. Jotain ehtimisongelmia oli muurin jälkeiselle tekee poikkaria, tosin ekalla onnistui hienosti, muttei enää ku rupesin jankkaa. Kepeille meno puomilta oli myös jonkun verran haasteellinen, tai kun Saija sanoi, että yksi sadasta sinne menee ihan suorilta, niin olihan sitä kokeiltava. Joo, ei oltu yks sadasta, vaikka suht kaukaa kepeille sainkin Pyryn.
Joissain kohtaa tuntui, ettei Pyry kuunnellut mua ollenkaan, eikä kysellyt. Sais olla kuulolla paremmin.
Torstaina sitten HiHan treeneissä kiva rata, jossa sai kokeilla eri vaihtoehtoja alussa. Ja ekalla yrittämällä saksalaisessa tuli kuin ohjus, niin vaihdoin ihan normiohjaukseen pienellä vekillä ja jarrulla. Mutta lopussa saksalainenkin onnistui hyvin, ja olikin jatkon selvyyden kannalta parempi.
Poikkareihin kerkeemisessä oli tekemistä molempiin suuntiin, kun oli pitkät välit. Lopussa otin vielä putki-A-erottelua. Halusin kokeilla ihan pelkkää sanallista, ja kuuntelihan se. Mutta vauhtia ei siis ollut tuossa, vaan seisoin ihan paikoillani. Mutta nuo on onnistuneet vauhdissakin ihan hyvin.
Lauantaina sitten matkustettiin Anun kanssa Lahteen Huotarin oppiin. Ja olinko juuri sanonut, etten ole ollut ranteet auki pitkään pitkään aikaan. Mun hermo ei vaan kestä sitä, että matkustan pitkän matkan ja saan tehdä muutaman minuutin ja ihan muuta kuin rataa! Ja siihen meni koko aika, kun oli paljon puhetta.
Tärkeää oli hartialinja ja polvet! Eikä MM:issäkään kukaan ohjaa käsillä! Yhtäkkiä teinkin vauhtiympyrää kädet selän takana. Ja vielä parit vauhdittomat valssit. Ja that's it! Joo jäi kai tuostakin jotain ajattelemisen aihetta, ei saa kääntää kurvissa liian nopeesti selkää koiralle. Mutta olen sisäistänyt sen, että mun on pakko katsoa koiraa lähestulkoon koko ajan, ettei rimat tuu alas. Ja jos katson koiraa, niin tuppaa se hartialinjakin olee auki oikein.
Mutta kyllä ketutti, kun en saanut tehdä yhtään rataa, jonka kuitenkin opettelin. Pyrykin tuijotti mua koko ajan, että millon juostaan. Ensinnäkin olis pitäny olla kaks sessiota, tuo oli aivan liian lyhyt aika. Ja olin viel eka, että muut sai sitten kattoa, että noin ja noin ja ei noin, eikä noin. Ja perkele, en kohta osallistu mihinkään ulkopuolisiin yhteiskoulutuksiin, kun meen niissä ihan kipsiin. Enkä todellakaan matkusta kahta tuntia vartin takia. Nih. Mulle riittää yks koutsi ja se on Saija.
Sunnuntaina sitten mentiin Anun kaa kentälle tekee se rata, että minä ja Pyrykin päästään kokeilee sitä. Eihän siitä muistin varassa tainnut ihan samanlaista tulla, mutta Anu muisti aika hyvin, mitä kokeili missäkin kohtaa, ja niillä mentiin. Kiva oli kokeilla persjättöjä pariin kohtaan ja sitten päällejuoksua versus valssi+viski. Jälkimmäinen oli varmempi, koska päällejuoksuissa Pyry tulee herkästi ohi.
Alku vaan oli meille mysteeri. Alku oli sellainen loiva ässä ja lähdin kakkosen kohdalta kohti kolmosta, ohjasin kädellä ja Pyry ei tulekaan mukaan, vaan paukauttaa mun selän taa ihan eri suuntaan. What? Ja tämä ei ollut vahinko, teki sen monta kertaa. Eikä Anukaan keksinyt miksi näin. Tuntui, että nyt on jo pikkurillistä oltava kiinni, kun käsi ohjasi kuitenkin selkeesti esteelle ja hartialinja myös. Toivottavasti oli joku ihmeellinen oikosulku vaan. Mutta niin ihanaa oli mennä silti Pyryn kanssa. Se on haastavaa, vauhdikasta ja niin makeeta.
Treenien jälkeen menikin sitten monta tuntia "kisastudiossa". Vallattiin Mikon huone ja katottiin isosta telkkarista MM-kisoja, vain maksit. Kyllä niiden kattominen oli jännää ja innostavaa ja motivoi. Ja tuli vähän pentukuumettakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti