sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

6.3.2016 TSAU sentään

TSAU SENTÄÄN

Huh huh olihan kisapäivä. Ei tullut nollia ei. Tuli pari hyllyä, kymppi ja vitonen.
Teilerillä ja Helinillä oli aikas vaikeat radat. No vika aksarata ei ollut vaikea, vaikka ansoja sielläkin oli.
Unohtui hirveästi jännittääkin, kun mietin miten selviän niistä radoista. Eihän ne tietysti mahdottomia olleet, eikä onneksi edes vaarallisia, mutta tekemistä riitti monessa kohtaa. Ja olivat erittäin vauhdikkaita ratoja. Ja se luo oman haasteensa, ehtiä, muistaa, osata tehdä kaikki vauhdissa kaikki mitä on suunnitellut. Ja myös silloin, kun suunnitelmat muuttuukin.

Ekalla radalla paljon sellaisia parin kolmen esteen kiertoja, joissa tietysti oli ansaesteitä jopa kahdellakin suunnalla. Ja näiden lisäksi vielä hankala vienti kepeille, jossa olis pitäny ehtii eteen tekee pakkovalssi tai jotain. Kun en kerennyt eteen, annoin Pyryn mennä edeltä kepeille ja olisin heti perästä vaihtanut puolta, mutta Pyry ei ihan kestänytkään sitä. No ei se haitannut, meillä tuli rimoja yllättävän paljon ekalla radalla alas. Varmaankin mun pää kääntyi liian nopeesti aina etsien seuraavaa estettä.

Toka rata oli Helinin tekele, hyppis. Siinä alussa oli taas hankala kohta (3-5), jossa epäröin voinko tehdä pakkovalssin tapaisen. Oliko tämä nyt oikea tai väärä kulma tehdä se. Ja kaikki muut tuntuivat tutustuvan rataan esteen toiselta puolen. Mutta koska olin ihan viimeisten joukossa, ehdin katsoa monta koiraa ja eräs huippukin teki samoin päin kuin minä. Jes, ehkä olenkin oppinut jotain treeneissä. Kepit oli myös ikävästi putken menosuun takana.

Teilerin tokalla radalla alkoi jo tuntumaan agilityltä. Keinulta ehkä 100 astetta eri suuntaan takaakiertoon, jonka vieressä tietysti putki hollilla. Puomi-putki-erottelua pariin kertaan, molemmat onnistui. Keppikulma tällä kertaa ehkä 45 asteen avokulma. 

Vika rata oli helppo. Pyry vain liukastui mennessään kepeille, eikä siis pystynyt menemään oikeasta välistä. Siitä vitonen. Yhdessä estepyörityksessä lähti oudosti toiseen suuntaan, mutta siitä ei tullut virhettä, aikaa vaan paloi turhaan.

Mitähän tähän nyt yhteenvetona sanoisi. Meillä ongelman ydin saattaa olla kontaktit. Pyry lähtee niiltä omin päin ja mun mielestä silloin ei ole ihan 100% kuulolla. Ja kun suunnitelmat menee aina uusiks siinä kohtaa, niin eihän se tiedä hyvää. Mun pitää nyt uhrata jokunen aksarata ja ottaa kontaktit uusiksi tai kävellä radalta samantien pois. Vaikka oman luonnon päälle ottaakin, kun niin haluaisi tehdä rataa. Jotain tarttis tehrä, että kontaktit olis samanlaiset kuin treeneissä. 
Ja sitten vaan taas kisoja buukkaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti