lauantai 7. toukokuuta 2016

2016-05-07 Allakka täyttyy

ALLAKKA TÄYTTYY


Nyt on sitten harrastuksia, että vapaata ei oo enää ku maanantaisin. Huoh. Voi olla, ettei aina jaksa, vaikka kivaa onkin.


Maanantaina ostin tuurausvuoron Rannikon aksatreeniin. Tunnetusti sillä on hankalia ratoja, mutta eipä niin paha, ettei oltais selvitty siitä. Olihan toki mulla kiire, mutta saa ollakin. Radalla koiran piti olla estehakuinen ja irtoava, ja Pyryhän on. Yks pitkä radan osuus, josta selvisi, kun vaan ennakoi ajoissa. Yks keppien leijeröinti. Yks pimeeseen putkeen lähetys pituuden jälkeen. Ja sitten se yks kohta, ihan lopussa, jossa vauhti loi sen ongelman, kun en saanut jarrutettua. Pyry kyllä kuunteli ekan jarrun, mutta sitten lähti kontakti, kun olis vielä pitänyt tehdä toinen pien jarru tai saada sadasosaks viel kontaktia. Eli kotiläksyksi ehkä sitä ohjaajan ja koiran kontaktin treenaamista, että mitään esteitä ei mennä omin luvin. Mut ei paha.


Tiistaina taas Saijan treeneissä. Rata meni suht jees, ja kysyin sitten voisinko jotain tehdä toisella tavalla. Kokeilin sitten leikkausta keppien jälkeen. Ja en ollut varmaa kestääkö Pyry, enkä siis luottanut siihen, niin odotin ihan viime hetkeen sen leikkauksen kanssa ja olin siis aavistuksen myöhässä. Pyry kun kepeiltä loikkasi, tuli yhteentörmäys (tai minä yritin tosissani väistää) ja tömähdin ihan säkkinä kankulleni maahan. Sattui ihan kiitettävästi. No pystyin kuitenkin vielä juoksemaan hetken toivuttuani. En sitten pudonnut viikonloppuna varaston katolta sitä siivoessani, mutta muksahdin kyllä metristä maahan. Joskus sattuu ja tapahtuu, harvemmin kyllä Pyryn kanssa ollaan törmätty.


Torstaina Hihan treeneissä ekaa kertaa taas ulkokentällä. Sopivan pituinen rata, jossa sai hyvin treenattua keppejä ja muutama hyvä käännös. Mutta ei kyllä pystyny juoksee kunnolla, kankku oli sen verran kipee. Tosi hyvät keppitreenit tuli kyllä tehtyä, kiitos Lauran, tuli kokeiltua monta tapaa. Leijeröinti onnistui hyvin ja Pyry irtos sieltä putkeen. Kokeilin kunnolla sen keppien jälkeen kierron nyt ja Pyry kesti hienosti, kun lähdin oikein tosi ajoissa jo itse kiertämään. Nyt ei oo enää epäselvää sekään. Takaakierron kestää, minkä tiesinkin. Ja ei mikään yllätys, mutta sittenkin hieman yllätyin, että Pyry ei todellakaan kestä sitä, että olen kepeillä ennen sitä. Hän tulee suoraan luo ja haukkuu "en tajuu, mitä siellä seisot". Piti ihan kunnolla avittaa jalalla ja kädellä, että tuonne suuntaan kiitos. Olenkin aina antanut Pyryn itse hoitaa kepeillemenon, kun sen se osaa ja siinä ehtii itse vielä ohi kuitenkin. Mutta treenaillaan nyt sitä, että minä eka.


Perjantaina rallytokoiltiin ilman koutsia. No mulla oli onneks avain ja saatiin kyltit kopista ja saatiin tehtyy jonkunlainen ratakin. Vielä on hakusessa meikällä ymmärrys mitä kyltissä lukee (hauki on kala, hauki on kala) ja mitä pitäis sitten tehdä. Tarkkana saa kyllä olla, onko kyltissä punainen istu vai ei ja mihin suuntaan oikealle vai vasemmalle. Ja ai vide Pyryn kanssa on kivaa tehdä niitä tehtäviä. Kiitos Kati, kun tuli loppuajalle neuvomaan, niin opittiin taas jotain esim. että käännökset tehdään kyltin edessä ei sivulla. Ja ihan lopussa kokeiltiin seuraavan ryhmän hyppyestesarjaa tai oikeesti kokeiltiin vaan yhtä hyppyä. Ja onhan siinä haastetta aksakoiralle, hypätä rauhallisesti ja itse ehtiä toiselle puolelle ja seuraamisen pitäis jatkua ihan normaalisti, eikä vinottain.


Lauantaina oli VePen kuivatreenit kentällä.Tehtiin veneeseen vientiä. Sekin oli ihan hauskaa touhua ja kaikki sujui ihan hienosti näin ensikertalaiseksi. Pikkasen pitää treenailla sitä esineen antamista, että pitää sitä ja suorastaan saa tyrkyttää sitä. Ja mitä vielä saadaankaan treenailla. Odotan innolla sinne veteen pääsyä.


Tälle viikonlopulle ei ollu kisoja buukattuna, että jäihän tälle viikolle yks vapaapäivä, sunnuntai. Heitellään sitten pihalla fresbeetä ja mun tarttee suunnitella ens viikon treenit. Että tekemistä riittää ja riittäis jos olis vieläkin ahkerampi, mutta ei ny liiotella sentään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti