JES JES JES
Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.
Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu.
Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa.
Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.
Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.
lauantai 18. tammikuuta 2020
tiistai 7. tammikuuta 2020
2020-01-06 Vuosi vaihtui
VUOSI VAIHTUI
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
2019-11-16 Eka AVO-kisa rallyssa
EKA AVO-KISA RALLYSSA
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
2019-11-10 Ykkösissä
YKKÖSISSÄ
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
2019-10-21 Wräppäillään
WRÄPPÄILLÄÄN
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
2019-10-12 Ranen ekat aksakisat
RANEN EKAT AKSAKISAT
Kirsujen kisat oli Lägin hallissa ja tuomarina Johanna Nyberg. Kyllä mua jännitti. Siitä on kuitenkin 2,5 vuotta, kun olen viimeksi kisannut, Pyryllä. Ranen kanssa vihdoinkin 9kk pitkän saikun jälkeen saadaan mennä kilpakentälle.
Eka rata ja 10 virhepistettä, puomin alastulo, ja pituuden palikka. Alun kepeillemeno oli suht haastava ykkösluokkalaisille. Ei vaikea, eikä mahdoton, mutta haastava. Sijoitus 2.
Toka rata ja 15 virhepistettä, rima, kielto putkelta ja ? Sijoitus 3:s. Tästä ei ole videota, niin ei vaan muista radasta enää mitään.
Kolmas rata ja 15 virhepistettä, kepeillä tuli ennen vikaa väliä pois, siitä heti seuraavan putken ohitus eli kielto ja loppusuoran yksi rima tuli alas. Sijoitus 7:s. Tästä jäi erityisesti mieleen putken jälkeiset 4 hyppyä, joilla ekalla kierroksella piti kahden hypyn jälkeen kääntyä pois. Se onnistui hyvin. Ja sitten lopussa huutelin vain "eteen eteen" ja Rane meni kuin menikin ihan loppuun asti, ja minä tulin maaliin sitten hetken päästä. Ja varmaan ekaa kertaa ikinä korjasin kepit sieltä missä meni vikaan enkä aloittanut alusta niinkuin yleensä.
Jengin mielestä meni hyvin, mutta itse en ollut täysin tyytyväinen. Tuntui, että mentiin vaan niin lujaa, ettei siinä paljon pystynyt rytmittämään tai muuta. Ja itseasiassa minua suorastaan pelottaa tuollaiset vauhtiradat, että kestäähän tuo koira nyt nuo kurvit ja mutkaputket yms.
Radoilla huomasi meidän tekemisessä tiettyjä puutteita, jotka olikin tiedossa esim. juuri kepeillä, voi mennä kepeille liian kovaa eikä pysty kääntymään tai saattaa jättää vikan välin tekemättä. Ja kuinka helposti kontaktit unohtuu, kun putki siintää edessä.
Mutta kaiken kaikkiaan oltiin Ranen kanssa samalla radalla. Kuunteli suht hyvin ja meillä oli kivaa. Mentiin kyllä aika kovaa, varsinkin vikalla hyppiksellä. Parin korjauksen jälkeen silti yli 5 m sekunnissa. Tämä täti sai kyllä pistellä tossua toisen eteen.
Nyt se aksaura on sitten korkattu. Ja kyllä se vaan on niin koukuttavaa. Tästä sitten uutta matoa koukkuun ja treenit jatkuu.
Kirsujen kisat oli Lägin hallissa ja tuomarina Johanna Nyberg. Kyllä mua jännitti. Siitä on kuitenkin 2,5 vuotta, kun olen viimeksi kisannut, Pyryllä. Ranen kanssa vihdoinkin 9kk pitkän saikun jälkeen saadaan mennä kilpakentälle.
Eka rata ja 10 virhepistettä, puomin alastulo, ja pituuden palikka. Alun kepeillemeno oli suht haastava ykkösluokkalaisille. Ei vaikea, eikä mahdoton, mutta haastava. Sijoitus 2.
Toka rata ja 15 virhepistettä, rima, kielto putkelta ja ? Sijoitus 3:s. Tästä ei ole videota, niin ei vaan muista radasta enää mitään.
Kolmas rata ja 15 virhepistettä, kepeillä tuli ennen vikaa väliä pois, siitä heti seuraavan putken ohitus eli kielto ja loppusuoran yksi rima tuli alas. Sijoitus 7:s. Tästä jäi erityisesti mieleen putken jälkeiset 4 hyppyä, joilla ekalla kierroksella piti kahden hypyn jälkeen kääntyä pois. Se onnistui hyvin. Ja sitten lopussa huutelin vain "eteen eteen" ja Rane meni kuin menikin ihan loppuun asti, ja minä tulin maaliin sitten hetken päästä. Ja varmaan ekaa kertaa ikinä korjasin kepit sieltä missä meni vikaan enkä aloittanut alusta niinkuin yleensä.
Jengin mielestä meni hyvin, mutta itse en ollut täysin tyytyväinen. Tuntui, että mentiin vaan niin lujaa, ettei siinä paljon pystynyt rytmittämään tai muuta. Ja itseasiassa minua suorastaan pelottaa tuollaiset vauhtiradat, että kestäähän tuo koira nyt nuo kurvit ja mutkaputket yms.
Radoilla huomasi meidän tekemisessä tiettyjä puutteita, jotka olikin tiedossa esim. juuri kepeillä, voi mennä kepeille liian kovaa eikä pysty kääntymään tai saattaa jättää vikan välin tekemättä. Ja kuinka helposti kontaktit unohtuu, kun putki siintää edessä.
Mutta kaiken kaikkiaan oltiin Ranen kanssa samalla radalla. Kuunteli suht hyvin ja meillä oli kivaa. Mentiin kyllä aika kovaa, varsinkin vikalla hyppiksellä. Parin korjauksen jälkeen silti yli 5 m sekunnissa. Tämä täti sai kyllä pistellä tossua toisen eteen.
Nyt se aksaura on sitten korkattu. Ja kyllä se vaan on niin koukuttavaa. Tästä sitten uutta matoa koukkuun ja treenit jatkuu.
perjantai 11. lokakuuta 2019
2019-10-11 Kivaa ja kauheeta
KIVAA JA KAUHEETA
Viime viikonloppuna lähdin Pian kanssa espísten toko+rally-päivään (Mika&Krista).
Tokossa se oli kaikilla lähinnä rauhottumista ja luopumista. Siinä käveltiin ympäri hallia ja kevyesti vaihdettiin suuntaa, jos kiinnostui maassa olevista leluista tai muusta. Pienesti käytiin perusasentoa ja seuraamista läpi. Eli parempaan perusasentoon ja ei niin tiiviiseen seuraamiseen käsikosketusta. En varmaan sisäistänyt läheskään kaikkea, kun hän puhui niin pal paljon.
Rallytokossa Kristan kanssa tehtiin ensin kisanomaisesti rata ja sitten käytiin sitä läpi. Rane kävi sen verran kierroksilla, että sitä ei olisi pitänyt päästää sellaisessa radalle. Ja kyllä se näkyikin tekemisessä alussa. Kristakin sanoi, että on kuin lentoon lähdössä.
Tulihan sieltä sitten hyviä huomioita muitakin;
Käännöksiin ensin käsiapu, niissä huolellisuutta. Ja täyskäännöksissä tarkkana, ettei istu. Ne onkin hankalia, kun ei itse oikein näe.
Eteentulot olleet vähän epätarkkoja, niin niihin voisi ottaa korokkeen, että saa suoran asennon varmasti. Siis koroke sen verran iso, että koira mahtuu siihen istumaan.
Sitten treenattiin sitä askel kyltin jälkeen sivulle -juttua. Sekin oli yllättävän haastavaa aluksi, aina oli vähän sivuttain. Kristakin kokeili Ranella.
Kyllä rallyssakin on hiomista siellä ja täällä.
Loppuajatuksena; palkkaa seuraamisesta, ei tempuista!
Sunnuntaina oltiin Saijan pitkän radan treenissä. Radalla 34 estettä ja olihan se vaikeahko, mutta kai siellä jotain onnistuikin, kun sellainen fiilis ainakin jäi. Juu vähän flänkkäs, ja eihän sitä voi kaikkea muistaa, että käskyjä "oikea" ja "vasen"kin vois käyttää. Onneks on koutsi, joka kertoo ja muistuttaa.
In-in't ja saksalaiset onnistui, mutta keppikulmat oli vaikeita meille vielä. Silti jäi niin hyvä mieli, että ilmoitin meidät Ranen kanssa ekoihin aksakisoihin. Hups.
Ja sitten Tessa laittoi mulle jotain 26 videota meidän treenistä! Ööö...no...ilmottu on jo.
Rane kävi viime viikolla osteopaatilla ja tällä viikolla fyssarilla ja kaikki oli kunnossa. Niin valmiita ollaan, kun nyt ollaan. Treenattavaa vielä yllin kyllin, mutta kyllä pitäis esteet osata kuitenkin. Ja huomenna siis jännää tiedossa. Kivaa ja kauheeta!
Viime viikonloppuna lähdin Pian kanssa espísten toko+rally-päivään (Mika&Krista).
Tokossa se oli kaikilla lähinnä rauhottumista ja luopumista. Siinä käveltiin ympäri hallia ja kevyesti vaihdettiin suuntaa, jos kiinnostui maassa olevista leluista tai muusta. Pienesti käytiin perusasentoa ja seuraamista läpi. Eli parempaan perusasentoon ja ei niin tiiviiseen seuraamiseen käsikosketusta. En varmaan sisäistänyt läheskään kaikkea, kun hän puhui niin pal paljon.
Rallytokossa Kristan kanssa tehtiin ensin kisanomaisesti rata ja sitten käytiin sitä läpi. Rane kävi sen verran kierroksilla, että sitä ei olisi pitänyt päästää sellaisessa radalle. Ja kyllä se näkyikin tekemisessä alussa. Kristakin sanoi, että on kuin lentoon lähdössä.
Tulihan sieltä sitten hyviä huomioita muitakin;
Käännöksiin ensin käsiapu, niissä huolellisuutta. Ja täyskäännöksissä tarkkana, ettei istu. Ne onkin hankalia, kun ei itse oikein näe.
Eteentulot olleet vähän epätarkkoja, niin niihin voisi ottaa korokkeen, että saa suoran asennon varmasti. Siis koroke sen verran iso, että koira mahtuu siihen istumaan.
Sitten treenattiin sitä askel kyltin jälkeen sivulle -juttua. Sekin oli yllättävän haastavaa aluksi, aina oli vähän sivuttain. Kristakin kokeili Ranella.
Kyllä rallyssakin on hiomista siellä ja täällä.
Loppuajatuksena; palkkaa seuraamisesta, ei tempuista!
Sunnuntaina oltiin Saijan pitkän radan treenissä. Radalla 34 estettä ja olihan se vaikeahko, mutta kai siellä jotain onnistuikin, kun sellainen fiilis ainakin jäi. Juu vähän flänkkäs, ja eihän sitä voi kaikkea muistaa, että käskyjä "oikea" ja "vasen"kin vois käyttää. Onneks on koutsi, joka kertoo ja muistuttaa.
In-in't ja saksalaiset onnistui, mutta keppikulmat oli vaikeita meille vielä. Silti jäi niin hyvä mieli, että ilmoitin meidät Ranen kanssa ekoihin aksakisoihin. Hups.
Ja sitten Tessa laittoi mulle jotain 26 videota meidän treenistä! Ööö...no...ilmottu on jo.
Rane kävi viime viikolla osteopaatilla ja tällä viikolla fyssarilla ja kaikki oli kunnossa. Niin valmiita ollaan, kun nyt ollaan. Treenattavaa vielä yllin kyllin, mutta kyllä pitäis esteet osata kuitenkin. Ja huomenna siis jännää tiedossa. Kivaa ja kauheeta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)