sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

24.7.2015 Timon tahtiin

TIMON TAHTIIN

Ihanaa oli päästä taas treenaamaan moneen moneen viikkoon. Tosin se kyllä vähän "pelottikin", että mikä meidän kunto ja lentääkö tuo mustavalkoinen iloisena kuin ilmapallo. Mutta hänpä olikin varsin hyvin kuulolla. Ohjaajalla kävi yhdessä kohtaa vähän hitaalla. Timo Liuhdon rata oli kiva, paljon putkijarruja, saksalaisia ja whiskejä.

Alku sujui ekalla suht hyvin, mutta sitten kun kokeilin jotain erilaista siihen, niin siihen jäin jumiin. Putkijarruhan mun tarttee tehdä vastakäännöksellä tai vähintään puolivalssilla. Mikään suhina ei todellakaan riitä. No sitten kun tein vastakäännöksen, mun olis pitänyt samaan kohtaan tehdä heti toinen. Se oli mulle vaikeeta, sitä paitsi oikeesti rupes huippaa. Sinänsä mielenkiintoinen kuvio, jota haluan vielä kokeilla kyllä.

A:n edessä oli putki syöttämässä, siinä välissä sivussa hyppy, jonka takaa piti mennä. Sanoin Anulle, että en todellakaan tee tuohon pakkovalssia, koska "pelkään", että menee putkeen. Niinpä, koska ollaan vieläpä treeneissä, lupasin Anulle, että teenkin sen pakkovalssin ja vieläpä ekaksi. Eikä siinä ollut mitään ongelmaa, Pyry ei edes katsonut putkeen. Ongelma olisi saattanut tulla, jos Pyry ei olisikaan pysähtynyt A:lle, mutta toisaalta sitten olisin päässyt muistuttamaan siitäkin.

Jännä vaan, miten Timon valinnat toimikin upeesti ja omat valinnat joissain kohdissa ei niinkään. Tämän totesin, kun treenin jälkeen vielä kokeilin paria saksalaista. Mutta kaikenkaikkiaan meillä meni ihan hienosti. Rata tuntui tosi kivalta ja sujuvalta. Whiskyt sujui ainakin ihan superisti. Parissa kohtaa aliarvioin Pyryn vauhdin, niin sain sitten leijeröidä muutamia esteitä (en siis vain yhtä). Mutta mitäs siitä, onnistui se niinkin. Joillain on kauko-ohjattavia autoja ja lentokoneita, mutta mullapa onkin kauko-ohjattava koira. Nih.

Ja ihanaa ihanaa ihanaa, Pyryn sisko Voltti pyöräytti 6 pentua!!!! Kunpa tilanne olisi töiden puolesta syksyllä toinen, niin saattaisi olla meilläkin pupsi. Ehkä ens vuonna sitten. Huoh!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

1.7.2015 Marilla

MARILLA

Masa vei Pyryn ensin Jaanalle ja Jaana toi Pyryn Friskuun, niin mä pääsin tulee suoraan töistä Remediumiin. Jaanalla ja Benjillä oli aika meidän jälkeen.

Nyt kun vielä muistais mitä kaikkee Mari sanoi. No, totesi, että joo jotain täällä takapäässä on juntturassa. Lanne jostain nikamasta 2 ja 3 häntään asti. Ja oikea takajalka oli hieman kääntynyt sisäänpäin ja joku pien osa jopa siirtynyt himpun. Mutta tää ei ollut kahden viikon takaa, vaan jostain kauempaa. Mutta Mari tuntui saavan jumit auki, thank god! 

Ei Pyry ainakaan kovin kipee ollut tai sitten on hirmu kipukynnys, kun hää vaa makas lattialla ilman mitään hihnoja ja mua. Pari kertaa nosti päätään, et onks täs pakko olla ja kuitenkin jaksoi koko tunnin. Pyry on kiltti ja helppo "potilas".

Nyt sitten pariin viikkoon ei fresbeen eikä pallon heittoa, eikä agilityä. Uida saa, jos ei hyppää laiturilta eikä pompi vedessä hulluna. Tää tuli kyl ihan sopivasti, kun on treeneissäkin agitauko. Tosin näin lomalla olisin toki halunnut treenata jotain iteksenikin. Mutta nyt otetaan iisisti ja 2-4 viikon päästä käydään näyttää Marille mikä tilanne. Yritetään sitten vaan lomailla, vaikka se ei kyl Pyrylle ole helppoa.

30.6.2015 Open Class

OPEN CLASS

HiHan tiistaitreeni, eikä meillä ollut kouluttajaa, niin vedettiin edellisen ryhmän rata, joka oli tulevan viikonlopun agirodun Open Class -rata. Niin, siis me, eli minä ja Marjo, muita ei ollut paikalla. Olihan se kiva, kun rata oli valmiina, mutta lopussa esteiden roudaus koppiin takas, huoh.

Alun suoran, hyppy-muuri-pituus, jälkeen 90 astetta putkeen. Siinä oli meillä suurin säätö. Vaikka kuinka ajoissa lähdin liikkeelle näyttämään, että käännytään, niin joo, kääntyihän se, mutta melkein tuli aina jaloille. Paras ohjaus meillä oli tuohon kohtaan, että lähdinkin sieltä muurin ja pituuden välistä ja valssasin putkeen. Ja avot, se kääntyi kuin unelma. Valssit Pyryn kanssa ei oo olleet mun suosikkeja, mutta täähän tuntui suorastaan flowlta. Oishan siinä voinu takaaleikata jopa kolmeen otteeseen kepeille asti, mutta sitä en tullut kokeilleeksi. Valssasin sitten sen kolme kertaa. Ja kepeillehän Pyry menee, olin minä missä tahansa.

Keppien jälkeinen elämä oli mielenkiintoinen. Eka tiukka kurvi ja sitten Pyry meni lähes ilmasin itekseen koko kierroksen, vaikka esteet ei olleet ihan linjassa. Joku on niin estehakuinen, että mua ei näköjään juuri tarvittu. 

Sitten lopussa kokeilin paria ohjausta pimeän putkikulman ja renkaan jälkeen. Ehdin jopa valssaamaan, kun lähdin ajoissa sillä aikaa, kun Pyry suoritti putkea. Mutta valssi valutti aavistuksen enempi ja sitten joutu tekee pakkovalssijaakotuksen. Mutta nekin sujui. Meille sujuvin siihen kohtaan oli saksalainen, jonka jälkeen ei tarttenut tehdä oikeestaan mitään, kun juosta maaliin.

Tehtiin sitten tuo rata pari kertaa nollana läpi. Jihuu, vaikka eihän se hirmu vaikea edes ollut, mutta silti. Ja kivaa oli, paitsi se esteiden pois kantaminen.

Tarkkailin Pyryä, kun viime tiistain jälkeen kolautti riman koivillensa ja piti hetken takajalkaa ilmassa. Niin nytkin väsyneenä mielestäni takapään liikehdintä ei jotenkin näyttänyt olevan normikunnossa, tai en ollut varma oliko jotain vai ei. Onneksi oli varattuna Mari seuraavaksi päiväksi.

 

lauantai 20. kesäkuuta 2015

19.6.2015 Juhannuskisat

JUHANNUSKISAT

Masa lähti golfkisoihin, niin minäkin sitten aattona kisaamaan TSAUlle. Jos kert toiki, ni kyl mäkin sitten. Nih. Ja olihan jännää ja kivaakin.

No tottakai jänskätti taas. Jalat tuntu hiukan betonilta ja vähän pelotti, pystyykö niillä juoksemaan. Oltiin Pyryn kanssa kuitenkin vasta toista kertaa kolmosien kisoissa ja samassa kisassa oli mukana Suomen mestari ja monta muutakin huippua.

Eka radalla (Marjo Heinon), oli muutama kinkkinen kohta. Alussa tein hypyillä pakkovalssi-saksalainen-niiston ja ne onnistui hyvin. Keinulla tehtiin lähes täyskäännös ja siltä piti osata valita oikea puoli, että sai oikeaan päähän putkea. Puomin alastulon otin niin varman päälle, että tais mennä muutama sekunti, putki oli kuitenkin edessä houkuttimena.
Sitten ihan lopussa tultiin putkesta hyppyrupeamalle, jota mietinkin pitkään miten sen tekisi, enkä tainnut oikein päättää koskaan. Siinä kai se virhe tulikin, jo ennen kisaa. Ekalla hypyllä tuli kielto, kun Pyry meni ohi ja kiersi siinä sitten samalla pari kolme estettä ja aikaa paloi. Tuli sitten takas ja suoritettiin se hyppykimara. Eli tuloksena vitonen ja oltiin sillä 12./44. Tuota kiemuraa lukuunottamatta, ei huono! Tuosta jäi tosi hyvä fiilis.

Seuraava rata oli ulkona Sari Mikkilän, jossa oli myös noita vauhdikkaita tsiekurakohtia kolmeenkin otteeseen ja saatiinkin jo kasilla hylsy, kun jäi vauhdissa yksi este suorittamatta ja Pyry paineli putkeen. Ja muiltakin osin olin myöhässä ohjauksissa. Tais olla sama moka, kun sisällä, että en osannut oikein päättää niissä kohtaa miten ohjaan. Ja kun ohjaus on epävarmaa, niin sehän ei voi päättyä kovin hyvin. Mutta olin tosi tyytyväinen alun kepeillemenosta, kun kaikki väänsi mitä ihmeellisempiä kuvioita sinne, niin minä annoin Pyrylle vaan tilaa ja Pyry hoiti loput. Ihan super kaveri <3.

Mutta voi vide, kivaa oli, ja hyvä fiilis jäi ekan radan ansiosta. Nyt vaan tahtois lisää, mutta heinäkuu on aika kuollutta kisojen osalta.

Näin ajatuksissa mulla ei ole ollut mitään hirveetä pentukuumetta, mutta voi ei, kun Tuulia L. toi kentän reunalle sellaisen syötävän suloisen mustavalkoisen pennun, jota kaikki silitteli ja pusutteli, niin .... aaah ja voi sitä suloisuutta!

18.6.2015 Uusinta

UUSINTA

Torstaina oli koulutusvuoroni. Paikalla oli kuitenkin vain kaksi ohjaajaa ja kolme koiraa, muut tais olla jo juhannuksen vietossa, niinpä sain mennä myös Pyryllä. A ja kepit oli vielä tiistain jäljiltä samalla paikalla, niin rakennettiin se tiistainen rata uudelleen. Olihan siinä paljon hyppyjä ja putkia, mutta se meni hyvin ohjaajien lämmittelynä.

Ja tällä kertaa kepeiltä poispäinkäännös meni paremmin kuin hyvin. Nyt olikin kaksi muuta kohtaa, johon tyssäsi. En meinannut keretä keinulle millään, mutta luottamalla, että koira kyllä menee eteenpäin, pingoin suorinta tietä keinulle ja kerkesin kuin kerkesinkin. Huoh.
Toinen kohta oli viimeinen hyppy ennen A:ta. Liekö hypyt himpun eri paikassa, kuin viimeksi, kun Pyry kiersi aina esteen väärältä puolelta, vaikka kuinka yritin omalla juoksulinjalla ihan eri suuntaan.

Eli ei oltu vieläkään kaikilta osin samalla kartalla, mutta paremmin meni kuin tiistaina tietty, ja poispäinkäännös ihan priimasti.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

16.6.2015 Joskus on vaikeampaa kuin aina!

JOSKUS ON VAIKEAMPAA KUIN AINA

Tänään oli Saijan koulutusvuoro. Osasin radan jo kotona, niin miksi hemmetissä dementia iskee kentällä? Aina tulee pari kohtaa, jossa tulee blackout, kun mennään esteitä pariin kertaan jos mihinkin suuntaan. Pitäiskö huolestua vai pitäiskö vaan keskittyä paremmin tekemiseen. Mutta jos on päässä jo liikaa asioita. Muistitikku on täynnä! Ai että kun sais nyt mennä uudelleen.

Ensinnäkin taas kerran päätin, että jatkossa menen kahdessa osassa. Kun hermo menee, niin sen jälkeen on ihan ajan hukkaa jatkaa. Sitä paitsi Pyry väsyy, kun mennään uudestaan uudestaan uudestaan...
Ekan pätkän jälkeen asia saisi hetken muhia, jos vaikka ajatus kirkastuisi ja keskittyminen paranisi.

Alun siksakin olin suunnitellut toisin ja se jäikin nyt kokeilematta olisiko toiminut sillä ohjauksella. Luovuin siitä sitten, ettei tarttenut Saijan kanssa lyödä vetoa ;)
Pakotin Pyryn sitten jarruttamaan kakkosella ja vekkasin kolmoselle, niin joo ihan jees. Ja sitten tulikin se eka blackout. Hetkeen en muistanut millä puolella estettä pitikään olla, ja sitten tuli vähän kiire. Tuokin on niin ärsyttävää, etten osaa valita edelleenkään oikeaa ohjausta.

Mutta se pahin teletappikohta oli kepit ja sen jälkeinen elämä. Hienosti Pyry haki joka kerta kepit, eikä mennyt viereiseen putkeen, mutta kuten väitinkin aluksi, ettei oikein osata poispäinkäännöstä kepeillä.
Ensin menin oikealle puolelle keppien ja putken väliin. Ja Pyry kääntyi oikealle, oikeaan suuntaan. Liekö ollut vahinko, kun yleensä aina koirat tuossa tilanteessa kääntyy kuulemma vasemmalle. Seuraavalla kerralla Pyry jättikin vikan kepin pujottelematta. What? Luulin, että Pyry menee kepit loppuun mistä vaan! Sama toistui vaikka kuinka monta kertaa. Kokeilin myös reilua sivuetäisyyttä mutta pysyä liikkeessä ja sama juttu taas.

Lopulta luovuin siitä ohjauksesta ja yritin poispäinkäännöksellä. No eihän osattu sitäkään, kun en tajunnut, että mun on oikeesti mentävä ihan keppien päähän asti ja siitäkin vielä yhden näkymättömän kepin verran, että saan ajoitettua oikein käännöksen. Kyllä oli taas niin vaikeeta meille. Ja kun hermo oli jo tiukalla, niin ärräpäät lensi ihan lahjakkaasti.

Siihen koheltamiseen se aika sitten meni, ja niin pahasti jäi vaivaamaan, että oli pakko jäädä treenin jälkeen tekee muutama poispäinkäännös. Laitoin keppien viereen hyppysiivekkeet ja lähetin sinne poikkarilla keppien jälkeen. Eikä meillä ollut mitään ongelmaa. Hä? Pyry meni ihan superisti!  Tein monta kertaa, ettei ollut vahinko. Ärsytys. Oliko tää vaan taas sellanen päivä, ettei mikään tuntunut onnistuvan treeneissä. Rata oli kuitenkin kiva, mutta toki haasteellinen. Joskus on vaan vaikeampaa kuin aina!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

8.6.2015 Persjättö

PERSJÄTTÖ

Ihanaa olla lomalla, mutta aika on toistaiseksi mennyt shoppaillessa, pihan hoidossa, suun muusssa. Mutta eilen sentään kerettiin treeneihin. Anu oli laittanut jonkun kolmosluokan hyppyradan, olisko ollu Asko Jokisen, jossa oli lopussa yhden sivun mittainen loppusuora.

Kokeilin ensin, mutta arvasin, että jos jään kauaksi, Pyry kääntyy ennen viimeistä estettä. Niinpä laitoin lelun maaliin ja huutelin vaan "eteen". Hyvin onnistui. Tosin hyvin onnistui, jos yritin juosta vähän pidemmälle.

Alussa oli parin hypyn jälkeen suoraan edessä putki, jonne ei siis menty, eikä mentykään, kertaakaan. Se oli oikeestaan yllättävän helppo kohta. Sen jälkeen, pakkovalssijaakotus ja putkeen, josta Pyry haki kepit ihan ite. Yllättäen tulikin ekan välin jälkeen pois, kun en malttanut odottaa, että tekee pari väliä ja tais mun pääkin kääntyä jo etsimään seuraavaa estettä ja kuviota.
Paras kuvio olikin leijeröidä yks hyppy, askel kohti putkea ja pieni puolivalssi, että näkee, että putken jälkeen käännytään.

Sitten oli kohta, jossa ensin kokeilin poispäinkäännöstä jälkimmäiselle hypylle. Mutta se ei ollut paras, koska Pyry kysyi joka välissä "ai tuo", ei, "entäs tuo", ei!
Sitten päätinkin kokeilla edellisellä persjättöä, joka toimikin ihan loistavasti, kun sai Pyryn edelliselle (muurille) ajoissa. Silloin ei ollut Pyrylläkään mitään epäselvää minne seuraavaksi. Ai se tuntuikin niin oikeelta!

Ja loppuun tehtiinkin harvinaista herkkua, nollarata!