TEE VÄHEMMÄN
Nyt en muista olenko koskaan aiemmin ollut Jaakon opissa, en ainakaan piiiiiitkään pitkään aikaan. Mutta olihan miellyttävä kokemus. Hän on niin rauhallinen, kyseenalaistaa, kysyy ja kertoo, että vaikka oltiin aika surkeita, niin jäi silti hyvä mieli. Näki siinä risukasassa jotain hyvääkin ja jotain jäi minulle oppia/havaintoja. Päällimmäisenä jäi mieleen "yritä tehdä vähemmän".
Yritä tehdä vähemmän ja anna koiralle enemmän vastuuta, varsinkin kun mulla on noin nopea koira. Ja jos tulee virhe, mieti miksi tuli virhe ja kenen virhe. Olen aina ollut sitä mieltä, että vikahan on aina mun, jos joku ei onnistu. Ja niin kai se ihan loppupeleissä onkin. Mutta koirakin voi tehdä virheitä, ja silloin tehdään se uudelleen ja vaaditaan, että koira hoitaa hommansa mitä sen piti alunperin tehdä, eikä vaihdeta suunnitelmaa ennenkuin on onnistunut.
Oli kyllä erittäin haastava rata, ja yllättäen, jäin heti ekaan käännökseen. Mutta tällä kertaa ei lentänyt pitkälle vaan tulikin kielto. Siis se ei ollut todellakaan yllättävää, että jään alkuun jumiin, mutta se oli yllättävää, että tehtiin kielto. No valitsin taas vaikeamman ohjauksen siihen, kun helpommallakin olis päässy, mutta sen mukaan sitten väännettiin, kunnes saatiin se onnistumaan. Ja se oli vasta alku.
Puoli rataa tehtiin ja taidettiin kaikki "ansakohdat" käydä läpi. Ja tuli ihan muitakin kummallisia virheitä mm. sylivekissä Rane lähti takaakiertoon, monta kertaa, ja vaikka Jaakko seisoi siivekkeen vieressä, kiersi vielä Jaakonkin. Heh.
Että en nyt tiedä kannattaako tätä kaikkea kompastelua tunnustaa, mutta yritämme kompastella jatkossa vähemmän.
torstai 27. helmikuuta 2020
tiistai 25. helmikuuta 2020
2020-02-24 Käännös sinne ja käännös tänne
KÄÄNNÖS SINNE JA KÄÄNNÖS TÄNNE
Yli 20 vuotta tehnyt aksaa, ja aina vaan riittää ihmeteltävää. Milloin minkäkin asian kanssa. Uuttakin toki tulee aina välillä. Sekin on hämmästyttävää.
Perjantaina olin suullisten käskyjen kurssilla, tällä kertaa tehtiin "oikeeta ja vasenta". Toisilla on niille omat nimensä, mutta minä käytän oik-oik ja vas-vas. Saija sitten kysymään mitä nuo minulla tarkoittaa. Sanoin, että Rane hyppää ja kääntyy ja tulee takaisin minua kohti. "Kokooko?" Hah, no tuskin.
Ja sitten kokeiltiin, ja laitettiin pituuden keppi suht lähelle hypyn taa. Mua jo nauratti, että kyllähän tän nyt tietää miten tässä käy, koira hyppää ja vasta sitten kääntyy kepin taitse eikä edestä. Sitä saa mitä tilaa, eikös se niin mee. Sai mennä aika lähelle hyppyä, että onnistui kokoomaan hypylle, mutta kyllä se sitte, jee. Mutta kivaa oli opetella "uutta". Pitää vaan muistaa, kun treenaan niitä, teen sen lähempää ja pidän kriteerit. Nyt kun olisi se vapaakortti. Jos ottais sen maaliskuulle.
En ajatellut, että eilinen rata olisi ollut vaikee, mutta kyllä vaan tuntui käännökset jotenkin hankalilta, valuvilta. Tai kun tuo koira kaarrattaa aika helposti ja liukkaasti, en oikein aina osaa edes arvata millaisen käännöksen tekee ja miten pitkälle lentää. Monesti luulen tietäväni, ja sitten...noup. Eikä se mitään, siinä meillä on opeteltavaa. Ja sitten noiden erilaisten käännösten takia, en osaa aina valita parasta ohjausta. Eilen ei tullut edes mieleen valssi ja leikkaus, jotka sitten osoittautui toimiviksi. Niin, miksei tullut mieleen. Höh.
Tosiasiahan on se, että mulla on makee koira, joka tekee mitä vaan mitä sille opettaa, mutta jolla vaan on vähän tumpelo ohjaaja, ja ohjaajalla vielä kaiken muun lisäksi aika surkee kunto. Sille tarttis varmaan tehdä jotain. Mikään ei estäis, ainakaan sää, kun on kuin olis jo kevät.
Ihanko pikkasen jänskättää mennä Jaakolle keskiviikkona.
Yli 20 vuotta tehnyt aksaa, ja aina vaan riittää ihmeteltävää. Milloin minkäkin asian kanssa. Uuttakin toki tulee aina välillä. Sekin on hämmästyttävää.
Perjantaina olin suullisten käskyjen kurssilla, tällä kertaa tehtiin "oikeeta ja vasenta". Toisilla on niille omat nimensä, mutta minä käytän oik-oik ja vas-vas. Saija sitten kysymään mitä nuo minulla tarkoittaa. Sanoin, että Rane hyppää ja kääntyy ja tulee takaisin minua kohti. "Kokooko?" Hah, no tuskin.
Ja sitten kokeiltiin, ja laitettiin pituuden keppi suht lähelle hypyn taa. Mua jo nauratti, että kyllähän tän nyt tietää miten tässä käy, koira hyppää ja vasta sitten kääntyy kepin taitse eikä edestä. Sitä saa mitä tilaa, eikös se niin mee. Sai mennä aika lähelle hyppyä, että onnistui kokoomaan hypylle, mutta kyllä se sitte, jee. Mutta kivaa oli opetella "uutta". Pitää vaan muistaa, kun treenaan niitä, teen sen lähempää ja pidän kriteerit. Nyt kun olisi se vapaakortti. Jos ottais sen maaliskuulle.
En ajatellut, että eilinen rata olisi ollut vaikee, mutta kyllä vaan tuntui käännökset jotenkin hankalilta, valuvilta. Tai kun tuo koira kaarrattaa aika helposti ja liukkaasti, en oikein aina osaa edes arvata millaisen käännöksen tekee ja miten pitkälle lentää. Monesti luulen tietäväni, ja sitten...noup. Eikä se mitään, siinä meillä on opeteltavaa. Ja sitten noiden erilaisten käännösten takia, en osaa aina valita parasta ohjausta. Eilen ei tullut edes mieleen valssi ja leikkaus, jotka sitten osoittautui toimiviksi. Niin, miksei tullut mieleen. Höh.
Tosiasiahan on se, että mulla on makee koira, joka tekee mitä vaan mitä sille opettaa, mutta jolla vaan on vähän tumpelo ohjaaja, ja ohjaajalla vielä kaiken muun lisäksi aika surkee kunto. Sille tarttis varmaan tehdä jotain. Mikään ei estäis, ainakaan sää, kun on kuin olis jo kevät.
Ihanko pikkasen jänskättää mennä Jaakolle keskiviikkona.
lauantai 18. tammikuuta 2020
2020-01-18 Jes jes jes
JES JES JES
Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.
Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu.
Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa.
Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.
Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.
Ranella oli eilen fyssari. Ja kyllä jännitti ja hermostutti, mitä Niina sanoo Ranen kunnosta. Pessimistinä sitä odotti jotain, että ei vielä kehiin 1-2 kuukauteen. Ja sitten, kuitenkin, hän antoi Ranelle "terveen paperit". Kyllä meinasi itku tulla, miten ihanaa. Nyt saadaan ruveta treenaamaan, jes jes jes.
Vaikein osa lienee kuitenkin pitää Rane kunnossa, ehjänä. Tapaturmia voi silti sattua, vaikka kuinka olisi varovainen ja yrittää huolehtia kaikesta. Olen kyllä sitä mieltä, että meidän osuus saikkuilusta on todellakin hoidettu.
Tällä hetkellä olen pudottanut kaikki muut treenit paitsi kasvattajan. Eli meillä on talvikaudella vain Saijan aksatreenit kerran viikossa ja joskus sitten kisat päälle. Lahjattomat harjottelee, vai miten se meni. Ja osaahan Rane jo paljon ja oppii nopeesti. Kesäaikaan sitten kyllä treenataan lisäksi tokoa ja rallytokoa.
Fyssari oli sitä mieltä, että treenien (aksa, toko, rally) jälkeen pitäisi pitää monta vapaapäivää. Ja välillä 2-3 viikon totaalitaukoja treeneistä. Ja Volttiakin saa lainata, kiitos Saijan. Viime treeneissä tosin en osannut ollenkaan ohjata Volttia. En vaan osannut ja sanoinkin, että "nyt on kyllä Ranea ikävä". Ja mitä tapahtuu, samalla viikolla sain vahvistuksen, että Rane on taas kunnossa. Vähän kyllä jänskättää osaanko enää Ranenkaan kanssa aksata.
Maltillisen treenaamisen lisäksi kunnon lämmittely ja jäähdyttely n.20-30 min. Lisäksi annan lisäravinteita. Annan myös palautusjuomaa. Välillä voi myös antaa kylmää. Ja tietysti jumpataan monta kertaa viikossa. Rane on nyt ollut flexissä lenkillä ja vapaana voivat ensin olla ainakin vuorotellen Pyryn kanssa. Voiko paljoa tämän enempää tehdä. Yritystä ainakin on. Kyl tää taas tästä. Ihanaa.
tiistai 7. tammikuuta 2020
2020-01-06 Vuosi vaihtui
VUOSI VAIHTUI
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
Uskaltaako mitään uudenvuoden suunnitelmia sanoa ääneen. Mietin juuri, että tänä vuonna 2020 taidan skipata joulukuun. Kun edellisenä vuonna joulukuussa Ranen olat tähystettiin, koska olkanivelien sivusiteissä oli lievät repeämät ja siitä seurasi noin 4 kuukauden saikku plus toinen 4kk kuntoutus. Ja viime vuonna joulukuussa sattui taas. Miksi, miksi ja taas Ranelle? Vaikka en nyt Pyryllekään sellaista toivo, mutta joku yläkerrassa ei kai halua näköjään, että pääsisin jo vihdoin kunnolla aksaamaan.
Oltiin Masan ja koirien kanssa lenkillä, ensin 20 min. asfalttia ja sitten metsän kautta pois. Päästettiin koirat irti, näin vaan että koirat oli lähellä toisiaan, Rane vinkasi ja tuli ontuen luokse. Käytiin urheiluklinikalla ja ultran perusteella syynä nyt vasen hauis. Rane kävi juoksemassa askelvoimamatolla. Hieno vekotin, jossa tuloksena ikäänkuin lämpökamerakuva eri jalkojen askelien voimakkuudesta, lisäksi prosentteina. Ja eroa oli vasemman ja oikean etujalan välillä noin 10%.
Tällä viikolla käytiin kontrollissa ja askelvoimamatolla jo puhdasta ravia ja prosentit olivat jo lähes samat eli huippuhienot.Tammikuu nyt ainakin saikkuillaan, katsotaan milloin fyssari antaa aksaluvan.
Lievästi sanoen, aika masentavaa. Juuri kun sain Ranen kuntoon, niin sitten tämä. Niin jäin miettimään facessa ollutta aforismia "Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on". Niinpä, en sitten ole kovin onnellinen, ainakaan koko ajan. Olen toki onnellinen, että minulla on noin supersuperihanat koirat, mutta se nyt puuttuu, että ne olis tällä hetkellä terveitä harrastamaan agilityä. Ja kyllähän se surettaa, se on kuitenkin mulle rakkain laji. Toki onnellinen, että tokoa ja rallya voi sentään harrastaa. Mutta kyllä odotan kovasti, että pääsen taas Ranen kanssa aksaamaan. Eri asia on sitten, jos saisin tuomion, ettei agilityä pystyisi enää ikinä harrastamaan, kuten Pyryllä. Sitten olisinkin onnellinen ja iloitsisin siitä mitä minulla on ja mitä muuta pystymme harrastamaan.
Mutta tänään iloitsin siitä mitä minulla on, sain tehdä agilityä. Sain lainata kasvattitädiltä koiraa, Pyryn siskoa, Ranen äitiä. Voltti on kyllä ihana, hän kyllä menee kenen kanssa vaan. Pientä hankaluutta vaan toi erilaiset käskyt ja tekniset toteutustavat (mikä ohjaus, mikä ohjauskäsky ja miten kaukaa tai läheltä ohjaan...). Mutta kohta opin nekin, jos liisaan Volttia, kunnes Ranen kanssa taas voi mennä. Ja silti, toivottavasti pääsen pian taas Ranen kanssa liitelemään.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
2019-11-16 Eka AVO-kisa rallyssa
EKA AVO-KISA RALLYSSA
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
2019-11-10 Ykkösissä
YKKÖSISSÄ
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
2019-10-21 Wräppäillään
WRÄPPÄILLÄÄN
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)