sunnuntai 17. elokuuta 2014

17.8.2014 Hampaan kolot

HAMPAAN KOLOT

Niin jäi aiemmilta päiviltä hampaan koloon, että oli ihan pakko päästä kentälle treenailee. Kiitos Saija seurasta ja avusta. 

Tehtiin niitä kontakteja. Muutamien hyppyjen jälkeen vauhdilla puomille, putki 3 m:n päässä ja vielä lennätin pallon nenän edestä. No problem, pysähtyi aina. Yhden kerran saatiin moka aikaiseksi, kun minä heitin pallon toiselta puolelta puomia ja Saija toisella puolella heilutteli narulelua Pyryn nenän edessä kutsuen leikkiin, niin siihen leluun sit läks. Noloooo. Sen jälkeen Pyry oli ehkä vieläkin tarkempi pysähtymisistään. Miten tämän saa siirrettyä kisaradalle.

Toiseks treenattiin hypyillä niitä 90 asteen kulmia merkillä. Ensin ihan pudottamalla lelu merkkikohtaan ja siitä sitten toiselle puolelle jne. Laitettiin sitten verkko vielä avuksi (joka mun mielestä erottui huonosti taustasta). Pyry osui siihen ekalla kerralla ja jos muistan oikein, niin sen jälkeen teki sellaset jarrutukset, että meni jopa riman alikin, kun ei siitä enää pystynyt hyppäämään. Mä olen ihan järkyttynyt tän viikon saldosta. Pyry on mennyt riman ali, hukannut kepit ja olipa vielä menemättä putkeenkin. Kaikkia uusia juttuja sitä tuleekin, ei kiitos.
Kyllä Pyry sitten ihan hyvät käännökset teki, kun ohjaaja vaan meni pois alta ajoissa tai muisti pudottaa lelun hyppylinjalle tai oli pudottamatta rimaa heti kättelyssä. Kukahan se täällä sählää, ei ainakaan Pyry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti