SITÄJATÄTÄ
Tiistaina pääsin Sannin koulutukseen Vipin kanssa. Se rata ei vaan ollut Vipin. Ihan kiva rata sellaiselle, jonka koiran voi lähettää eri suuntaan itsekseen tekemään ja samaan aikaan minä yritän ehtiä juoksemaan seuraavaan kääntymispaikkaan. Ziekura, pitkä suora, ziekura...
Vip ei vaan irtoo ohjaajasta noin vaan, jolloin minä jouduin babysittaan sen verran, että ehtiminen seuraavalle oli lähes mahdotonta. Ei ollu kovin hauskaa, kun mikään ei oikein onnistunut. Mutta tykkään nähtävästi lyödä päätä seinään. On se tyhjää parempi aina. Vip on ihana, mutta haastavaa on...
Keskiviikkona Pyryn kanssa vepetreeneissä. Vientiä treenasin, Pyry pitää hyvin kapulasta, mutta se lähteminen...olin sitten reisiä myöten taas vedessä tuuppaamassa sitä eteenpäin. Sitten taas veneestä hyppy ja kunnon hetsauksella hyvin hyppäsi. Mutta se rantaan uiminen menee just ja justa keppien sisään. Pyry ui viivasuoraan eikä kuuntele eikä muuta yhtään uintilinjaa.
Torstaina Katin treenit Maxin kanssa. Kati jo nauroi, ettei koskaan tiedä kenen kanssa minä treenaan. Noniin, sattuneesta syystä mulla ei nyt ole omaa aksakoiraa. Ja joo, olen mennyt Pyryn lisäksi Vipillä, Penalla ja nyt Maxilla. Ja hallitreeneissä kerran Ruskallakin.
Kyllähän mua vähän jännittää aina vieraan koiran kanssa. Max on kokenut ja hyvin koulutettu, että sen kanssa on ilo mennä. Oli vähän pakko saada treenaa sitä, koska olin luvannut mennä sillä piirijoukkueessa Anu kun ei itse pääse.
Alkua halusin kokeilla kolmellakin tavalla. Sitten mentiin koko rata. Ei nyt ihan nollana, mutta ihan ookoo. Maxilla olis kiva mennä uudestaankin, että oppisi tuntemaan sen tyylin.
Perjantaina Pyryn rallytokossa. Oli omatoimitreenit, mutta meidän omatoimitreenit on aina tarkoittaneet sitä, että Leena ja Oleg on kiltisti mua ja Virpiä neuvoneet. Tehtiin VOI-luokan rataa. Huomasin, että vaikeinta oli silti meille se sama peruutus 1-2-3 mikä meni kisoissakin pieleen. Nyt sain kyllä Pyryn eteen istumaan, mutta tulee niin pitkillä askelilla lähellä, että en ehdi alta pois vaan astuu mun jaloille. Sitä piti sitten pohtia miten saan pienen hajuraon ja ei kai muulla kuin kädellä näyttämällä aina mihin haluan Pyryn pysähtyvän. Oikein oli antoisat ja hyödylliset treenit kaikille. Oli meistäkin sentään hyötyä Virpin kanssa. Minä ja Pyry oltiin käytösruudussa, kun Leena meni Riolla. Hän sai treenata kontaktia. Ja sitten Virpi oli Rion kanssa käytösruudussa, kun Oleg meni.
Lauantaina, me and Max, agilityn piirikisoissa maxien joukkueradalla. Olihan se jännää vieraan koiran kanssa. Me Maxin kanssa startattiin HiHasta ekana. Seppo oli tuomarina, mutta sanoi, että rata on Suomalaisen, joten haukut sinne ja kaikki kehut hänelle. Rata oli itseasiassa aika kiva. Siellä oli oikeastaan muutama huomiokohta, mutta yksi sellainen jota pohdin pitkään valssaanko, teenkö persjätön vai leikkaanko takaa. No minähän suunnittelin siihen sen valssin, mutta en tietenkään sitä tehnyt, kun Max tuntui menevän puomilla niin kovaa, etten uskaltanut jättää sitä sinne yhtään pidemmäksi aikaa. Niinpä sitten leikkasinkin takaa, joka ei ollut ihan paras mahdollinen, mutta onnistui kuitenkin. Ja hertsilei me saatiin nolla!!!!! Ihan huikeeta, oltiin lopputuloksissa yksilöiden seitsemänsiä!!!! Olin niin tyytyväinen, näinhän sen piti mennäkin, osua kohilleen just silloin. Ei yhtään rimaa, ei yhtään kontaktivirhettä, nopeus 4,63 m/s.
Sitten meni Sirkka Vimmalla ja sai puomin ja A:n alastulovirheet, mutta tulos kumminkin, jee. Meitä oli vain Sirkka ja minä. Ja viimeiseksi meni Sirkka Sumulla. Sumu, joka on erinomaisen varma ja erittäin hyvä joukkuekoira. Kolmella kun mennään, on kaikkien saatava tulos. Ja mitä ihmettä tapahtuu, Sumu hyppää yhden hypyn ja ontuu, ounounounou. Minua ei todellakaan huolettanut joukkuetulos, vaan Sumu. Olen niin paljon nähnyt Pyryn ontumista ja tiedän mitä se epätietoisuus on, miksi, mistä johtuu...
Emme siis tietenkään saanut tulosta, kun Hihalla ei ollut neljättä koiraa, saatikka varakoiraa. Se on kyllä aika uskomatonta, ettei HiHasta saatu enempää koiria osallistumaan. Ja minäkin olin lainakoiralla. Vasta tänään tuli mieleeni, että olisiko Pyry voinut sen yhden radan mennä. En tiedä, mutta ehkei sentään. Mutta voi kun mulla on ikävä sen kanssa aksaamista. Se vaan oli se meidän ykkösjuttu.
Niin iloinen olen Maxin kanssa menemisestä, vaikkei yhteistulosta saatukaan. Mutta Sumu kyllä nyt surettaa. Kuulin, ettei illakaan halunnut kotipihalla hypätä, eikä siis osallistunut tänään yksilökisaan. Eilen ell teki pikatsekkauksen paikanpäällä ja ravikin näytti oikein hyvältä. Toivottavasti syy löytyy ja paranee pian. Sumulle rapsutuksia. Ja Maxille kans.
Ranen kuulumiset: Perjantaina 14 viikkoa ja kävin ell punnimassa, 7,9 kg! Vanhassa blogissa Pyry oli n.14 viikkoisena 7,8 kg! Samoissa mennään, mutta uskoisin että pienemmäksi jää. Olin jo vähän huolissani, kun kylkiluut tuntui niin selkeesti, että onko kuitenkin liian laiha. Mutta nyt tuntuisi, että olisi vähän massaakin luiden lisäksi. Edelleen kyllä hoikka, mikä mielestäni pitääkin olla.
Näppärä se on ja ahne. Ollaan pikkasen jotain treenailtu; juoksareiden alkeita, maahanmenoa, molempiin suuntiin ympärimenoa, tolpankiertoa, odottamista, kahden lelun leikkiä ja metallinoutoa. Halusin, että tottuu metalliin jo pienestä. Ja sehän jopa tuo sen mulle, tosin pudottaa sen siihen eteen, mutta jee.
Hauska se on kaikinpuolin, suloinen ja hauska. Enemmänkin toki voisi harjoitella, mutta me tehään tällee. Pyry on kans hyvä hoitosetä, se jaksaa uskomattoman kauan tuota riekkumista. Niitä on ihanaa seurata. Viime perjantaina olivat ekaa kertaa koko päivän keskenään. Ja pisut oli paperilla eikä mitään oltu rikottu. Rane oli ainoastaan lukenut Agi-lehteä ja tuonut sen ruokapöydältä oven eteen.
Pari seikkaa kyllä ärsyttää, se vinkuu ulos, eikä sitten kuitenkaan useinkaan tee mitään, vaan odottaa pääsevänsä Pyryn kanssa vaan pihalle peuhaamaan. Toinen on sen ikuinen kurottaminen pöydän reunalle, vaikka kuinka monta kertaa on kielletty. Lapsi on lapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti