VIHDOINKIN
Pitkästä aikaa lähdettiin kunnolla kisaamaan sairiksien jälkeen. Ja sen kyllä huomas, kun kotona jo tärisytti. Ajattelin oikeesti, että mitähän tästäkin taas tulee. Ja tulihan siitä, voittonolla ja menolippu kakkosiin! Eipä siinä mennyt kuin noin kuutisenkymmentä kisaa, ennenkuin noustiin kakkosiin. Vihdoinkin! Jihuu! Mahtavaa! Upeeta! Vieläkin on vähän vaikea sisäistää tuota tietoa.
En oikein tiedä mikä radassa oli vaikeeta, kun tuloksia tuli vain neljä ja niistä nollia vain kaksi, mulle ja Granön Päiville. Ja vaikka ite sanonkin, niin me molemmat ollaan niiiiiiin ne ansaittu. Yrityksiä on siis ollut luvattoman paljon ja niistäkin monta läheltäpitijuttua.
Alku oli ehkä haastavin, kun lähellä oli ansaesteitä. Me tehtiin ihan kimpassa Pyryn kanssa rataa, mutta haasteeksi tuli kun vauhti vaan kasvaa. Ja kun se kasvaa ihan hurjaksi, niin kontakteille pysähtymiset "unohtuu". Aika oli aika ylivoimainen -19,58 ja olis ollu siitäkin aavistuksen viel kovempi, jos ei olis antanu Pyryn puomin jälkeen pyörähtää kysymään "mihin jäit". Oltiin sen verran kaukana vikasta hypystä, ettei saatu kieltovirhettä, huoh!
Heti ekalla kun noustiin, niin saatiin jo kokeilla kakkosluokan rataakin. Ja se oli musta niin kiva, että harmitti kun olin päättänyt keskittyä kontakteihin. Ja kun tuo otus otti kyllä kontaktin, mutta ei pysynyt niillä, niin se siitä sitten.
Kiitos kaikille onnittelijoille, koutseille ja erityisesti kasvattajalle niin myös koutsaamisesta, tsemppaamisesta kuin tuosta ihanan haastavasta vauhtihirmusta nimeltään Pyry! Se vaan on niin....<3
torstai 14. elokuuta 2014
sunnuntai 3. elokuuta 2014
3.8.2014 Kuumia kiviä
KUUMIA KIVIÄ
Osallistuin Sonjan koulutukseen NuPun kentällä Saukkolassa. Ensijärkytys oli, kun näin kentän, pehmeää hiekkaa täynnä kiviä kuin joku olis ne sinne istuttanut. Ilma oli edelleen tosi kuuma, varsinkin kello 12, jolloin oli meidän ryhmän vuoro aloittaa. Niinpä sovittiin heti alkuun, että tehdään kahdessa osassa, 24 estettä.
Ylläri ylläri, me onnistuttiin heti eka pätkä menee nollana läpi. Sonjalla ei ollut siihen mitään lisättävää, joten kokeiltiin vaihtoehtoista ohjausta yhteen kohtaan pituuden jälkeen. Siinä meni tovi, että onnistuin ajoittamaan persjätön oikein, varsinkin kun Pyry on herkkä katseelle, muuten tippuu rima.
Toinen pätkä meni vähän samoin kuin ensimmäinen, lähes puhtaasti. Sonjalta myös hyvä huomio, että aurinkolaseja ei kannata pitää radalla, juuri tuon katseen takia. Tää tuli eteen sellasessa paikassa toisella pätkällä, kun A:n jälkeen piti heittää hypylle ja mun lähtee pinkomaan, että kerkeen parin esteen jälkeen jarruttelee käännökseen. Pyry jäi kysymään ja pyörimään sinne hypylle. Mutta onnistuttiin kuitenkin varsin hyvin lopulta.
Se jarrutuskohta onnistui siis ekalla, mutta sitten kun jäätiin sitä tahkoomaan, niin Pyry väsyi eikä tuntunut enää kykenemään jarruttamaan. Sonjakin kokeili, mutta aikalailla samalla kaarroksella.Tällaisella ilmalla ei paljoo uusita.
Kaikki tuntui onnistuvan, päällejuoksu, kontaktit ja varsinkin meidän yhteistyö. Niin häpi, niin häpi.
Osallistuin Sonjan koulutukseen NuPun kentällä Saukkolassa. Ensijärkytys oli, kun näin kentän, pehmeää hiekkaa täynnä kiviä kuin joku olis ne sinne istuttanut. Ilma oli edelleen tosi kuuma, varsinkin kello 12, jolloin oli meidän ryhmän vuoro aloittaa. Niinpä sovittiin heti alkuun, että tehdään kahdessa osassa, 24 estettä.
Ylläri ylläri, me onnistuttiin heti eka pätkä menee nollana läpi. Sonjalla ei ollut siihen mitään lisättävää, joten kokeiltiin vaihtoehtoista ohjausta yhteen kohtaan pituuden jälkeen. Siinä meni tovi, että onnistuin ajoittamaan persjätön oikein, varsinkin kun Pyry on herkkä katseelle, muuten tippuu rima.
Toinen pätkä meni vähän samoin kuin ensimmäinen, lähes puhtaasti. Sonjalta myös hyvä huomio, että aurinkolaseja ei kannata pitää radalla, juuri tuon katseen takia. Tää tuli eteen sellasessa paikassa toisella pätkällä, kun A:n jälkeen piti heittää hypylle ja mun lähtee pinkomaan, että kerkeen parin esteen jälkeen jarruttelee käännökseen. Pyry jäi kysymään ja pyörimään sinne hypylle. Mutta onnistuttiin kuitenkin varsin hyvin lopulta.
Se jarrutuskohta onnistui siis ekalla, mutta sitten kun jäätiin sitä tahkoomaan, niin Pyry väsyi eikä tuntunut enää kykenemään jarruttamaan. Sonjakin kokeili, mutta aikalailla samalla kaarroksella.Tällaisella ilmalla ei paljoo uusita.
Kaikki tuntui onnistuvan, päällejuoksu, kontaktit ja varsinkin meidän yhteistyö. Niin häpi, niin häpi.
2.8.2014 Vippausta
VIPPAUSTA
Saija tuli möksältä kotio ja pyysi treenailemaan ja tottamaar me mentiin. Mukavaa treeniseuraa oli muitakin, Heli, Sari ja Jaksi. Ilma oli edelleen kuuma, mutta kuudelta illalla jo hieman siedettävämpi. Saijan rata oli oikein kiva, sopivasti haastetta.
Alussa heti pohdin miten ehdin. Mutta avainsana oli merkkaus, ajoissa vaan ja avot. Heti perään sylkkäri ja pieni pyöritys, jotka kait onnistui ihan kohtuullisesti. Hyvin jarrutti putkesta pituuden kautta kepeille. Eka meni kyllä keppien ohi, mutta korotin sitten vähän ääntä.
Ai, muuten on jäänyt kertomatta, kun oltiin tekee maanantaina muutamat kepit ja kontaktit Jaanan kanssa, niin tulihan Pyrylle superhäiriö kepeille, kun Benji-kakara lähestulkoon hyppi Pyryn nenän edessä koko matkan. Että eiköhän kepit ole hyvällä mallilla, kun tuon kestää ja loppuun asti kiltisti pujottelee.
Ja sitten päästiin kokeilee jotain "uutta", tai ei se nyt ihan uutta meille ole, mutta ei vaan olla oikeestaan koskaan tehty, elikkä vippausta. Sehän oli hauskaa, välillä onnistui, välillä ei. Pitää vielä vähän pohtia ajoitusta, liikettä ja rintamasuuntaa... Nyt ollaan omalla pihalla sitä vähän harjoiteltu. Kivaa.
Eihän me nyt nollana tuota rataa taaskaan hoidettu, mutta pientä tuskaa tuotti vinot hypyt tuolle otukselle, joka menee niin niin läheltä siivekettä. En nyt oikeestaan mitään muuta moitittavaa muista. Positiivista sen sijaan paljonkin.
Nuo edellä mainitut, lisäksi pimeeseen putkikulmaan suorastaan lentää ja kontaktit, niin hyvät kontaktit, pysyi alastulolle kunnes sanoin "tule". Mutta se mikä jäi mieleen päällimmäiseksi on tuo vippaus.
Saija tuli möksältä kotio ja pyysi treenailemaan ja tottamaar me mentiin. Mukavaa treeniseuraa oli muitakin, Heli, Sari ja Jaksi. Ilma oli edelleen kuuma, mutta kuudelta illalla jo hieman siedettävämpi. Saijan rata oli oikein kiva, sopivasti haastetta.
Alussa heti pohdin miten ehdin. Mutta avainsana oli merkkaus, ajoissa vaan ja avot. Heti perään sylkkäri ja pieni pyöritys, jotka kait onnistui ihan kohtuullisesti. Hyvin jarrutti putkesta pituuden kautta kepeille. Eka meni kyllä keppien ohi, mutta korotin sitten vähän ääntä.
Ai, muuten on jäänyt kertomatta, kun oltiin tekee maanantaina muutamat kepit ja kontaktit Jaanan kanssa, niin tulihan Pyrylle superhäiriö kepeille, kun Benji-kakara lähestulkoon hyppi Pyryn nenän edessä koko matkan. Että eiköhän kepit ole hyvällä mallilla, kun tuon kestää ja loppuun asti kiltisti pujottelee.
Ja sitten päästiin kokeilee jotain "uutta", tai ei se nyt ihan uutta meille ole, mutta ei vaan olla oikeestaan koskaan tehty, elikkä vippausta. Sehän oli hauskaa, välillä onnistui, välillä ei. Pitää vielä vähän pohtia ajoitusta, liikettä ja rintamasuuntaa... Nyt ollaan omalla pihalla sitä vähän harjoiteltu. Kivaa.
Eihän me nyt nollana tuota rataa taaskaan hoidettu, mutta pientä tuskaa tuotti vinot hypyt tuolle otukselle, joka menee niin niin läheltä siivekettä. En nyt oikeestaan mitään muuta moitittavaa muista. Positiivista sen sijaan paljonkin.
Nuo edellä mainitut, lisäksi pimeeseen putkikulmaan suorastaan lentää ja kontaktit, niin hyvät kontaktit, pysyi alastulolle kunnes sanoin "tule". Mutta se mikä jäi mieleen päällimmäiseksi on tuo vippaus.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
15.7.2014 V niinku vauhti
V NIINKU VAUHTI
Nyt ei jaksa tähän aikaan enää kirjottaa (klo 00:19), mutta oli ihan pakko kertoa, että oli varsin kiva ykkösluokan vauhtirata. Kiitos Saija. Niin ihanaa mennä taas Pyryn kanssa aksaa, se jopa kokos ja jarrutti! Later!
Enpä taida vieläkään jaksaa enempiä analysoida, mutta lyhyesti. Katseella on paljon voimaa. Mun katse kun lähti kohti seuraavaa estettä etsien, niin Pyry pudotti riman. Samoin siinä riman päällä ei kandeis sanoo mitään. Eikä pituudella huudella "eteen" kun jalat putos siinä paikassa. Nämä kun muisti, niin hyvin meni.
Hankalin paikka meille tais kuitenkin olla nurkassa vinohyppy ennen puomia. Siinä myös piti muistaa nuo edelliset, mutta myös rytmittää. Rima putos monta kertaa takajaloilla. Ennen uusintakierrosta joku oli laittanut siihen toisen riman vinoon. Ja avot kun jarrutti ja hyppäsi hyvin, lisäksi minä rytmitin ja olin ihan hiljaa.
Kiva rata, jossa oli mm. putki-rengas-putki ja putki-pituus-kepit. Pyry jarrutti kepeillekin niin hienosti. Ja koko radalla en tehnyt yhtään vastakäännöstä tai muutakaan, vaan jopa kerran oikein valssasin ja menin ihan perusohjauksilla. Kontakteilla nyt oltava ihan mustavalkoinen, ettei sieltä lähetä liikenteeseen omin luvin. Näillä eväillä kyllä hyvä tulee.
Toinen sessio olikin tosi hyvä, kunnes multa putosi kännykkä kesken matkan. Heli kävi sen poimimassa talteen ja ojensi mulle. Sanoin, että pidä vielä kun menen vielä toisen kerran. Kävelyllä ihmettelin missä mun kännykkä mahtaa olla. Heli sanoi, että kyllä hän sen mulle antoi, varmaan treeniliivin taskussa. En sitä sitten ihmetellyt, kun välillä tekee asioita eikä mitään muistikuvaa. Parkkiksella juteltiin Saija, Heli ja minä. Puhelin soi ja kukaan ei reagoi. Ihmettelin mistä se ääni tulee ja aattelin sekunnin, että onko Helilläkin soittoäänenä Cold Play. Kunnes tajusin, että sehän on mun kännykkä Helin treeniliivin taskussa. Voi että meil ei meinannu naurusta tulla loppua. Kiitos äiti kun soitit.
Olipa muuten mielenkiintoinen jäähdyttelylenkki. Muut oli käyneet jo kävelyllä, paitsi minä ja Heli. Sanoin siinä sitten, että me mennään sitten erikseen lenkille, kun Lasse ja Pyry ei oikein diggaa toisiaan. Saijapa otti multa Pyryn ja sanoi, että nyt Heli ja Lasse lähdetään lenkille. Ja ekan kerran kun meinasivat rähähtää, niin Saija antoi Pyryn kuulla kunniansa (ihan sanallisen). Voi että Pyry oli nolona, eikä tiennyt miten päin olis ollu. Kehujen jälkeen näytti Pyrykin helpottuneelta. Lasse sai Heliltä samaan aikaan roiskauksen vettä naamaan ja Saijalta vielä kans torut. Pojat kulki sen jälkeen niin hienosti ja myös niin varoen (en kato, en kato...). Kerran vielä yrittivät, mutta ei sitten enää kolmatta kertaa. Wau!
Kyllä mulla on mahtava kasvattajatäti. Kiitos!
Nyt ei jaksa tähän aikaan enää kirjottaa (klo 00:19), mutta oli ihan pakko kertoa, että oli varsin kiva ykkösluokan vauhtirata. Kiitos Saija. Niin ihanaa mennä taas Pyryn kanssa aksaa, se jopa kokos ja jarrutti! Later!
Enpä taida vieläkään jaksaa enempiä analysoida, mutta lyhyesti. Katseella on paljon voimaa. Mun katse kun lähti kohti seuraavaa estettä etsien, niin Pyry pudotti riman. Samoin siinä riman päällä ei kandeis sanoo mitään. Eikä pituudella huudella "eteen" kun jalat putos siinä paikassa. Nämä kun muisti, niin hyvin meni.
Hankalin paikka meille tais kuitenkin olla nurkassa vinohyppy ennen puomia. Siinä myös piti muistaa nuo edelliset, mutta myös rytmittää. Rima putos monta kertaa takajaloilla. Ennen uusintakierrosta joku oli laittanut siihen toisen riman vinoon. Ja avot kun jarrutti ja hyppäsi hyvin, lisäksi minä rytmitin ja olin ihan hiljaa.
Kiva rata, jossa oli mm. putki-rengas-putki ja putki-pituus-kepit. Pyry jarrutti kepeillekin niin hienosti. Ja koko radalla en tehnyt yhtään vastakäännöstä tai muutakaan, vaan jopa kerran oikein valssasin ja menin ihan perusohjauksilla. Kontakteilla nyt oltava ihan mustavalkoinen, ettei sieltä lähetä liikenteeseen omin luvin. Näillä eväillä kyllä hyvä tulee.
Toinen sessio olikin tosi hyvä, kunnes multa putosi kännykkä kesken matkan. Heli kävi sen poimimassa talteen ja ojensi mulle. Sanoin, että pidä vielä kun menen vielä toisen kerran. Kävelyllä ihmettelin missä mun kännykkä mahtaa olla. Heli sanoi, että kyllä hän sen mulle antoi, varmaan treeniliivin taskussa. En sitä sitten ihmetellyt, kun välillä tekee asioita eikä mitään muistikuvaa. Parkkiksella juteltiin Saija, Heli ja minä. Puhelin soi ja kukaan ei reagoi. Ihmettelin mistä se ääni tulee ja aattelin sekunnin, että onko Helilläkin soittoäänenä Cold Play. Kunnes tajusin, että sehän on mun kännykkä Helin treeniliivin taskussa. Voi että meil ei meinannu naurusta tulla loppua. Kiitos äiti kun soitit.
Olipa muuten mielenkiintoinen jäähdyttelylenkki. Muut oli käyneet jo kävelyllä, paitsi minä ja Heli. Sanoin siinä sitten, että me mennään sitten erikseen lenkille, kun Lasse ja Pyry ei oikein diggaa toisiaan. Saijapa otti multa Pyryn ja sanoi, että nyt Heli ja Lasse lähdetään lenkille. Ja ekan kerran kun meinasivat rähähtää, niin Saija antoi Pyryn kuulla kunniansa (ihan sanallisen). Voi että Pyry oli nolona, eikä tiennyt miten päin olis ollu. Kehujen jälkeen näytti Pyrykin helpottuneelta. Lasse sai Heliltä samaan aikaan roiskauksen vettä naamaan ja Saijalta vielä kans torut. Pojat kulki sen jälkeen niin hienosti ja myös niin varoen (en kato, en kato...). Kerran vielä yrittivät, mutta ei sitten enää kolmatta kertaa. Wau!
Kyllä mulla on mahtava kasvattajatäti. Kiitos!
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
13.7.2014 Paimennuspäivä Hilskalla
PAIMENNUSPÄIVÄ HILSKALLA
Saatiin kuin saatiinkin peruutuspaikka, niin päästiin molemmat Jaanan kanssa sinne Liedon perukoille paimeneen. Ilma oli vähän kummallinen, aamulla lähes kylmä ja oikein pilvinen, matkalla tuli välillä kunnollakin vettä, ja sitten perillä ei mitään ja parin tunnin päästä olikin jo lähes 30 astetta lämmintä. Kuusi koiraa neljästi lampailla. Sen verran kuuma, että lampaat vaihdettiin jokaisen rundin jälkeen.
Eka Pyry oli liinassa, minä liinan päässä ja ajettiin pari kierrosta ja vikalla piti saada lampaat pysähtymään aidan viereen vadeista tehtyyn neliöön. Se poispäinajo tuntui ihan sujuvan ja olin oikein tyytyväinen Pyryn suoritukseen.
Tokalla Kaisa tuli liinan päähän ja mun piti yrittää saada Pyry kaarille, oikee ja vasen, ja hakemaan sitä tasapainoo, edelleen aitauksessa. Pyry turhautui kun ei tajunnut mitä piti tehdä ja minä en ilmeisesti osannut sitä sille kertoa, vaikka mun mielestä mulla oli ihan selvät sävelet. Vaan kun minä olen Pyryn edessä tai vähän sivullakin, niin fokusoituu vaan minuun, rupeaa haukkumaan kun odottaa multa koko ajan käskyä tehdä jotain. Siitä vaan ei tuntunut tulevan mitään taas kerran. Mun piti sitten keskittyä vaan lampaisiin ja Kaisa ajoi Pyryä. En oikein edes nähnyt mitä selän takana tapahtui, mutta ihan samanlaiselta möykkäämiseltä se kuulosti tai sitten ei liikkunut mihinkään, kun tuo tätikin on niin pelottava. Silloin kun teki, piti hyvän välimatkan ja osasi hakea vähän sitä tasapainoakin.
Kolmannella otettiin koko lauma isolle pellolle avustajakoiran kanssa. Haluttiin katsoa, josko Pyryllä on luontaisesti halu pitää pidempää välimatkaa. Taas ei oikein lähtenyt liikkeelle, kun minä olin siellä lampaiden ja Kaisan kanssa. Sai oikein tosissaan anella ja kutsua, että lähti pienelle flänkille ja hetken päästä meni itse maihin taas. Vähän oli tuon kakkosvedon kaltaista menoa. Oli kuuma ja tais pieni pääkin olla väsy kaikesta aivotyöskentelystä. Mun mielestä vaan niin turhauttavaa, kun kaikista neuvoista huolimatta, en oikein vieläkään sisäistänyt mitä asialle voisi tehdä. Kun mun mielestä mä oon se häiriö ja silti ei Pyry oikein lähde kenenkään muunkaan matkaan. En nyt tiedä lopputuloksesta vaatiiko Pyry pitkän välimatkan, mun mielestä ei.
Nelonen oli lyhyt ajo aidan viertä pitkin toiseen nurkkaan peltoaitausta, joka meni tietysti oikein hyvin, kun Pyry sai ajaa ja mä pidin perää. Kaikki koirat ajoi vuorotellen nurkasta nurkkaan. Piti saada lampaat kävelyvauhtia etenemään ei yhtään kovempaa, muttei kuitenkaan niin hitaasti että jäisivät syömään.
Rankka päivä sekä mulle että Pyrylle. Kummityttö Leena-Maijakin olis asunu kilsan päässä, mutta ei jaksettu sitten käydä enää visiitillä. Sinänsä tykkäsin päivästä, kun neuvoja ja apuja tuli koko ajan, minä kun kuitenkin olen ihan raakile tässä hommassa, samoin koira. Ja voi että se on upeen näköstä katsella koiraa, joka osaa hommansa. Mutta toki se vaatii työtä.
Saatiin kuin saatiinkin peruutuspaikka, niin päästiin molemmat Jaanan kanssa sinne Liedon perukoille paimeneen. Ilma oli vähän kummallinen, aamulla lähes kylmä ja oikein pilvinen, matkalla tuli välillä kunnollakin vettä, ja sitten perillä ei mitään ja parin tunnin päästä olikin jo lähes 30 astetta lämmintä. Kuusi koiraa neljästi lampailla. Sen verran kuuma, että lampaat vaihdettiin jokaisen rundin jälkeen.
Eka Pyry oli liinassa, minä liinan päässä ja ajettiin pari kierrosta ja vikalla piti saada lampaat pysähtymään aidan viereen vadeista tehtyyn neliöön. Se poispäinajo tuntui ihan sujuvan ja olin oikein tyytyväinen Pyryn suoritukseen.
Tokalla Kaisa tuli liinan päähän ja mun piti yrittää saada Pyry kaarille, oikee ja vasen, ja hakemaan sitä tasapainoo, edelleen aitauksessa. Pyry turhautui kun ei tajunnut mitä piti tehdä ja minä en ilmeisesti osannut sitä sille kertoa, vaikka mun mielestä mulla oli ihan selvät sävelet. Vaan kun minä olen Pyryn edessä tai vähän sivullakin, niin fokusoituu vaan minuun, rupeaa haukkumaan kun odottaa multa koko ajan käskyä tehdä jotain. Siitä vaan ei tuntunut tulevan mitään taas kerran. Mun piti sitten keskittyä vaan lampaisiin ja Kaisa ajoi Pyryä. En oikein edes nähnyt mitä selän takana tapahtui, mutta ihan samanlaiselta möykkäämiseltä se kuulosti tai sitten ei liikkunut mihinkään, kun tuo tätikin on niin pelottava. Silloin kun teki, piti hyvän välimatkan ja osasi hakea vähän sitä tasapainoakin.
Kolmannella otettiin koko lauma isolle pellolle avustajakoiran kanssa. Haluttiin katsoa, josko Pyryllä on luontaisesti halu pitää pidempää välimatkaa. Taas ei oikein lähtenyt liikkeelle, kun minä olin siellä lampaiden ja Kaisan kanssa. Sai oikein tosissaan anella ja kutsua, että lähti pienelle flänkille ja hetken päästä meni itse maihin taas. Vähän oli tuon kakkosvedon kaltaista menoa. Oli kuuma ja tais pieni pääkin olla väsy kaikesta aivotyöskentelystä. Mun mielestä vaan niin turhauttavaa, kun kaikista neuvoista huolimatta, en oikein vieläkään sisäistänyt mitä asialle voisi tehdä. Kun mun mielestä mä oon se häiriö ja silti ei Pyry oikein lähde kenenkään muunkaan matkaan. En nyt tiedä lopputuloksesta vaatiiko Pyry pitkän välimatkan, mun mielestä ei.
Nelonen oli lyhyt ajo aidan viertä pitkin toiseen nurkkaan peltoaitausta, joka meni tietysti oikein hyvin, kun Pyry sai ajaa ja mä pidin perää. Kaikki koirat ajoi vuorotellen nurkasta nurkkaan. Piti saada lampaat kävelyvauhtia etenemään ei yhtään kovempaa, muttei kuitenkaan niin hitaasti että jäisivät syömään.
Rankka päivä sekä mulle että Pyrylle. Kummityttö Leena-Maijakin olis asunu kilsan päässä, mutta ei jaksettu sitten käydä enää visiitillä. Sinänsä tykkäsin päivästä, kun neuvoja ja apuja tuli koko ajan, minä kun kuitenkin olen ihan raakile tässä hommassa, samoin koira. Ja voi että se on upeen näköstä katsella koiraa, joka osaa hommansa. Mutta toki se vaatii työtä.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
8.7.2014 Mamman poika paimenessa
MAMMAN POIKA PAIMENESSA
Lähdin Saijan matkaan Somerolle paimeneen. Pyry sai tuurailla Volttia. Mikäänhän ei ollut muuttunut sitten viime syksyn. Pyry oli edelleen mamman poika. Eka rundi pyöröaitauksessa oli aika hektistä. Pyry pyrki vain mun lähelle ja jos siinä oli lampaat tiellä, niin spurtti ja villat hampaiden väliin. Piti olla tosi tarkkana, ettei pääse liian lähelle. Aurauskepin kanssa sai huitoa jonkun verran. Hyvin kyllä totteli käskyjä, lähinnä maahan- ja aja-käskyjä. Ei käytetty vielä edes oikeeta tai vasenta, vaikka kaarelle lähtikin hyvin.
Tauon jälkeen toinen satsi ja annoin Saijan ohjailla. Ajattelin, että siinä kun minä olen vähän uuno, niin Saija sentään osaa ohjailla ja jos vaikka Pyry ei niinkään pyrkisi Saijan kainaloon niinkuin mun, niin saattais ruveta vaikka ihan lampaita lukemaan. Noup, ei lähteny poika oikein muiden matkaan, katseellaan koko ajan haki minua, niin eihän siitä mitään oikein sitten tullut. No vaihdettiin sitten lennossa kuskia, ja kas kummaa koirakin meni ihan erilailla kuin ekalla kiekalla. Toki Pyry edelleenkin liikkuessaan tuijotti vain mua, mutta tuli aika lähellekin lampaita eikä tällä kertaa onneksi saanut hampaanvälejä putsattua villalla. Ja ihan ookoo lähti kiertämään oikeelta ja vasemmalta vauhdilla.
Tätä me tehtiin pelkästään eli minä lampaiden edessä ja Pyry ajamassa takana. En tiedä fokusoituiko kertaakaan kunnolla lampaisiin vaan ainoastaan muhun. Lopuksi sain ohjeen, etten saisi katsoa koiraa, juuri tuon tottis-tyylin takia. Mutta aluksi sain ohjeen, etten saa unohtaa katsoa koiraa, ettei se ehdi napsia lampaita. Tätä jäin miettimään, miten nuo ohjeet toteutetaan. Meidän töissä on sellaset hupilasit, joihin on maalattu avonaiset silmät, mutta joiden takana omat silmät voi siis olla kiinni, voi vaikka nukkua. Jos hommais sellaset toistepäin, maalais silmät katse alaspäin (lampaisiin) ja kuitenkin lasien takana pystyis kattoo koiraa ihan kunnolla. Ei huono idea.
Mutta tosiasiahan on se, etten aio käydä paimentamassa kuin silloin tällöin. Ja jotta jotain edistystä tapahtuisi, niin tuota pitäis tehdä usein ja mielellään pienestä pitäen. Kivaa loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kuuma ilma ja hiki tuli. Tais tulla ohjaajalle välillä tuskanhikikin. Mutta mamman poika oli edelleen mammanpoika.
Illalla käytiin Pyryn kanssa viel fillariajelulla, sama lyhyt lenkki, ehkä 10 minuuttia. Ja sehän sujui jo aika hyvin. Välillä mentiin kovempaa, välillä lähes kävelyvauhtia.
Lähdin Saijan matkaan Somerolle paimeneen. Pyry sai tuurailla Volttia. Mikäänhän ei ollut muuttunut sitten viime syksyn. Pyry oli edelleen mamman poika. Eka rundi pyöröaitauksessa oli aika hektistä. Pyry pyrki vain mun lähelle ja jos siinä oli lampaat tiellä, niin spurtti ja villat hampaiden väliin. Piti olla tosi tarkkana, ettei pääse liian lähelle. Aurauskepin kanssa sai huitoa jonkun verran. Hyvin kyllä totteli käskyjä, lähinnä maahan- ja aja-käskyjä. Ei käytetty vielä edes oikeeta tai vasenta, vaikka kaarelle lähtikin hyvin.
Tauon jälkeen toinen satsi ja annoin Saijan ohjailla. Ajattelin, että siinä kun minä olen vähän uuno, niin Saija sentään osaa ohjailla ja jos vaikka Pyry ei niinkään pyrkisi Saijan kainaloon niinkuin mun, niin saattais ruveta vaikka ihan lampaita lukemaan. Noup, ei lähteny poika oikein muiden matkaan, katseellaan koko ajan haki minua, niin eihän siitä mitään oikein sitten tullut. No vaihdettiin sitten lennossa kuskia, ja kas kummaa koirakin meni ihan erilailla kuin ekalla kiekalla. Toki Pyry edelleenkin liikkuessaan tuijotti vain mua, mutta tuli aika lähellekin lampaita eikä tällä kertaa onneksi saanut hampaanvälejä putsattua villalla. Ja ihan ookoo lähti kiertämään oikeelta ja vasemmalta vauhdilla.
Tätä me tehtiin pelkästään eli minä lampaiden edessä ja Pyry ajamassa takana. En tiedä fokusoituiko kertaakaan kunnolla lampaisiin vaan ainoastaan muhun. Lopuksi sain ohjeen, etten saisi katsoa koiraa, juuri tuon tottis-tyylin takia. Mutta aluksi sain ohjeen, etten saa unohtaa katsoa koiraa, ettei se ehdi napsia lampaita. Tätä jäin miettimään, miten nuo ohjeet toteutetaan. Meidän töissä on sellaset hupilasit, joihin on maalattu avonaiset silmät, mutta joiden takana omat silmät voi siis olla kiinni, voi vaikka nukkua. Jos hommais sellaset toistepäin, maalais silmät katse alaspäin (lampaisiin) ja kuitenkin lasien takana pystyis kattoo koiraa ihan kunnolla. Ei huono idea.
Mutta tosiasiahan on se, etten aio käydä paimentamassa kuin silloin tällöin. Ja jotta jotain edistystä tapahtuisi, niin tuota pitäis tehdä usein ja mielellään pienestä pitäen. Kivaa loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kuuma ilma ja hiki tuli. Tais tulla ohjaajalle välillä tuskanhikikin. Mutta mamman poika oli edelleen mammanpoika.
Illalla käytiin Pyryn kanssa viel fillariajelulla, sama lyhyt lenkki, ehkä 10 minuuttia. Ja sehän sujui jo aika hyvin. Välillä mentiin kovempaa, välillä lähes kävelyvauhtia.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
6.7.2014 Agirotu,lekurissa,fillarilla
AGIROTU
Oltiin Janakkalassa agirodussa Masterit2 jengissä, jossa Iris/Tuuri, Saija/Voltti, me ja Pasi/Pirkko. Aika kauheeta kaahotusta, melkein hävettää mun ja Pyryn meno. Mitä voi odottaa, kun ei olla juurikaan menty huhtikuun jälkeen, ohjaaja tärisee ja koiralla hullunkiilto silmissä. Onneksi meillä oli vain se yksi viestijoukkuerata. Suorastaan hirvitti alun lähes suora neljän esteen pätkä mutkaputkeen. Kävi vielä niin, etten malttanut juosta itse ensin asemiin, vaan lähdettiin sitten Pyryn kanssa yhtä aikaa, kun edellinen pari oli tullut maaliin. Se oli suorastaan koomista, josta mä ihme kyllä vielä selvisin. Näkyi vaan Pyryn perskarvat, viuh!
Koiralla ainakin oli niin kiire, että meni muutaman esteen ohi, eikä malttanut edes keppejä mennä ekalla. Ja ainaski pari hyllyä, mutta jäätiin alle sata virhepistettä, jotain 90. Tän piti olla hauskaa ja ainakaan mua ei hirveesti potuttanu, vaikka olis kyllä pitäny. Vähän näin jälkikäteen kyllä harmittaa, kun taas oli oikein kiva rata. Olis se voinu paremminki mennä, todellakin. Toissakesänä Kuopiossa taidettiin saada jotain 125 virhepistettä, että onks tää nyt edistystä sitten. Hah. Mä oon ihan kipee, kun mua naurattaa.
LEKURISSA
Käytiin lekurissakin tänään maanantaina, kun se palkeenkieli vaan haluu irvistää. Mutta eipä sille mitään tehty, putsattiin, laitettiin sukka ja saatiin antibiootit. Kuulemma kasvaa pikkuhiljaa sisältäpäin uusiks. No hyvä niin, ettei mitään isompaa. Olin sitten pitänyt sillä sellasta hengittämätöntä sidettä päällimmäisenä, hyvä Sari.
By the way, lekurissa paino oli 21,3 kg, iik! Nyt molemmat laihikselle!
FILLARILLA
Meinasi unohtua kertoa, että kokeiltiin sellasta fillaritankoa Pyryn kanssa. Ensi epäilyjen jälkeen, sehän oli hauskaa. Ihan pien lenkki tehtiin ja mutkassa mentiin tooosi varovasti. Pakko oli vaihtaa näin aluksi tottispuolelle, kun Pyry melkein väkisin sen tangon sille puolelle väänsi.
Oltiin Janakkalassa agirodussa Masterit2 jengissä, jossa Iris/Tuuri, Saija/Voltti, me ja Pasi/Pirkko. Aika kauheeta kaahotusta, melkein hävettää mun ja Pyryn meno. Mitä voi odottaa, kun ei olla juurikaan menty huhtikuun jälkeen, ohjaaja tärisee ja koiralla hullunkiilto silmissä. Onneksi meillä oli vain se yksi viestijoukkuerata. Suorastaan hirvitti alun lähes suora neljän esteen pätkä mutkaputkeen. Kävi vielä niin, etten malttanut juosta itse ensin asemiin, vaan lähdettiin sitten Pyryn kanssa yhtä aikaa, kun edellinen pari oli tullut maaliin. Se oli suorastaan koomista, josta mä ihme kyllä vielä selvisin. Näkyi vaan Pyryn perskarvat, viuh!
Koiralla ainakin oli niin kiire, että meni muutaman esteen ohi, eikä malttanut edes keppejä mennä ekalla. Ja ainaski pari hyllyä, mutta jäätiin alle sata virhepistettä, jotain 90. Tän piti olla hauskaa ja ainakaan mua ei hirveesti potuttanu, vaikka olis kyllä pitäny. Vähän näin jälkikäteen kyllä harmittaa, kun taas oli oikein kiva rata. Olis se voinu paremminki mennä, todellakin. Toissakesänä Kuopiossa taidettiin saada jotain 125 virhepistettä, että onks tää nyt edistystä sitten. Hah. Mä oon ihan kipee, kun mua naurattaa.
LEKURISSA
Käytiin lekurissakin tänään maanantaina, kun se palkeenkieli vaan haluu irvistää. Mutta eipä sille mitään tehty, putsattiin, laitettiin sukka ja saatiin antibiootit. Kuulemma kasvaa pikkuhiljaa sisältäpäin uusiks. No hyvä niin, ettei mitään isompaa. Olin sitten pitänyt sillä sellasta hengittämätöntä sidettä päällimmäisenä, hyvä Sari.
By the way, lekurissa paino oli 21,3 kg, iik! Nyt molemmat laihikselle!
FILLARILLA
Meinasi unohtua kertoa, että kokeiltiin sellasta fillaritankoa Pyryn kanssa. Ensi epäilyjen jälkeen, sehän oli hauskaa. Ihan pien lenkki tehtiin ja mutkassa mentiin tooosi varovasti. Pakko oli vaihtaa näin aluksi tottispuolelle, kun Pyry melkein väkisin sen tangon sille puolelle väänsi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)