EKA AVO-KISA RALLYSSA
Rallytokossa ekaa kertaa AVO-luokan kisassa Salossa. Jos oltais oltu aksakisassa, niin tulos olisi ollut mahtava, mutta rallyssa nolla on nolla, ei tulosta. Kyllä harmitti, mutta tulipahan haettua korjauslista.
Kun menin lähtöön, niin siitä se alkoi, hypyn tuijottelu. Ja hyppy oli vasta toisena tehtävänä ja Rane oli kuin jo lentoon lähdössä. Yritin saada kontaktia Raneen ennenkuin lähdettiin liikkeelle, kuunteli kyllä, mutta puolella korvalla "sano vaan koska saan mennä hyppäämään". Eihän siinä voi ikuisuuksiin lähdössä olla, niin sinne vaan. Otin sitten uusiksi sen kakkostehtävän, jos vaikka nyt olisi helpompaa. Noup. Sitten hypylle ja vaikka heti sanoin "seuraa" erittäin painokkaasti, Rane oli jo lentänyt monta metriä, että sai sitten palata seuraamaan.
Siitä alusta jo alkoi Ranen epävarmuus. Mentiin koko rata, mutta pienikin viive jossain, niin Rane tarjosi esim. istumisesta maahanmenoa tms. jäi sitten pari liikettä sellaiseksi eli kesken. En viitsinyt ottaa uusiksi, kun alku meni jo pilalle. Yritimme mennä mahdollisimman normaalisti loppuun asti. Ja aika hyvin liikkeet menikin, ilman noita ylimääräisiä tarjoamisia.
Eipä olla treenattukaan pitkään aikaan, kun treenit jäi talvitauolle. Ja en edes ajatellut tai muistanut, että hyppy tulee AVO-luokassa tai en osannut siihen mitenkään erityisesti varautua (treenata?) ja Pyrynkin kanssa olen siitä selviytynyt. Ja osaahan Rane hypätä, mutta miten se tehdään suht rauhallisesti, hmm...Ranella siihen pitäisi ottaa joku ihan oma käskysanansa (vaikka "hoppa") ja luopumista pitää myös harjoitella.
Tuomarin sanat arvostelupaperissa: "Kärsivällisesti ohjattu vauhdikasta koiraa. Harjoitelkaa estehäiriöitä". Ja eiku treenailemaan.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
2019-11-10 Ykkösissä
YKKÖSISSÄ
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
Vähän kaksjakoiset fiilikset, kun todellakaan en edes halua nousta ylöspäin, jos meidän osaamistaso on tämä eli paljon vielä treenattavaa. Ja kyllä, kai aina ja ikuisesti on treenattavaa, mutta puhun nyt sellaisista perustavanlaatuisista perusjutuista. Ja toisaalta haluaisi kuitenkin onnistua edes joskus, että motivaatio pysyy yllä. Ei tarvitse nollaa tulla, mutta että saa tuntea tehneensä yhdessä koiran kanssa hyvällä rytmillä, vaikka hylly olisikin lopputulos.
Sekin auttaisi analysoinnissa, jos olisi video mitä katsoa jälkikäteen, näyttikö se siltä miltä tuntui ja toisinpäin. Mutta kisaan aika yksinäni nyt ykkösissä, ja kisatauon takia tunnen ihmisiä vielä vähemmän. Tänäänkin eräs sanoi minulle moi ja tietysti vastasin, ja mietin, että mistä hitsistä minä tuon tunnen, kun en kehdannut kysyä. Juteltiin sitten muutama sana myöhemmin, ja Saijan treenit tuli esille. Kyllähän siellä aina jonkun sanan tuntemattomienkin kanssa juttelee.
Mutta en tohdi kännykkää nakittaa kuin tutuille, että saisi videon. Agilityväki on kyllä ihania hyväntahtoisia kannustavia ihmisiä suurin osa.
Tänään olin ATT:n kisoissa ja hassua, että lopputulos oli pisteissä ihan sama kuin Kirkkonummen kisoissa, 15, HYL, HYL. En nyt tiedä, onko tuo mieltä ylentävää, varsinkin kun juuri viimeisestä hyppiksestä jäi vähän huono fiilis. Ranen piti mennä renkaan jälkeen lähes nenän edessä olevaan putkeen (ehkä oletin, enkä ohjannut), niin hänpä löysi kyllä putken, mutta etuviistosta noin 20 metrin päästä. Yleisöllä oli kyllä hauskaa. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se kohta lähinnä nauratti. Jälkikäteen minulle muutama sanoi, että Rane irtoo kyllä hyvin ja se on hieno piirre, kun koira irtoo. Juu...
Toinen tilanne mikä jäi mieleen oli radalla, missä piti tulla noin 90 asteen kulma hypyllä, ettei hyppää ristiin ja samalla väärää hyppyä, kun oltiin menossa puomille. Tein siihen vauhdikkaan vastakäännöksen ja se onnistui ja tuntuikin hyvältä. Siitä sain kommentin, että olipa fiksu ja hieno käännös tuohon paikkaan. Ja sekös mieltä kohottaa taas.
Kyllä on ykkösen radat olleet haastavia, ensin Nyberg, sitten Viitanen ja nyt Heino. Paljon on ollut radan reunalla ihmettelyä, että miten ykkösien radalla on haastavia kepeillevientejä ja yleensä aina putkesta, päällejuoksuja, sitten on joku pieni väli, josta onnistuu pienen koiran kanssa ohjaus, mutta isomman kanssa otettava toisen siivekkeen kautta ja samalla kuitenkin on pitkiä välejä ansoineen. Mutta se on kaikille sama, ja ohjata pitää. Ja minähän tykkään, kun pitää pohtia ohjausta haastavassa kohdassa, ettei vaan mennä posoteta.
Mutta hei, nyt on tehty 9 rataa, ja kahdeksassa saatu keppivirhe. Ja tuossa viimeisessä hyppiksessä saatin se vihdoin ekaa kertaa onnistumaan. Että siinä sitä perustavanlaatuista mitä pitää treenata. Kepeistä en silti ole yhtään huolissani, se on Ranen homma ja uskon, että se jossain kohtaa sille kolahtaa jakeluun. Rane ei myöskään varasta lähdöstä ja otti kontaktit, mutta se vauhti...siinä sitä handlattavaa. Nytkin oikein tutustuin tuohon hyppikseen jo oletuksella, että en tod ole vieressä auttamassa, vaan oikea ja vasen oli hyvinkin käytössä ja hän ihan kuunteli. Muutama rima myös putosi siinä vauhdissa.
Sitä en tiedä onko järkee kisata tässä kohtaa, mutta ihan mun itseni takia se ehkä on paikallaan. Edelleen sydän hakkaa ja jännittää. Jos se tykytys tästä pikkuhiljaa kisatessa vähän laantuisi. Ja Rane ansaitsee monta syräntä.
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
2019-10-21 Wräppäillään
WRÄPPÄILLÄÄN
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
Vaikka nyt on vapaakortti, niin ei vaan pääse treenaamaan aina silloin kun haluis. Oonkohan nyt käyny about kerran viikossa eli kolme kertaa. Sen verran kuumotti, että oli pakko ostaa ylimääräinen vuoro Saijan treeneihin. Rata oli tosi kiva, vaikkei päästy ku 23/32, jäi vielä pari kohtaa mitkä olis halunnu kokeilla.
Paljon Rane tulee vielä liikkeeseen, katsoo ja kysyy ja ohjaaja taas on hidas, varsinkin jos joutuu vähän babysittaa, niin tasan on myöhässä seuraavalta. Sitten minä myös usein oletan, että lukitsi jo esteen ja ei sittenkään, pystyy vielä viittä senttiä vaille vaihtaa suuntaa.
Tehtiin pari hienoa leijeröintiä, tai olin ainakin superyllättynyt ja ite tosi häpi niiden onnistuttua. Olin vähän epäileväinen mitenköhän käy, kun ei oltu sellaista aiemmin tehty. Tai siis ollaan leijeröity, mutta esteet on aina vähän erilailla. Kun vauhti on tarpeeks kova, niin hetkessähän nuo on leijeröity ihan ohimennen.
Kepit tuottaa edelleen vähän tuskaa. Menee jo aika kivasti sisään kovastakin vauhdista, mut R lähtee tokavikalta oikoo. Lähtee mun liikkeeseen mukaan. Nyt tarttee laittaa keppien jälkeen vielä yks hyppy ja sen taakse palkka. Ja ohjuri avuksi jos tarvii.
Sitten tuli vähän flänkkäiltyä. Käännöskäskyt on vielä treenin alla. Huomasin kyllä pari hyvääkin käännöstä jo ponnistusvaiheessa, mutta kovasta vauhdista kääntymiset varsinkin, ei oikein onnistuneet. Tykkää näemmä työskennellä kauempana, kun lähti helposti flänkille. Kääntyy kuitenkin pitää ja suulliset käskyt kyl pitää treenaa. Sitten piti ruveta wräppäilee eli pyörittää siivekkeen ympäri, kunnes käännös on halutunlainen ja voi jatkaa matkaa.
Treenilista vaan kasvaa, iik. Noh, treenaaminen on kivaa. Mietin eilen miten muistan kaikki läksyt, kun ei ollut kynää eikä paperiakaan. Sitten keksin, että kai nyt kännykässä joku sanelukone on. Ja olihan siellä, ääninauhuri nimeltään. Sinne sitten puhuin muistiin kaikki ja himassa purkasin ne treenivihkoon.
...Wräppäillään...mulle tuli nälkä.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
2019-10-12 Ranen ekat aksakisat
RANEN EKAT AKSAKISAT
Kirsujen kisat oli Lägin hallissa ja tuomarina Johanna Nyberg. Kyllä mua jännitti. Siitä on kuitenkin 2,5 vuotta, kun olen viimeksi kisannut, Pyryllä. Ranen kanssa vihdoinkin 9kk pitkän saikun jälkeen saadaan mennä kilpakentälle.
Eka rata ja 10 virhepistettä, puomin alastulo, ja pituuden palikka. Alun kepeillemeno oli suht haastava ykkösluokkalaisille. Ei vaikea, eikä mahdoton, mutta haastava. Sijoitus 2.
Toka rata ja 15 virhepistettä, rima, kielto putkelta ja ? Sijoitus 3:s. Tästä ei ole videota, niin ei vaan muista radasta enää mitään.
Kolmas rata ja 15 virhepistettä, kepeillä tuli ennen vikaa väliä pois, siitä heti seuraavan putken ohitus eli kielto ja loppusuoran yksi rima tuli alas. Sijoitus 7:s. Tästä jäi erityisesti mieleen putken jälkeiset 4 hyppyä, joilla ekalla kierroksella piti kahden hypyn jälkeen kääntyä pois. Se onnistui hyvin. Ja sitten lopussa huutelin vain "eteen eteen" ja Rane meni kuin menikin ihan loppuun asti, ja minä tulin maaliin sitten hetken päästä. Ja varmaan ekaa kertaa ikinä korjasin kepit sieltä missä meni vikaan enkä aloittanut alusta niinkuin yleensä.
Jengin mielestä meni hyvin, mutta itse en ollut täysin tyytyväinen. Tuntui, että mentiin vaan niin lujaa, ettei siinä paljon pystynyt rytmittämään tai muuta. Ja itseasiassa minua suorastaan pelottaa tuollaiset vauhtiradat, että kestäähän tuo koira nyt nuo kurvit ja mutkaputket yms.
Radoilla huomasi meidän tekemisessä tiettyjä puutteita, jotka olikin tiedossa esim. juuri kepeillä, voi mennä kepeille liian kovaa eikä pysty kääntymään tai saattaa jättää vikan välin tekemättä. Ja kuinka helposti kontaktit unohtuu, kun putki siintää edessä.
Mutta kaiken kaikkiaan oltiin Ranen kanssa samalla radalla. Kuunteli suht hyvin ja meillä oli kivaa. Mentiin kyllä aika kovaa, varsinkin vikalla hyppiksellä. Parin korjauksen jälkeen silti yli 5 m sekunnissa. Tämä täti sai kyllä pistellä tossua toisen eteen.
Nyt se aksaura on sitten korkattu. Ja kyllä se vaan on niin koukuttavaa. Tästä sitten uutta matoa koukkuun ja treenit jatkuu.
Kirsujen kisat oli Lägin hallissa ja tuomarina Johanna Nyberg. Kyllä mua jännitti. Siitä on kuitenkin 2,5 vuotta, kun olen viimeksi kisannut, Pyryllä. Ranen kanssa vihdoinkin 9kk pitkän saikun jälkeen saadaan mennä kilpakentälle.
Eka rata ja 10 virhepistettä, puomin alastulo, ja pituuden palikka. Alun kepeillemeno oli suht haastava ykkösluokkalaisille. Ei vaikea, eikä mahdoton, mutta haastava. Sijoitus 2.
Toka rata ja 15 virhepistettä, rima, kielto putkelta ja ? Sijoitus 3:s. Tästä ei ole videota, niin ei vaan muista radasta enää mitään.
Kolmas rata ja 15 virhepistettä, kepeillä tuli ennen vikaa väliä pois, siitä heti seuraavan putken ohitus eli kielto ja loppusuoran yksi rima tuli alas. Sijoitus 7:s. Tästä jäi erityisesti mieleen putken jälkeiset 4 hyppyä, joilla ekalla kierroksella piti kahden hypyn jälkeen kääntyä pois. Se onnistui hyvin. Ja sitten lopussa huutelin vain "eteen eteen" ja Rane meni kuin menikin ihan loppuun asti, ja minä tulin maaliin sitten hetken päästä. Ja varmaan ekaa kertaa ikinä korjasin kepit sieltä missä meni vikaan enkä aloittanut alusta niinkuin yleensä.
Jengin mielestä meni hyvin, mutta itse en ollut täysin tyytyväinen. Tuntui, että mentiin vaan niin lujaa, ettei siinä paljon pystynyt rytmittämään tai muuta. Ja itseasiassa minua suorastaan pelottaa tuollaiset vauhtiradat, että kestäähän tuo koira nyt nuo kurvit ja mutkaputket yms.
Radoilla huomasi meidän tekemisessä tiettyjä puutteita, jotka olikin tiedossa esim. juuri kepeillä, voi mennä kepeille liian kovaa eikä pysty kääntymään tai saattaa jättää vikan välin tekemättä. Ja kuinka helposti kontaktit unohtuu, kun putki siintää edessä.
Mutta kaiken kaikkiaan oltiin Ranen kanssa samalla radalla. Kuunteli suht hyvin ja meillä oli kivaa. Mentiin kyllä aika kovaa, varsinkin vikalla hyppiksellä. Parin korjauksen jälkeen silti yli 5 m sekunnissa. Tämä täti sai kyllä pistellä tossua toisen eteen.
Nyt se aksaura on sitten korkattu. Ja kyllä se vaan on niin koukuttavaa. Tästä sitten uutta matoa koukkuun ja treenit jatkuu.
perjantai 11. lokakuuta 2019
2019-10-11 Kivaa ja kauheeta
KIVAA JA KAUHEETA
Viime viikonloppuna lähdin Pian kanssa espísten toko+rally-päivään (Mika&Krista).
Tokossa se oli kaikilla lähinnä rauhottumista ja luopumista. Siinä käveltiin ympäri hallia ja kevyesti vaihdettiin suuntaa, jos kiinnostui maassa olevista leluista tai muusta. Pienesti käytiin perusasentoa ja seuraamista läpi. Eli parempaan perusasentoon ja ei niin tiiviiseen seuraamiseen käsikosketusta. En varmaan sisäistänyt läheskään kaikkea, kun hän puhui niin pal paljon.
Rallytokossa Kristan kanssa tehtiin ensin kisanomaisesti rata ja sitten käytiin sitä läpi. Rane kävi sen verran kierroksilla, että sitä ei olisi pitänyt päästää sellaisessa radalle. Ja kyllä se näkyikin tekemisessä alussa. Kristakin sanoi, että on kuin lentoon lähdössä.
Tulihan sieltä sitten hyviä huomioita muitakin;
Käännöksiin ensin käsiapu, niissä huolellisuutta. Ja täyskäännöksissä tarkkana, ettei istu. Ne onkin hankalia, kun ei itse oikein näe.
Eteentulot olleet vähän epätarkkoja, niin niihin voisi ottaa korokkeen, että saa suoran asennon varmasti. Siis koroke sen verran iso, että koira mahtuu siihen istumaan.
Sitten treenattiin sitä askel kyltin jälkeen sivulle -juttua. Sekin oli yllättävän haastavaa aluksi, aina oli vähän sivuttain. Kristakin kokeili Ranella.
Kyllä rallyssakin on hiomista siellä ja täällä.
Loppuajatuksena; palkkaa seuraamisesta, ei tempuista!
Sunnuntaina oltiin Saijan pitkän radan treenissä. Radalla 34 estettä ja olihan se vaikeahko, mutta kai siellä jotain onnistuikin, kun sellainen fiilis ainakin jäi. Juu vähän flänkkäs, ja eihän sitä voi kaikkea muistaa, että käskyjä "oikea" ja "vasen"kin vois käyttää. Onneks on koutsi, joka kertoo ja muistuttaa.
In-in't ja saksalaiset onnistui, mutta keppikulmat oli vaikeita meille vielä. Silti jäi niin hyvä mieli, että ilmoitin meidät Ranen kanssa ekoihin aksakisoihin. Hups.
Ja sitten Tessa laittoi mulle jotain 26 videota meidän treenistä! Ööö...no...ilmottu on jo.
Rane kävi viime viikolla osteopaatilla ja tällä viikolla fyssarilla ja kaikki oli kunnossa. Niin valmiita ollaan, kun nyt ollaan. Treenattavaa vielä yllin kyllin, mutta kyllä pitäis esteet osata kuitenkin. Ja huomenna siis jännää tiedossa. Kivaa ja kauheeta!
Viime viikonloppuna lähdin Pian kanssa espísten toko+rally-päivään (Mika&Krista).
Tokossa se oli kaikilla lähinnä rauhottumista ja luopumista. Siinä käveltiin ympäri hallia ja kevyesti vaihdettiin suuntaa, jos kiinnostui maassa olevista leluista tai muusta. Pienesti käytiin perusasentoa ja seuraamista läpi. Eli parempaan perusasentoon ja ei niin tiiviiseen seuraamiseen käsikosketusta. En varmaan sisäistänyt läheskään kaikkea, kun hän puhui niin pal paljon.
Rallytokossa Kristan kanssa tehtiin ensin kisanomaisesti rata ja sitten käytiin sitä läpi. Rane kävi sen verran kierroksilla, että sitä ei olisi pitänyt päästää sellaisessa radalle. Ja kyllä se näkyikin tekemisessä alussa. Kristakin sanoi, että on kuin lentoon lähdössä.
Tulihan sieltä sitten hyviä huomioita muitakin;
Käännöksiin ensin käsiapu, niissä huolellisuutta. Ja täyskäännöksissä tarkkana, ettei istu. Ne onkin hankalia, kun ei itse oikein näe.
Eteentulot olleet vähän epätarkkoja, niin niihin voisi ottaa korokkeen, että saa suoran asennon varmasti. Siis koroke sen verran iso, että koira mahtuu siihen istumaan.
Sitten treenattiin sitä askel kyltin jälkeen sivulle -juttua. Sekin oli yllättävän haastavaa aluksi, aina oli vähän sivuttain. Kristakin kokeili Ranella.
Kyllä rallyssakin on hiomista siellä ja täällä.
Loppuajatuksena; palkkaa seuraamisesta, ei tempuista!
Sunnuntaina oltiin Saijan pitkän radan treenissä. Radalla 34 estettä ja olihan se vaikeahko, mutta kai siellä jotain onnistuikin, kun sellainen fiilis ainakin jäi. Juu vähän flänkkäs, ja eihän sitä voi kaikkea muistaa, että käskyjä "oikea" ja "vasen"kin vois käyttää. Onneks on koutsi, joka kertoo ja muistuttaa.
In-in't ja saksalaiset onnistui, mutta keppikulmat oli vaikeita meille vielä. Silti jäi niin hyvä mieli, että ilmoitin meidät Ranen kanssa ekoihin aksakisoihin. Hups.
Ja sitten Tessa laittoi mulle jotain 26 videota meidän treenistä! Ööö...no...ilmottu on jo.
Rane kävi viime viikolla osteopaatilla ja tällä viikolla fyssarilla ja kaikki oli kunnossa. Niin valmiita ollaan, kun nyt ollaan. Treenattavaa vielä yllin kyllin, mutta kyllä pitäis esteet osata kuitenkin. Ja huomenna siis jännää tiedossa. Kivaa ja kauheeta!
sunnuntai 29. syyskuuta 2019
2019-09-29 Päästiin luokalta
PÄÄSTIIN LUOKALTA
Parissa viikossa on taas tapahtunut vaikka mitä.
Saijan treeneissä tehtiin Nicola Giraudin rataa. Me ei kyllä osattu paljoo mitään. Yks saksalainen oli sentään hieno. Sitten ruvettiin treenaa whiskyä, koska sitä ei oikeesti vielä osata. Ja in-in:eissäkin parannettavaa.
Viime viikonloppuna oltiin Turussa Anun ja Helin kanssa kattomassa agilityn MM-kisoja perjantaista sunnuntaihin. Aamuksi aina hallille ja illaksi (ja yöksi) meidän maalle. Kivaa oli, mutta oli tuo aika rankkaa ja jännää.
Yks ilta treenattiin rallytokoa piirikisoihin osallistuvien kanssa. Rata meni mun mielestä ihan hyvin ja todella vauhdikkaasti. Vähän mentiin kuin pikakelauksella. Mitä tässä enää treenaamaan, me osataan se mitä osataan. Tosi hämärällä parkkiksella laitoin Olegin syöttelee Ranelle nameja. R oli vähän varuillaan, mutta ei haukkunut edes.
HiHan aksatreeneissä tuntui, että in-in ja yhden käden takaakierto onnistuivat nyt hyvin. Toki lisätreeniä tarvitaan, että tulee varmemmaksi. Kepit sen sijaan ihan kesken. Menee tokasta sisään ja tulee tokavikasta pois, ehkä liikkeeseen.
Nyt oli kolmas viikonloppu, jolloin en oo kotona. Tällä kertaa Ruotsinpyhtäällä piirikisoissa, lauantaina tokoa ja sunnuntaina rallytokoa. Pyry jäi Saaralle hoitoon.
Tokossa jännitin kai eniten luoksepäästävyyttä. Tanjan neuvosta leikittiin ihan viime hetkeen ja me mentiin tuomarin luo eikä päinvastoin. Ja ihan mahtavaa, se toimi. Me oltiin niin voittajia tässä vaiheessa, vaikka mitä olis tapahtunut sen jälkeen.
Perusasennot jäi vajaaksi monesti, kun nyt ei tullutkaan palkkaa niinkuin hetki sitten. Seuraaminen taasen paikoitellen hieman liian tiivistä. Kakeissa kanssa eka istumaannousu on aina vaikea. Epävarmuutta johtuen mun jännittämisestä ja palkattomuudesta, näin uskoisin. Tokokokeesta 170 pistettä, ykköstulos, TK1, ja tervemenoa AVO-luokkaan.
Ja ylläreiden ylläri HiHa sai piirikisojen joukkuepronssia (minä, Satu, Pia, Tanja ja Heli)! Aika mahtavaa!
Tänään sitten samassa paikassa ihanan kauniissa ruukkimaisemissa rallytokon piirikisat. Vaikka rata meni hienosti, niin yksi isompi virhe vähän harmittaa. Jaana oli just sanonu Sannulle, että muista sitten tossa kohtaa ensin pysähtyä. Ja Sannu sanoi mulle saman. Ja kumpikaan meistä ei sitä muistanut. Voi däm. Oltais vaan ilman sitä saatu 99/100 pistettä, melkein täydet, olishan se ollu hienoo. No nyt saatiin 89 pistettä, ei sijoituttu, mutta päästiin taas luokalta ja saatiin RTK-1. Tällä kertaa ei tullut joukkueelle (minä, Sannu, Jaana ja Lena) yllärimitalia.
Nyt tulee tottikseen treenitauko, kun ei osata AVO-luokan liikkeitä vielä kaikkia. Rallytokossa sen sijaan ollaan koko ajan treenattu ylempien luokkien ratoja, niin voi lähteä heti kisaamaan. Aikas kiva viikonloppu Ranen kanssa. <3
Parissa viikossa on taas tapahtunut vaikka mitä.
Saijan treeneissä tehtiin Nicola Giraudin rataa. Me ei kyllä osattu paljoo mitään. Yks saksalainen oli sentään hieno. Sitten ruvettiin treenaa whiskyä, koska sitä ei oikeesti vielä osata. Ja in-in:eissäkin parannettavaa.
Viime viikonloppuna oltiin Turussa Anun ja Helin kanssa kattomassa agilityn MM-kisoja perjantaista sunnuntaihin. Aamuksi aina hallille ja illaksi (ja yöksi) meidän maalle. Kivaa oli, mutta oli tuo aika rankkaa ja jännää.
Yks ilta treenattiin rallytokoa piirikisoihin osallistuvien kanssa. Rata meni mun mielestä ihan hyvin ja todella vauhdikkaasti. Vähän mentiin kuin pikakelauksella. Mitä tässä enää treenaamaan, me osataan se mitä osataan. Tosi hämärällä parkkiksella laitoin Olegin syöttelee Ranelle nameja. R oli vähän varuillaan, mutta ei haukkunut edes.
HiHan aksatreeneissä tuntui, että in-in ja yhden käden takaakierto onnistuivat nyt hyvin. Toki lisätreeniä tarvitaan, että tulee varmemmaksi. Kepit sen sijaan ihan kesken. Menee tokasta sisään ja tulee tokavikasta pois, ehkä liikkeeseen.
Nyt oli kolmas viikonloppu, jolloin en oo kotona. Tällä kertaa Ruotsinpyhtäällä piirikisoissa, lauantaina tokoa ja sunnuntaina rallytokoa. Pyry jäi Saaralle hoitoon.
Tokossa jännitin kai eniten luoksepäästävyyttä. Tanjan neuvosta leikittiin ihan viime hetkeen ja me mentiin tuomarin luo eikä päinvastoin. Ja ihan mahtavaa, se toimi. Me oltiin niin voittajia tässä vaiheessa, vaikka mitä olis tapahtunut sen jälkeen.
Perusasennot jäi vajaaksi monesti, kun nyt ei tullutkaan palkkaa niinkuin hetki sitten. Seuraaminen taasen paikoitellen hieman liian tiivistä. Kakeissa kanssa eka istumaannousu on aina vaikea. Epävarmuutta johtuen mun jännittämisestä ja palkattomuudesta, näin uskoisin. Tokokokeesta 170 pistettä, ykköstulos, TK1, ja tervemenoa AVO-luokkaan.
Ja ylläreiden ylläri HiHa sai piirikisojen joukkuepronssia (minä, Satu, Pia, Tanja ja Heli)! Aika mahtavaa!
Tänään sitten samassa paikassa ihanan kauniissa ruukkimaisemissa rallytokon piirikisat. Vaikka rata meni hienosti, niin yksi isompi virhe vähän harmittaa. Jaana oli just sanonu Sannulle, että muista sitten tossa kohtaa ensin pysähtyä. Ja Sannu sanoi mulle saman. Ja kumpikaan meistä ei sitä muistanut. Voi däm. Oltais vaan ilman sitä saatu 99/100 pistettä, melkein täydet, olishan se ollu hienoo. No nyt saatiin 89 pistettä, ei sijoituttu, mutta päästiin taas luokalta ja saatiin RTK-1. Tällä kertaa ei tullut joukkueelle (minä, Sannu, Jaana ja Lena) yllärimitalia.
Nyt tulee tottikseen treenitauko, kun ei osata AVO-luokan liikkeitä vielä kaikkia. Rallytokossa sen sijaan ollaan koko ajan treenattu ylempien luokkien ratoja, niin voi lähteä heti kisaamaan. Aikas kiva viikonloppu Ranen kanssa. <3
maanantai 16. syyskuuta 2019
2019-09-14 Näytelmissä
UUSIA IHMISIÄ, HUI
Jaana pyysi mukaan ensin Saloon tokokisaan, sitten Raumalle koiranäyttelyyn. Ja sen kummemmin ajattelematta, mikä ettei. Kun lomalla ei oikein tapahtunut mitään, niin vähän niinkuin myöhäinen lomareissu. Rane mulla matkassa ja Jaanalla Pena. Pojat tuli yllättävän hyvin toimeen, kun pysyi pieni välimatka.
Ensin mun ei pitänyt osallistua tokokisaan, kun aloittavat aina EVL:llä niin olisi tullut pitkä päivä. Mutta sitten Jaanalle tuli kisakirje ja koko kisassa oli 9 koiraa! Aloluokassa vain yksi! Heti kyselemään mahtuuko vielä. Ja tokihan mahtui.
Luoksepäästävyydessä on treenattavaa ja toivomisen varaa todellakin. Rane ei halunnut ollenkaan moikata tuomaria, rimpuili ja kiemurteli vain. Asiaa ei auttanut, että tuomaria oli juuri purrut koira, ja tuomarikin oli vähän varuillaan. En ole ajatellut, että meille tulisi tästä ongelma, mutta niin vain se on, koska tokossa on aina ensin luoksepäästävyys. ALO-luokassa sen ei vielä tartte olla niin justiinsa. Tuota on pakko ruveta harjottelee.
Saatiin hieno pisterivi. Paikkamakuu 10, seuraaminen 10, luoksetulo 10, estehyppy 10, maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5, kapulanpito 9, kokonaisvaikutus 9 ja kaket 8. Yhteensä pisteitä 191/200, voitto (2 osallistujaa :)) ja kunniapalkinto. Happy, happy.
Kapulaa pitää vähän löysästi ja kakeissa istumaannousu oli tosi hidastettu ja mulla jäi käsimerkki päälle ja sitten oli toi luoksepäästävyys. Siinä ne pistemenetykset.
Nyt on kaksi ykköstulosta sekä tokosta, että rallytokosta. Molempien piirikisoista voi sitten tulla se kolmas. Toivotaan niin.
Siitä sitten ajettiin Raumalle. Illalla käveltiin koirien kanssa vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Siellä oli taideteos, pronssiveistos, nainen, joka istui penkillä. Ajattelin, että siinäpä hyvä paikka treenata luoksepäästävyyttä. Noh, miten sen nyt ottaa. Otti kyllä namit flikan sylistä, mutta jännitti selkeesti "vierasta ihmistä". Samalla siihen pälähti jenkkiautojen pitkä pitkä letka, joista kaksi tööttäsi sairaan kovalla äänellä. Mutta onneksi tuo ei ole meluherkkä, minä ennemminkin, ei tuntunut korvissa kivalta.
Seuraavana päivänä satoi kaatamalla. En usko, että mua edes jännitti näyttelypuoli. Lähinnä mua rupes ottaa päähän, se vesisade, märät kengät ja odottelu. Olisin halunnut jo kotimatkalle.
Avo-luokan uroksia oli vain Pena ja Rane. Ravaaminen meni hyvin, ja seisoi nätisti ja Jaana sanoi, että tykkäsi Ranesta, katseli sen näköisenä. Pena sai harraste-hoon, jota oli tullut hakemaankin. Hieno juttu. Sitten tuli meidän vuoro. Ajattelin, että kyllä me tästä selvitään, kun pidän kunnolla kiinni. Mutta sekös ehkä lisää ahdisti. Rane kiemurteli ihan tosissaan ja murahtikin tuomarille. Se oli sillä selvä, EVA, ei voida arvostella. Kyllä harmitti, kun uskon, että oltais myös saatu se H aivan varmasti, eikä olis ikinä enää tarttenu näytelmiin tulla. Että sellasta.
Eli nyt pitäis treenata tuota luoksepäästävyyttä ja kopelointia. Tiedän vaan, ettei se ihan helppoa ole, kun on ollut koko ajan varauksellinen, vaikka onkin reipastunut jonkin verran. Oishan se kiva ja helpottais elämää, jos Rane hyväksyisi kaikki uudet ihmiset heti eikä vasta viiden minuutin päästä. No normielämässä, näyttelyssä ja tokossa sitä tarvitaan. Yritetään parhaamme, ei luvata mitään. Rane on siltikin niin muru, varauksellinen tai ei.
Jaana pyysi mukaan ensin Saloon tokokisaan, sitten Raumalle koiranäyttelyyn. Ja sen kummemmin ajattelematta, mikä ettei. Kun lomalla ei oikein tapahtunut mitään, niin vähän niinkuin myöhäinen lomareissu. Rane mulla matkassa ja Jaanalla Pena. Pojat tuli yllättävän hyvin toimeen, kun pysyi pieni välimatka.
Ensin mun ei pitänyt osallistua tokokisaan, kun aloittavat aina EVL:llä niin olisi tullut pitkä päivä. Mutta sitten Jaanalle tuli kisakirje ja koko kisassa oli 9 koiraa! Aloluokassa vain yksi! Heti kyselemään mahtuuko vielä. Ja tokihan mahtui.
Luoksepäästävyydessä on treenattavaa ja toivomisen varaa todellakin. Rane ei halunnut ollenkaan moikata tuomaria, rimpuili ja kiemurteli vain. Asiaa ei auttanut, että tuomaria oli juuri purrut koira, ja tuomarikin oli vähän varuillaan. En ole ajatellut, että meille tulisi tästä ongelma, mutta niin vain se on, koska tokossa on aina ensin luoksepäästävyys. ALO-luokassa sen ei vielä tartte olla niin justiinsa. Tuota on pakko ruveta harjottelee.
Saatiin hieno pisterivi. Paikkamakuu 10, seuraaminen 10, luoksetulo 10, estehyppy 10, maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5, kapulanpito 9, kokonaisvaikutus 9 ja kaket 8. Yhteensä pisteitä 191/200, voitto (2 osallistujaa :)) ja kunniapalkinto. Happy, happy.
Kapulaa pitää vähän löysästi ja kakeissa istumaannousu oli tosi hidastettu ja mulla jäi käsimerkki päälle ja sitten oli toi luoksepäästävyys. Siinä ne pistemenetykset.
Nyt on kaksi ykköstulosta sekä tokosta, että rallytokosta. Molempien piirikisoista voi sitten tulla se kolmas. Toivotaan niin.
Siitä sitten ajettiin Raumalle. Illalla käveltiin koirien kanssa vanhaa kaupunkia ristiin rastiin. Siellä oli taideteos, pronssiveistos, nainen, joka istui penkillä. Ajattelin, että siinäpä hyvä paikka treenata luoksepäästävyyttä. Noh, miten sen nyt ottaa. Otti kyllä namit flikan sylistä, mutta jännitti selkeesti "vierasta ihmistä". Samalla siihen pälähti jenkkiautojen pitkä pitkä letka, joista kaksi tööttäsi sairaan kovalla äänellä. Mutta onneksi tuo ei ole meluherkkä, minä ennemminkin, ei tuntunut korvissa kivalta.
Seuraavana päivänä satoi kaatamalla. En usko, että mua edes jännitti näyttelypuoli. Lähinnä mua rupes ottaa päähän, se vesisade, märät kengät ja odottelu. Olisin halunnut jo kotimatkalle.
Avo-luokan uroksia oli vain Pena ja Rane. Ravaaminen meni hyvin, ja seisoi nätisti ja Jaana sanoi, että tykkäsi Ranesta, katseli sen näköisenä. Pena sai harraste-hoon, jota oli tullut hakemaankin. Hieno juttu. Sitten tuli meidän vuoro. Ajattelin, että kyllä me tästä selvitään, kun pidän kunnolla kiinni. Mutta sekös ehkä lisää ahdisti. Rane kiemurteli ihan tosissaan ja murahtikin tuomarille. Se oli sillä selvä, EVA, ei voida arvostella. Kyllä harmitti, kun uskon, että oltais myös saatu se H aivan varmasti, eikä olis ikinä enää tarttenu näytelmiin tulla. Että sellasta.
Eli nyt pitäis treenata tuota luoksepäästävyyttä ja kopelointia. Tiedän vaan, ettei se ihan helppoa ole, kun on ollut koko ajan varauksellinen, vaikka onkin reipastunut jonkin verran. Oishan se kiva ja helpottais elämää, jos Rane hyväksyisi kaikki uudet ihmiset heti eikä vasta viiden minuutin päästä. No normielämässä, näyttelyssä ja tokossa sitä tarvitaan. Yritetään parhaamme, ei luvata mitään. Rane on siltikin niin muru, varauksellinen tai ei.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)