KOLMOSET KORKATTU
Purinalla tänään ekoissa kolmosen kisoissa Pyryn kanssa. Tykkäsin Luomalan radoista, ne oli sellaisia sujuvia, mutta sopivasti vaikeusastetta.
Sisällä oli ensin hyppis. Mua tietysti jännitti jonkun verran, ja pää varmaankin kääntyili liikaa, kun rimoja tuli alas jopa kolme. Ja olihan tuo Pyrykin täpinöissään. Kyllä kai sekin aistii, kun hihna tärisee. Mutta oltiin silti samalla radalla. Aika lopussa mentiin taas uudelleen alussa olevaan suoraan putkeen ja (edessä ansaeste) piti kääntyä 90 astetta kepeille. Leijeröin yhden hypyn ja sanoin jotain ihan muuta kuin kepit. Niin Pyryhän ei tajunnut ja hyppäsi mua kohti olevan hypyn. Siinä se hylly. Jäljellä ei olis enää ollu ku loppusuora.
Ulkona oli sitten kaks seuraavaa rataa. Joku kielto tuli jossain vaiheessa, mutta aika lopussa lähetin putkeen ja taas leijeröin yhden hypyn, mutten taaskaan pöljä sanonut mitään. Niin Pyryhän tuli putkesta, näki edessä olevan hypyn ja hyppäsi sen. Siinä se hylly. Ja jäljellä olis ollu taas loppusuora. Kannattaako tehdä samat virheet kahteen kertaan.
Viimoselle radalle vaihdoin tutustumisen jälkeen vielä pari ohjausta. Ja hyvä että vaihdoin. Taas oli kohta, jossa putken jälkeen jengi teki paljon persjättöjä, mutta ajattelin, että mä haluan pitää vielä polvilumpioni, enkä uskaltanut ottaa riskiä. Suunnittelin seuraavalle hypylle sitten vippausta, mutta kiitos Iriksen kun keksi, että jos ottaisi vastaan toisin päin ja tekis sellasen sylkkärimäisen pyöräytyksen (mikähän sen nimi onkaan). Toinen kohta oli sellainen missä monta koiraa eksyi putkeen, kun piti mennä A:lle. Päätin sitten tehdä siihen vastakäännöksen, enkä vilkaisekaan putkea. Ja nämähän onnistui! Taas päästiin lähelle loppua, kun keppien jälkeen meni yhden hypyn ohi ja seuraava olis pitäny ohjata takaa. Mutta kun palasin tekemään sen ohihypyn, niin jäljessähän olin tietty ja Pyry hyppäsi väärin päin. Siinä sitten se viimonen hylly.
Mutta uskokaa tai älkää, mulla on oikein hyvät fiilikset. Me tehtiin samaa rataa kaikki kolme, eikä Pyry ampunut minnekään omille teilleen. Kontaktit oli aika hintsut, kun annoin lähes samantien luvan lähteä (ennenkuin varastaa). Mutta ei siis kontaktivirheitä. Sitten kun katsoin muiden menoa, niin totesin, että ei se tuon kummenpaa ole juuri kellään, muutkin mokaa. Ja välillä ihmettelin joidenkin ohjauksia ja olin aika tyytyväinen omiin valintoihini.
Kiva päivä, koko päivä ulkona superihanan koiran kanssa kisaten ja muita katsellen ja niistäkin oppien. Kyllä uskon, että tästä se lähtee. Iris ja Pirjo olivat ihanan kannustavia, niin siitäkin tuli varsin hyvä mieli. Kai siellä sitten oli jonkun verran onnistuneita osiakin.
Uutta ilmoa vaan kehiin, paitsi kun juuri niitä katsoin, niin eipä niitä sopivia oikein taas ollut tarjolla, kun ens lauantaina meen 50-vuotis synttäreille ja seuraavana viikonloppuna onkin SM:t. Herkästi menee taas heinäkuulle. Voi pöh, juuri kun oikein innostuin!
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
30.5.2015 Muisti pätkii
MUISTI PÄTKII
Viime aikoina treeneissä ollut ärsyttävää radan unohtelua. Ja usein se on ne samaiset paikat missä ei millään muista mihin rata jatkui. Kisoissa sitä ei onneksi ole tapahtunut, tosin en ole nyt juuri kisannutkaan kuin sen kerran kuussa.
Syitä on tietysti monia. Treeniradat on olleet usein sen verran pienemmällä alueella, että esteet mennään moneen kertaan moneen suuntaan. Toinen syy saattaa olla stressi, työstressi, jolloin ajatukset ei oo aina ihan mukana. Tai sitten en vaan keskity kunnolla tekemiseen, ja sekös itseä eniten ärsyttää.
Edellisellä viikolla Saijan treeneissä mentiin kisanomaisesti. Ja mikä siinäkin on, että meikälle tulee noissa tilanteissa jonkunlainen luovutusfiilis, ettei tästä varmaan mitään onnistunutta nyt tule. Ja niinhän siinä kävi, Pyry haukkui jo mennessään radalle eli viretila oli ihan väärä. Rata oli ihan kiva, mutta sain Pyryn kaikkiin mahdollisiin ansoihin, vaikka tiedostin ne etukäteen, mutta kun ohjaus ei onnistunutkaan niinkuin ajatteli, niin...ja mikä ihme siinäkin oli, että olin päättänyt, että okserilla en takaaleikkaa. Tein sen Saijan pyynnöstä kuitenkin, ja sehän pelitti ihan satasella. Noloa. Sitten olin varma, että Pyry menee kepit mistä vaan, mutta ei kyllä tuossa mielentilassa. Pöh. No tällee se rata meni, vaikka oli siellä paljon hyvääkin. Mutta se siitä kisanomaisesta, kohotti itsetuntoa ihan hitokseen!
Kisanomaisen jälkeen mentiin sitten yksitellen, kuten yleensä treeneissä, hiottiin niitä hankalia kohtia. Siinä katselin sitten muita, kun olin vasta vikana vuorossa. Ja muilla näytti menevän tosi hyvin, niin manasin siinä ääneen, että en kestä jos minä en nyt onnistu ollenkaan. Saija huuteli kentän puolelta sitten vitsinä, että haluat sitten varmaan rahat takaisin. Eipä tarttenut karhuta rahoja takaisin, rata sujui jo paremmin kuin hyvin. Ainahan siellä jotain hiomista on, mutta pääasiassa pätkissä osattiin kuitenkin kaikki. Keppien jälkeistä elämää kokeilin kolmella tavalla, "flipillä", päällejuoksulla ja whiskyllä, ja ne kaikki onnistui! Eli kotiin lähti kuitenkin ihan tyytyväinen koirakko.
Tiistaina tehtiin Ville Liukan maanantai-ryhmälle vetämää treeniä. Vaikein kohta taisi olla putkesta takaakierto, sieltä ässänä, vikalle välistä ja sieltä kepeille. Laura kertoi miten missäkin kohtaa oli tarkoitus tehdä. Ihmetystä herätti vähän juuri tuon kolmen esteen ohjauspaikka. Piti ohjata ensimmäinen kauempaa (eli saada koira menemään takaakiertoon ilman, että menee lähelle ohjaamaan) ja siitä jatkaa ehkä parin metrin etäisyydellä hyppyihin. Ja minä kun olen tottunut ohjaamaan ihan läheltä pienellä etumatkalla. Mutta tietysti jos haluaa koiran kaartelevan enemmän, ehkä silloin ohjaaminen on helpompaa (ja ehkä hitaampaa), tiedä häntä. Mutta rata oli kiva, sellanen Pyrylle sopiva, joka irtoaa putkiin ja menee kepit itsenäisesti ja oli siellä yksi puomi-putki-erottelukin, osattiinhan me sekin, jes. Sain kyllä leijeröidäkin parissa kohdassa, kun ei vaan kerkee joka paikkaan Pyryn mukana, ja jos ei tarttekaan, niin mitä turhaa.
Keskiviikkona olikin sitten vika Saija-treeni ennen kesätaukoa. Tulin vähän myöhässä vaihteeks duunin takia, niin missasin sitten rataantutustumisen, enkä ehtinyt sitä koko päivänä edes katsoa facesta. Ja niin taas unohtelin parissa kohtaa mihin rata jatkui. Voi turhautus! Suht hyvin meni silti, yhdessä kohtaa oli taas vaikeuksia saada tieto ylhäältä jalkoihin asti. Kumpi jalka eteen, että saisin jarruttamaan ja kääntymään tiukasti. Siihen jatkoon Saijalla olikin makee ohjausehdotus, oliko se nyt sitten se flippi nimeltään tai jotain. Se tuntui kivalta ja se pitää muistaa tuon kaltaisissa kohdissa kisoissakin. Ollaan kyllä opittu paljonkin tässä talven aikana, ehkä siksi vihdoin päästiin tuonne kolmosiinkin asti.
Tänään lauantaina käytiin treenaamassa Saijan, Sarin ja Iriksen kanssa HiHan kentällä. Sarin kanssa laitettiin pystyyn taas se Liukan rata, kun ainakin minä halusin treenata sitä yhtä päällejuoksukohtaa eli se ensimmäinen niistä kolmesta hypystä. Kun Pyry tulee putkesta niin kovaa, että yhtään ei katso mun vastakäden vetoa, vaan laukkaa vaan mun liikkeen suuntaan ja ohi esteen. No aavistuksen pienellä puolivalssilla se onnistui ihan superisti ja onnistui se välistävetokin (välillä just ja just, mutta onnistui). Muut kohdat meni ihan priimasti, putkeen irtoomiset ja kepeille menot ja leijeröinnit, kuten tiistainakin.
Jänskää, huomenna meidän pitäis korkata ekat kolmosen kisat Purinalla. Jännittää varmasti, mutta olen tyytyväinen, jos vaan tehtäis yhdessä rataa, virheistä viis. Hyllykin kelpaa, jos rata muuten menee hyvin.
Viime aikoina treeneissä ollut ärsyttävää radan unohtelua. Ja usein se on ne samaiset paikat missä ei millään muista mihin rata jatkui. Kisoissa sitä ei onneksi ole tapahtunut, tosin en ole nyt juuri kisannutkaan kuin sen kerran kuussa.
Syitä on tietysti monia. Treeniradat on olleet usein sen verran pienemmällä alueella, että esteet mennään moneen kertaan moneen suuntaan. Toinen syy saattaa olla stressi, työstressi, jolloin ajatukset ei oo aina ihan mukana. Tai sitten en vaan keskity kunnolla tekemiseen, ja sekös itseä eniten ärsyttää.
Edellisellä viikolla Saijan treeneissä mentiin kisanomaisesti. Ja mikä siinäkin on, että meikälle tulee noissa tilanteissa jonkunlainen luovutusfiilis, ettei tästä varmaan mitään onnistunutta nyt tule. Ja niinhän siinä kävi, Pyry haukkui jo mennessään radalle eli viretila oli ihan väärä. Rata oli ihan kiva, mutta sain Pyryn kaikkiin mahdollisiin ansoihin, vaikka tiedostin ne etukäteen, mutta kun ohjaus ei onnistunutkaan niinkuin ajatteli, niin...ja mikä ihme siinäkin oli, että olin päättänyt, että okserilla en takaaleikkaa. Tein sen Saijan pyynnöstä kuitenkin, ja sehän pelitti ihan satasella. Noloa. Sitten olin varma, että Pyry menee kepit mistä vaan, mutta ei kyllä tuossa mielentilassa. Pöh. No tällee se rata meni, vaikka oli siellä paljon hyvääkin. Mutta se siitä kisanomaisesta, kohotti itsetuntoa ihan hitokseen!
Kisanomaisen jälkeen mentiin sitten yksitellen, kuten yleensä treeneissä, hiottiin niitä hankalia kohtia. Siinä katselin sitten muita, kun olin vasta vikana vuorossa. Ja muilla näytti menevän tosi hyvin, niin manasin siinä ääneen, että en kestä jos minä en nyt onnistu ollenkaan. Saija huuteli kentän puolelta sitten vitsinä, että haluat sitten varmaan rahat takaisin. Eipä tarttenut karhuta rahoja takaisin, rata sujui jo paremmin kuin hyvin. Ainahan siellä jotain hiomista on, mutta pääasiassa pätkissä osattiin kuitenkin kaikki. Keppien jälkeistä elämää kokeilin kolmella tavalla, "flipillä", päällejuoksulla ja whiskyllä, ja ne kaikki onnistui! Eli kotiin lähti kuitenkin ihan tyytyväinen koirakko.
Tiistaina tehtiin Ville Liukan maanantai-ryhmälle vetämää treeniä. Vaikein kohta taisi olla putkesta takaakierto, sieltä ässänä, vikalle välistä ja sieltä kepeille. Laura kertoi miten missäkin kohtaa oli tarkoitus tehdä. Ihmetystä herätti vähän juuri tuon kolmen esteen ohjauspaikka. Piti ohjata ensimmäinen kauempaa (eli saada koira menemään takaakiertoon ilman, että menee lähelle ohjaamaan) ja siitä jatkaa ehkä parin metrin etäisyydellä hyppyihin. Ja minä kun olen tottunut ohjaamaan ihan läheltä pienellä etumatkalla. Mutta tietysti jos haluaa koiran kaartelevan enemmän, ehkä silloin ohjaaminen on helpompaa (ja ehkä hitaampaa), tiedä häntä. Mutta rata oli kiva, sellanen Pyrylle sopiva, joka irtoaa putkiin ja menee kepit itsenäisesti ja oli siellä yksi puomi-putki-erottelukin, osattiinhan me sekin, jes. Sain kyllä leijeröidäkin parissa kohdassa, kun ei vaan kerkee joka paikkaan Pyryn mukana, ja jos ei tarttekaan, niin mitä turhaa.
Keskiviikkona olikin sitten vika Saija-treeni ennen kesätaukoa. Tulin vähän myöhässä vaihteeks duunin takia, niin missasin sitten rataantutustumisen, enkä ehtinyt sitä koko päivänä edes katsoa facesta. Ja niin taas unohtelin parissa kohtaa mihin rata jatkui. Voi turhautus! Suht hyvin meni silti, yhdessä kohtaa oli taas vaikeuksia saada tieto ylhäältä jalkoihin asti. Kumpi jalka eteen, että saisin jarruttamaan ja kääntymään tiukasti. Siihen jatkoon Saijalla olikin makee ohjausehdotus, oliko se nyt sitten se flippi nimeltään tai jotain. Se tuntui kivalta ja se pitää muistaa tuon kaltaisissa kohdissa kisoissakin. Ollaan kyllä opittu paljonkin tässä talven aikana, ehkä siksi vihdoin päästiin tuonne kolmosiinkin asti.
Tänään lauantaina käytiin treenaamassa Saijan, Sarin ja Iriksen kanssa HiHan kentällä. Sarin kanssa laitettiin pystyyn taas se Liukan rata, kun ainakin minä halusin treenata sitä yhtä päällejuoksukohtaa eli se ensimmäinen niistä kolmesta hypystä. Kun Pyry tulee putkesta niin kovaa, että yhtään ei katso mun vastakäden vetoa, vaan laukkaa vaan mun liikkeen suuntaan ja ohi esteen. No aavistuksen pienellä puolivalssilla se onnistui ihan superisti ja onnistui se välistävetokin (välillä just ja just, mutta onnistui). Muut kohdat meni ihan priimasti, putkeen irtoomiset ja kepeille menot ja leijeröinnit, kuten tiistainakin.
Jänskää, huomenna meidän pitäis korkata ekat kolmosen kisat Purinalla. Jännittää varmasti, mutta olen tyytyväinen, jos vaan tehtäis yhdessä rataa, virheistä viis. Hyllykin kelpaa, jos rata muuten menee hyvin.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
6.5.2015 Kesä tulossa?
KESÄ TULOSSA?
Viimeks treeneissä oli kylmää kyytiä, kun kävi Pyry ja Viima. Oliskohan nyt kuitenkin kesä jo tulossa, kun treenit meni suorastaan hyvin. No okei, ensin kun Saija oli oikassu multa lälläriohjauksen vek (pitemmästä tiestä lyhyempi ja nopeampi) ja sit jos ei lasketa ohjaajan paria unohdusta mukaan, niin not bad.
Rata oli tosi kiva, mutta kun parit kohdat mentiin kahteen kertaan, unohdin aina niissä kohdissa jostain syystä mikä kierros, minne nyt pitikään mennä ja kummalla puolella mun piti olla. Laho pää, minkäs teet.
Radalla koiran piti osata mennä kepit yksin loppuun asti, samalla kun ohjaaja ottaa sivuetäisyyttä. Ja se oli ainakin asia, jonka tiesin Pyryn osaavan. Kepit on meillä hienot. Ne mennään kovalla vauhdilla, mistä kulmasta vaan ja loppuun asti. Todettiin juur, että Saijan kasvateista suurin osa on hyviä pujottelijoita (kuin myös hyvin estehakuisia ja vauhdikkaita). Ja mistä se lie johtuu, olisko siis geeneissä ja hyvissä koulutusmetodeissa. Ja ehkä mäkin olen jotain perusjuttuja joskus tehnyt oikein.
Puomi piti myös mennä yksin loppuun asti, Pyry kyllä otti kontaktin ja pysähtyi, mutta ei mennyt ihan loppuun asti, vaan vähän oikoi ja jäi sivuttain. Lopussa otettiin erikseen vielä kunnolla alastulo, ettei rupee ennakoimaan ja siten himmaamaan, ja ettei opi sellaista puolittaista sivuttaista.
Yhden päällejuoksukohdan vaihdoin pakkovalssi-valssiksi, kun tuntui etten oikein ehdi alta pois ja jätä Pyrylle kunnolla tilaa hypätä, se loikka on kuitenkin niin pirun pitkä. Ja noita valsseja tehtiin muuallakin, eikä nyt ihan karmeita kaarroksia kai tullut, jos ei hirmu tiukkojakaan. Mutta tiedostan sen valsseissa kyllä koko ajan, etten peruuttaisi vaan lähtisin samantien kohti seuraavaa estettä, muuten ohjaus valuu.
Mutta lämpimäksi ja hyväntuuliseksi jäi mieli, kuin kesäinen auringonpaiste. Kiitos Saija taas. Kyllä se kesä sieltä tulee ihan just. Treenattavaahan on aina. En ole vielä kyllä uskaltanut/ehtinyt katselemaan kolmosten kisoja. Ja vaikka onkin jo kolmas koira, jonka olen kolmosiin asti saanut, ei kai se niin jännää ole. On se.
Viimeks treeneissä oli kylmää kyytiä, kun kävi Pyry ja Viima. Oliskohan nyt kuitenkin kesä jo tulossa, kun treenit meni suorastaan hyvin. No okei, ensin kun Saija oli oikassu multa lälläriohjauksen vek (pitemmästä tiestä lyhyempi ja nopeampi) ja sit jos ei lasketa ohjaajan paria unohdusta mukaan, niin not bad.
Rata oli tosi kiva, mutta kun parit kohdat mentiin kahteen kertaan, unohdin aina niissä kohdissa jostain syystä mikä kierros, minne nyt pitikään mennä ja kummalla puolella mun piti olla. Laho pää, minkäs teet.
Radalla koiran piti osata mennä kepit yksin loppuun asti, samalla kun ohjaaja ottaa sivuetäisyyttä. Ja se oli ainakin asia, jonka tiesin Pyryn osaavan. Kepit on meillä hienot. Ne mennään kovalla vauhdilla, mistä kulmasta vaan ja loppuun asti. Todettiin juur, että Saijan kasvateista suurin osa on hyviä pujottelijoita (kuin myös hyvin estehakuisia ja vauhdikkaita). Ja mistä se lie johtuu, olisko siis geeneissä ja hyvissä koulutusmetodeissa. Ja ehkä mäkin olen jotain perusjuttuja joskus tehnyt oikein.
Puomi piti myös mennä yksin loppuun asti, Pyry kyllä otti kontaktin ja pysähtyi, mutta ei mennyt ihan loppuun asti, vaan vähän oikoi ja jäi sivuttain. Lopussa otettiin erikseen vielä kunnolla alastulo, ettei rupee ennakoimaan ja siten himmaamaan, ja ettei opi sellaista puolittaista sivuttaista.
Yhden päällejuoksukohdan vaihdoin pakkovalssi-valssiksi, kun tuntui etten oikein ehdi alta pois ja jätä Pyrylle kunnolla tilaa hypätä, se loikka on kuitenkin niin pirun pitkä. Ja noita valsseja tehtiin muuallakin, eikä nyt ihan karmeita kaarroksia kai tullut, jos ei hirmu tiukkojakaan. Mutta tiedostan sen valsseissa kyllä koko ajan, etten peruuttaisi vaan lähtisin samantien kohti seuraavaa estettä, muuten ohjaus valuu.
Mutta lämpimäksi ja hyväntuuliseksi jäi mieli, kuin kesäinen auringonpaiste. Kiitos Saija taas. Kyllä se kesä sieltä tulee ihan just. Treenattavaahan on aina. En ole vielä kyllä uskaltanut/ehtinyt katselemaan kolmosten kisoja. Ja vaikka onkin jo kolmas koira, jonka olen kolmosiin asti saanut, ei kai se niin jännää ole. On se.
lauantai 2. toukokuuta 2015
2.5.2015 Neljäs kerta toden sanoo
NELJÄS KERTA TODEN SANOO
Saijan Keskiviikon treenejä kuvaa niin parhaalla tavalla Vahstedtin Jounin kommentti treeneistä
"Toivottavasti se kesä tulis pian. Kyyti oli tänään aika kylmää; hallissa kävi meinaan aikamoinen Pyry ja Viima ..."
Tänään lauantaina oltiin vaihteeks Liedossa kisaamassa, Berglundien radoilla. Jäi mieleen, että aika paljon oli molemmilla takaakiertoja. Kyllä meinas heemo mennä parin ekan radan jälkeen. Melkein olis tehny mieli heittää hanskat tiskiin. Meno oli samanlaista kaahotusta kuin keskiviikkona, sellasta ville vallaton -meininkiä. Kontakteilla ei pysytty, niin otin uusiks, ja eiku käveltiin pihalle. Ja todellakin samantien treenaa pihalle kontakteja. Mutta mutta...ei siellä pihalla mitään ongelmaa taaskaan tietty ollut. Sisällä vedettiin kontakteja jo kaikella mahdollisella, kävelyrampilla ja portailla. Ehkä se auttoi takomaan päähän, mitä se "kiipee" oikeesti tarkottaa.
Kolmas rata jo näytti agilityltä. Mutta neljäs kerta toden sanoo. Se oli hyvä rata, ehjä kokonainen rata, jossa oltiin Pyryn kanssa ihan kimpassa. Herttinen sentään, me saatiin nolla ja noustiin kolmosluokkaan!!!!!! Kisakirjassa ykkösputki piti loppuun asti (siis kuus kappaletta voittoja)! Ihan mahtavaa! Vaikkei me sinne kolmosiin ehkä ihan valmiita olla vieläkään tai ikinä, mutta sinne vaan on nyt mentävä! Näköjään me tarvitaan neljä rataa, ennenku meillä alkaa vasta toimii, kun muut siinä kohtaa jo väsähtää. Tai ehkä se oli se ketutuskäyrä mikä koko ajan nousi ja sai sellasen perkele-asenteen päälle, että johan rupee koirakin kuuntelee.
Mut hei, me lennettiin ny kolmosiin! Siellä ollaan, treenattavaa riittää aina vaan, ykkösinä yhä jarrut ja kontaktit. Mut vaikeuksista huolimatta Pyry on ihan paras treenikaveri, kiitos kasvattaja ja koutsi Saija! Kiitos muillekin tsemppareille ja kouluttajille! Yks etappi taas saavutettu. Happy happy happy!
Saijan Keskiviikon treenejä kuvaa niin parhaalla tavalla Vahstedtin Jounin kommentti treeneistä
"Toivottavasti se kesä tulis pian. Kyyti oli tänään aika kylmää; hallissa kävi meinaan aikamoinen Pyry ja Viima ..."
Tänään lauantaina oltiin vaihteeks Liedossa kisaamassa, Berglundien radoilla. Jäi mieleen, että aika paljon oli molemmilla takaakiertoja. Kyllä meinas heemo mennä parin ekan radan jälkeen. Melkein olis tehny mieli heittää hanskat tiskiin. Meno oli samanlaista kaahotusta kuin keskiviikkona, sellasta ville vallaton -meininkiä. Kontakteilla ei pysytty, niin otin uusiks, ja eiku käveltiin pihalle. Ja todellakin samantien treenaa pihalle kontakteja. Mutta mutta...ei siellä pihalla mitään ongelmaa taaskaan tietty ollut. Sisällä vedettiin kontakteja jo kaikella mahdollisella, kävelyrampilla ja portailla. Ehkä se auttoi takomaan päähän, mitä se "kiipee" oikeesti tarkottaa.
Kolmas rata jo näytti agilityltä. Mutta neljäs kerta toden sanoo. Se oli hyvä rata, ehjä kokonainen rata, jossa oltiin Pyryn kanssa ihan kimpassa. Herttinen sentään, me saatiin nolla ja noustiin kolmosluokkaan!!!!!! Kisakirjassa ykkösputki piti loppuun asti (siis kuus kappaletta voittoja)! Ihan mahtavaa! Vaikkei me sinne kolmosiin ehkä ihan valmiita olla vieläkään tai ikinä, mutta sinne vaan on nyt mentävä! Näköjään me tarvitaan neljä rataa, ennenku meillä alkaa vasta toimii, kun muut siinä kohtaa jo väsähtää. Tai ehkä se oli se ketutuskäyrä mikä koko ajan nousi ja sai sellasen perkele-asenteen päälle, että johan rupee koirakin kuuntelee.
Mut hei, me lennettiin ny kolmosiin! Siellä ollaan, treenattavaa riittää aina vaan, ykkösinä yhä jarrut ja kontaktit. Mut vaikeuksista huolimatta Pyry on ihan paras treenikaveri, kiitos kasvattaja ja koutsi Saija! Kiitos muillekin tsemppareille ja kouluttajille! Yks etappi taas saavutettu. Happy happy happy!
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
19.4.2015 Nätisti
NÄTISTI
Viikon aksatreeneistä en enää muista mitään muuta, kuin että sain kerran esille sen, että Pyry varasti A:lta omin luvin. Se oli hyvä juttu, että pääsin siihen puuttumaan. Ei sitten varastanut toista kertaa. Ja kun en juuri muuta muista, niin yritän nyt muistella mitä Heidi Pesonen meille neuvoi tänään toko-koulutuksessa.
Olin päättänyt ottaa ainakin noutoa ja siitä aloitettiinkin. Näytin Heidille miten Pyry ryysää kapulalle. Sitten jotenkin sivuttiin edellisen kerran aihetta luoksetulon stoppi. Ja sanoin, etten vaan osaa juosta ja kääntyä tarpeeksi nopeesti, että saataisiin kunnon lukkojarrutukset aikaiseksi. No ei hätiä mitiä, Heidillä oli siihen sitten toinen tapa mitä sitten kokeiltiinkin.
Jätin Pyryn ehkä 20 metrin päähän Heidin viereen, sitten mun piti kutsua Pyryä. Mutta kun oltiin jo otettu se kapula ensin esille, niin Pyry jäi siihen Heidin eteen pörräämään, katsoi välillä minuun, että enhän voi tulla, kun muuten jää kapula tänne. Voi elämä. Uudestaan, sama juttu. Sitten Heidi tuli kapulan kanssa mun luo, niin onnistuihan se sitten. Tuli vauhtia, lähellä "top" "jes" ja heitin lelun Pyryn taakse niin saatiin tehtyä lukkojarru. Oppi kyllä myös salamana ennakoimaan himmaamalla. Siihen nyt ei auta kuin välillä ottaa vaan läpijuoksuna ja palkka.
Sitten päästiin vihdoin takaisin siihen noutoon. Ongelman ratkaisu on siinä, että tehdään lelusta kivempi kuin kapula. Ja ensin sen on tarkoitus toimia läheltä, että se myöhemmin pelaisi kauempaakin. Nosto tässä oli se ongelmatilanne ja liian kova vauhti. Neuvo oli myös, että jos saisi vieläkin korkeamman kuin ohjatun kapula, että treeneissä se on helppo Pyryn saada nostettua vauhdissa suuhun.
Ensin siis tehdään ihan lähellä. Kapula pitkittäin, "tuo", vähän ennen kuin nostaa "nätisti" ja kun nostaa niin heti "jes" ja palkkaa esim. narulelun vetoa, kunnes Pyry pudottaa kapulan (=vaihtaa kapulan leluun). Epäilinkin, että niinköhän irrottaa suosikkiesinettä ja jaksoi vähän aikaa pitääkin, mutta luopui aina lopulta. Huoh, onneksi, helpottaa vähän asiaa.
Näin lopulta yksinkertaisilla neuvoilla päästään taas treenaamaan ja toivottavasti asiassa myös eteenpäin. Teinkin tuota jo kävelylenkillä Pyryn kanssa ja saatiin ihan hyvät lukkojarrutukset aikaiseksi. Pidän Heidin tyylistä kouluttaa. En ollut alussa ihan parhaalla tuulella, vähän sellaisella turhautuneella tuulella, mutta Heidi on niin hyväntuulisen innostava ja kannustava, että kyllä jäi hyvä mieli ja halu päästä heti kokeilemaan.
Sellaiset pikku asiat jäi myös mieleen omasta tekemisestä ja katsomalla muidenkin tekemisiä, että autetaan liikaa koiraa. Ei pitäisi antaa koiralle vaihtoehtoja. Yksi käsky pitää riittää ja jos ei kuuntele/tottele, se haetaan siihen kaulapannasta ja vaaditaan keskittymistä. Siinä tilanteessa ei vielä palkkaa, pikku kehut ja uudestaan. Ja kun onnistuu, isot kehut ja palkkaa. Sama myös häiriössä, on vaan kuunneltava ohjaajaa, ei muita. Näillä ohjeilla nätisti etiäpäin!
Viikon aksatreeneistä en enää muista mitään muuta, kuin että sain kerran esille sen, että Pyry varasti A:lta omin luvin. Se oli hyvä juttu, että pääsin siihen puuttumaan. Ei sitten varastanut toista kertaa. Ja kun en juuri muuta muista, niin yritän nyt muistella mitä Heidi Pesonen meille neuvoi tänään toko-koulutuksessa.
Olin päättänyt ottaa ainakin noutoa ja siitä aloitettiinkin. Näytin Heidille miten Pyry ryysää kapulalle. Sitten jotenkin sivuttiin edellisen kerran aihetta luoksetulon stoppi. Ja sanoin, etten vaan osaa juosta ja kääntyä tarpeeksi nopeesti, että saataisiin kunnon lukkojarrutukset aikaiseksi. No ei hätiä mitiä, Heidillä oli siihen sitten toinen tapa mitä sitten kokeiltiinkin.
Jätin Pyryn ehkä 20 metrin päähän Heidin viereen, sitten mun piti kutsua Pyryä. Mutta kun oltiin jo otettu se kapula ensin esille, niin Pyry jäi siihen Heidin eteen pörräämään, katsoi välillä minuun, että enhän voi tulla, kun muuten jää kapula tänne. Voi elämä. Uudestaan, sama juttu. Sitten Heidi tuli kapulan kanssa mun luo, niin onnistuihan se sitten. Tuli vauhtia, lähellä "top" "jes" ja heitin lelun Pyryn taakse niin saatiin tehtyä lukkojarru. Oppi kyllä myös salamana ennakoimaan himmaamalla. Siihen nyt ei auta kuin välillä ottaa vaan läpijuoksuna ja palkka.
Sitten päästiin vihdoin takaisin siihen noutoon. Ongelman ratkaisu on siinä, että tehdään lelusta kivempi kuin kapula. Ja ensin sen on tarkoitus toimia läheltä, että se myöhemmin pelaisi kauempaakin. Nosto tässä oli se ongelmatilanne ja liian kova vauhti. Neuvo oli myös, että jos saisi vieläkin korkeamman kuin ohjatun kapula, että treeneissä se on helppo Pyryn saada nostettua vauhdissa suuhun.
Ensin siis tehdään ihan lähellä. Kapula pitkittäin, "tuo", vähän ennen kuin nostaa "nätisti" ja kun nostaa niin heti "jes" ja palkkaa esim. narulelun vetoa, kunnes Pyry pudottaa kapulan (=vaihtaa kapulan leluun). Epäilinkin, että niinköhän irrottaa suosikkiesinettä ja jaksoi vähän aikaa pitääkin, mutta luopui aina lopulta. Huoh, onneksi, helpottaa vähän asiaa.
Näin lopulta yksinkertaisilla neuvoilla päästään taas treenaamaan ja toivottavasti asiassa myös eteenpäin. Teinkin tuota jo kävelylenkillä Pyryn kanssa ja saatiin ihan hyvät lukkojarrutukset aikaiseksi. Pidän Heidin tyylistä kouluttaa. En ollut alussa ihan parhaalla tuulella, vähän sellaisella turhautuneella tuulella, mutta Heidi on niin hyväntuulisen innostava ja kannustava, että kyllä jäi hyvä mieli ja halu päästä heti kokeilemaan.
Sellaiset pikku asiat jäi myös mieleen omasta tekemisestä ja katsomalla muidenkin tekemisiä, että autetaan liikaa koiraa. Ei pitäisi antaa koiralle vaihtoehtoja. Yksi käsky pitää riittää ja jos ei kuuntele/tottele, se haetaan siihen kaulapannasta ja vaaditaan keskittymistä. Siinä tilanteessa ei vielä palkkaa, pikku kehut ja uudestaan. Ja kun onnistuu, isot kehut ja palkkaa. Sama myös häiriössä, on vaan kuunneltava ohjaajaa, ei muita. Näillä ohjeilla nätisti etiäpäin!
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
11.4.2015 Timon kouluttajien koulutus
TIMON KOULUTTAJIEN KOULUTUS
Tietysti kevään eka kunnon aurinkoinen ja tosi lämmin päivä, ja silloinhan me ollaan tietty sisällä treenaamassa. Mutta koulutus oli niin pätevää ja kivaa, että ei haitannu, vaikka sisällä oltiinkin. Ja pääsihän sitä välillä uloskin käymään. Timo Liuhto siis koulutteli HiHan kouluttajia koko päivän.
Opeteltiin rata, käytiin se läpi tarkasti kahdessa osassa ja sama koiran kanssa. Ekallä pätkällä tuli enempi säätöä, kun niistossa Pyry ei oikein jarruttanut ja heti perään vaikea kulma whiskyyn. Samoin suorasta putkesta kääntyminen vippaukseen tuotti vaikeuksia. Ja vähän oli ohjaajankin aivot välillä jäässä lämmöstä huolimatta.
Toinen pätkä menikin sitten suht hyvin, ainakin se tuntui siltä ja kehujakin kyllä saatiin. Saksalaiset, sylkkärit, sylivekit ja persjätöt, jihuu. Sylivekkikin aukes mulle paremmin, kun tajusin, että siinä ei sitten liikuta yhtään, muuten Pyry luki sen whiskyksi. Tietysti riippuu siitä miten tilanteeseen kerkee ajoissa. Mutta tällä toisella osuudella meno tuntui hyvältä.
Paljon on mulla asenteesta kiinni, ainakin jarrutuskohdissa, saan kuulemma vaikka junttaa Pyryä otsaan että oikeasti kokoo ja jarruttaa. Kunnolla vaan käsi eteen "seis" ja äänensävyä vähän terävämmäksi, niin kyllähän jarrutti. Oon ehkä vähän "pelänny" noita jarrutuskohtia, kun tullaan miljoonaa esim. putkesta. Tuossa whisky-kohdassa olisin valinnut niistopersjätön, mutta olis ollu kuulemma hitaampi. Se vaan onnistuu meiltä varmasti. Mutta siitähän se on kiinni mitä on enempi harjoitellut, sitä tykkää käyttää. Että vaikka joku on ehkä himpun nopeempi ku toinen ohjaus, kisoissa valitsisin sen mikä tuntuisi meille luontevimmalta. Mutta koulutuksissa on aina hyvä herätä "ai sen vois tehdä tälleeki".
Koulutuksessa tuli paljon tietoa astekulmista ja metrimääristä, ja tärkeitä perusjuttuja. Jotain saattoi jäädä päähänkin, toivottavasti. Mutta tykkään Timon tyylistä kouluttaa, kun sieltä tulee heti faktaa miten ja miksi. Uudestaan, uudestaan.
Tietysti kevään eka kunnon aurinkoinen ja tosi lämmin päivä, ja silloinhan me ollaan tietty sisällä treenaamassa. Mutta koulutus oli niin pätevää ja kivaa, että ei haitannu, vaikka sisällä oltiinkin. Ja pääsihän sitä välillä uloskin käymään. Timo Liuhto siis koulutteli HiHan kouluttajia koko päivän.
Opeteltiin rata, käytiin se läpi tarkasti kahdessa osassa ja sama koiran kanssa. Ekallä pätkällä tuli enempi säätöä, kun niistossa Pyry ei oikein jarruttanut ja heti perään vaikea kulma whiskyyn. Samoin suorasta putkesta kääntyminen vippaukseen tuotti vaikeuksia. Ja vähän oli ohjaajankin aivot välillä jäässä lämmöstä huolimatta.
Toinen pätkä menikin sitten suht hyvin, ainakin se tuntui siltä ja kehujakin kyllä saatiin. Saksalaiset, sylkkärit, sylivekit ja persjätöt, jihuu. Sylivekkikin aukes mulle paremmin, kun tajusin, että siinä ei sitten liikuta yhtään, muuten Pyry luki sen whiskyksi. Tietysti riippuu siitä miten tilanteeseen kerkee ajoissa. Mutta tällä toisella osuudella meno tuntui hyvältä.
Paljon on mulla asenteesta kiinni, ainakin jarrutuskohdissa, saan kuulemma vaikka junttaa Pyryä otsaan että oikeasti kokoo ja jarruttaa. Kunnolla vaan käsi eteen "seis" ja äänensävyä vähän terävämmäksi, niin kyllähän jarrutti. Oon ehkä vähän "pelänny" noita jarrutuskohtia, kun tullaan miljoonaa esim. putkesta. Tuossa whisky-kohdassa olisin valinnut niistopersjätön, mutta olis ollu kuulemma hitaampi. Se vaan onnistuu meiltä varmasti. Mutta siitähän se on kiinni mitä on enempi harjoitellut, sitä tykkää käyttää. Että vaikka joku on ehkä himpun nopeempi ku toinen ohjaus, kisoissa valitsisin sen mikä tuntuisi meille luontevimmalta. Mutta koulutuksissa on aina hyvä herätä "ai sen vois tehdä tälleeki".
Koulutuksessa tuli paljon tietoa astekulmista ja metrimääristä, ja tärkeitä perusjuttuja. Jotain saattoi jäädä päähänkin, toivottavasti. Mutta tykkään Timon tyylistä kouluttaa, kun sieltä tulee heti faktaa miten ja miksi. Uudestaan, uudestaan.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
6.4.2015 ATT-kisat
ATT-KISAT
Taas Liedossa kisailemassa ja taas Kermisen radoilla myös. Ja taas toistan itseäni, kun sanon, että kontaktit on saatava nyt varmoiksi. Treeneissä ne mielestäni on, mutta ei kisoissa. Kisoissa vauhtia tulee vielä lisää, jos se on mahdollista, ja silloin minä jäänkin jälkeen kontakteilla. Näissä tilanteissa mun mielestä Pyry lähtee omin luvin kontakteilta. Jos minä ehdin sinne ensin, niin kyllä pysähtyy. Eli treenaamaan. Mun on pakko voida luottaa, että Pyry pysyy siellä kunnes minä annan luvan poistua. Tällä taidolla olisin pelastanut jo monta kisaa. Emme ole siis valmiit kolmosiin, ennenkuin tämä ongelma on ratkaistu.
Eka rata ei ollut kyllä pikasliippareille. Oli 90 asteen kulmia ja jonkun verran esteet siksakkina. Eihän ne nyt mahdottomia ole, mutta kun mennään kovaa pitkällä askeleella, niin ... pitää tehdä hirmujarrutuksia tai muuten leviää. Jonkun verran koirat myös liukasteli. Eka rata hyl, ei mainittavaa.
Toka rata vähän kaarratti siellä täällä, mutta eipä tullutkaan muuta virhettä kuin kepeillemeno suoraan. Meni ohi möykäten, en tajuu en tajuuu. Aivot tuli varmaan sadasosan perässä. Vauhti korvaa yhä siis älyn toisinaan. Minäkin juoksi minkä pääsin, varsinkin tokavikan puomin, ja ehdinkin ennen Pyryä alastulolle. Ja Pyry pysähtyikin hienosti ja tuli vasta luvalla maaliin. Mutta yllättäen vitosella tultiinkin kolmansiksi!
Kolmannella radalla varmistelin puomin ylösmenon, niin tuli sitten kiire alastulolle, jonne Pyry kerkes ennen mua ja läks siitä sitten (takaaleikkauksella putkeen). Pingoin ja kerkesin kuin kerkesinkin kierrättämään seuraavan esteen takaa ennen taas seuraavaa putkea (hyvä minä). Siihen vielä piti ehtiä tekee putkijarru, että sai kääntymään muurille. Sitten valssi muuttui vastakäännökseksi ja A:llä olin "väärällä puolella" ja P läks taas ja väärään päähän putkea. Siinä siis hylly. Ja loppurata taas ihan jees. Mutta juoksin mielestäni koko radan kuin pieni eläin. Se oli oikeestaan hauskaa, vaikkei tällä kertaa tulosta tullutkaan.
Mutta nuo kontaktit... murrrr...
Taas Liedossa kisailemassa ja taas Kermisen radoilla myös. Ja taas toistan itseäni, kun sanon, että kontaktit on saatava nyt varmoiksi. Treeneissä ne mielestäni on, mutta ei kisoissa. Kisoissa vauhtia tulee vielä lisää, jos se on mahdollista, ja silloin minä jäänkin jälkeen kontakteilla. Näissä tilanteissa mun mielestä Pyry lähtee omin luvin kontakteilta. Jos minä ehdin sinne ensin, niin kyllä pysähtyy. Eli treenaamaan. Mun on pakko voida luottaa, että Pyry pysyy siellä kunnes minä annan luvan poistua. Tällä taidolla olisin pelastanut jo monta kisaa. Emme ole siis valmiit kolmosiin, ennenkuin tämä ongelma on ratkaistu.
Eka rata ei ollut kyllä pikasliippareille. Oli 90 asteen kulmia ja jonkun verran esteet siksakkina. Eihän ne nyt mahdottomia ole, mutta kun mennään kovaa pitkällä askeleella, niin ... pitää tehdä hirmujarrutuksia tai muuten leviää. Jonkun verran koirat myös liukasteli. Eka rata hyl, ei mainittavaa.
Toka rata vähän kaarratti siellä täällä, mutta eipä tullutkaan muuta virhettä kuin kepeillemeno suoraan. Meni ohi möykäten, en tajuu en tajuuu. Aivot tuli varmaan sadasosan perässä. Vauhti korvaa yhä siis älyn toisinaan. Minäkin juoksi minkä pääsin, varsinkin tokavikan puomin, ja ehdinkin ennen Pyryä alastulolle. Ja Pyry pysähtyikin hienosti ja tuli vasta luvalla maaliin. Mutta yllättäen vitosella tultiinkin kolmansiksi!
Kolmannella radalla varmistelin puomin ylösmenon, niin tuli sitten kiire alastulolle, jonne Pyry kerkes ennen mua ja läks siitä sitten (takaaleikkauksella putkeen). Pingoin ja kerkesin kuin kerkesinkin kierrättämään seuraavan esteen takaa ennen taas seuraavaa putkea (hyvä minä). Siihen vielä piti ehtiä tekee putkijarru, että sai kääntymään muurille. Sitten valssi muuttui vastakäännökseksi ja A:llä olin "väärällä puolella" ja P läks taas ja väärään päähän putkea. Siinä siis hylly. Ja loppurata taas ihan jees. Mutta juoksin mielestäni koko radan kuin pieni eläin. Se oli oikeestaan hauskaa, vaikkei tällä kertaa tulosta tullutkaan.
Mutta nuo kontaktit... murrrr...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)