tiistai 4. kesäkuuta 2013

4.6.2013 Paimentamassa

PAIMENTAMASSA

Jaana pyysi mukaansa paimentamaan Klostnereille ja ajattelin, mikä ettei, kokeillaan. Vähän jännitti, kun viime vuonna Pyry oli vielä vähän mamman poika, ja paljon liinassa. Ja nyt päästiin heti tositoimiin, Pyry irti ja eiku hommiin.

Olikohan niitä 4-5 lammasta aitauksessa. On se hikistä ja uuvuttavaa puuhaa. Ilmakin oli tosi lämmin ja lantsarit jalassa ei paljo auta asiaa. Mutta aivotyöskentely vasta hiostuttavaa ja väsyttävää onkin. Olihan paimentaminen tuttua, mutta oli siinä jonkun verran funtsittavaa, varsinkin kumpi on oikea ja kumpi vasen. Ja käskythän oli Pyryllä vähän hukassa. Mikä "aja!" ? 

Mutta kyllähän se sujui suht hyvin ekaks kerraks (pitkään aikaan). Perustuu kyllä paljon tottelevaisuuteen, kun vähän väliä pitää mennä maihin. Että se ero siinä ainakin on, Pyry on ehkä vähän miehistynyt, eikä ole enää ihan holtiton hulivili. Pari kertaa pääsi liian lähelle lampaita, tuli vauhtia, ja Pyry ikäänku yritti napata lampaista, mutta totteli taas kuitenkin kun komensin. Kimmo kerran komensi näyttääkseen minulle, miten painokkaasti minun pitää reagoida. Sillä seurauksella, että Pyry selkeesti lähti Kimmosta eri suuntaan hakeutuen mun luo. Edelleen mamman poika kuitenkin. Ja kuulemma selkee tokokoira, kun ottaa katsekontaktia minuun koko ajan, ja se ei välttis hyvä asia paimennuksessa. 

Se oli oikeestaan yllättävän kivaa. Kyllä sitä vois silloin tällöin käydä paimentelemassa. Näkyihän siellä tuttujakin, Anne ja Tanja. Siellä on ainakin tiistaisin sellanen systeemi, että tulojärjestyksessä pääsee paimentamaan pari kertaa. Että siinä voi sitten mennä 1-3 tuntia riippuen paljonko porukkaa. Mutta mukavan leppoisaa ajanvietettä.

Uitettiin vielä koirat lähivenerannassa. Kun otin Pyryn autosta, hää juoks samantien veteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti