lauantai 8. kesäkuuta 2013

8.6.2013 Testiajat vai testiajot

TESTIAJAT VAI TESTIAJOT

Saijan kanssa kentällä viidellä esteellä kellotuksia. En osannut kyllä yhtään arvata mikä olis nopein. Meidän nopein tais olla pakkovalssijaakotus + saksalainen. Saijan ja Voltin nopein oli kaks vastakkaisiin suuntiin tehtyä saksalaista. Arvasin kyllä, että pyöritys/niistot oli hitaimmat, mutta tykkään silti tehdä niitä. Ei sillä ajalla nyt vielä (ykkösissä) oo väliä, mutta olipa silti mielenkiintoista tietää mitä mikin kuvio vei aikaa. 

Toinen treeni oli just sellanen "vauhtisuora", jonka päässä piti sitten yht'äkkiä saada aavistus jarrua ja koira mukaan ohjaukseen. Putkesta vauhtia ja mun piti pinkoo kahden esteen eteen tekee persjättö. Vouuu, hyvin ehdin sen sinne tekemään. Mutta sitten oli parikin vaihtoehtoa, tehdä valssi tai vähän vekata ja ottaa vetoon mukaan ja siis saada pyöristettyä seuraavalle hypylle. Tuo veto oli meille huomattavasti helpompi kuin valssi. 
Valssissa mulla on aina ollut se vika, etten osaa heti kääntyä ympäri, vaan jään peruuttamaan ja silloinhan vauhti pysyy samana ja liike levahtaa peruutuksen suuntaan. Ja huh huh, tein sitä muutaman kerran, ennenkuin sain onnistumaan. Olipas vaikeaa. 
Nurkkahypyssä pitää muistaa törkätä vähän "ulos" ettei hyppää liian läheltä ja rima putoo. Eteen meni tosi hyvin ja sieltä takimmaiseen päähän putkea. Paikka, jossa yllätys yllätys ei tarvinnut ohjata ollenkaan, lensi automatik niin pitkälle.

Lopussa katselin Saijan ja Voltin menoa, kun Saija lähetti Voltin vaikka mistä ja miten kaukaa kepeille. Aikas hienoo. Ihan lopuks pitihän munkin kokeilla saanko Pyryn lähetettyä kauempaa kepeille myös. Ja hitsin hitsi melkein puolesta kentästä about 90 astetta ja upeesti kepeille. Tiesin, että hyvin irtoo kepeille, mutta että noin kaukaa...hyvä Pyry!

Kiitti Saija, oli oikein hyvänmielen treenit. Ilma mitä loistavin, eikä kiire minnekään. Käytiin vielä uittamassa dogit venerannassa. Molemmat tykkää uida ja molemmat olis halunnu jonku lelun, jota roudaa. Mutta Pyryn pallo meni samantien pohjaan ja Voltin pallo tais sekin upota lopulta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti