HYMYÄ PUKKAA
Siis Heli laittoi meille hauskan radan, jota en edes yrittänyt yhdellä yrityksellä elikkä nollalla läpi, vaan tein suosiolla pätkissä (unohdin lopussa kokeilla koko rataa). Ja kaikki ei edes onnistunut ihan ekalla yrityksellä tai ekalla ohjaustyylillä. Silti hymyä vaan pukkaa. Varmaan ei oo nyt lääkitys kohillaan. Sitä rataa oli vaan niin kiva tehdä ja kokeilla eri vaihtoehtoja. Ja hyvin meillä sujuikin. Yksi ainoa kohta vähän tökki ja sitä ihmeteltiin hetki. Ylläri ylläri, jarrutuskohta, putkijarru.
Vaikka selkeesti Pyryyn päin lelukädellä näytin ja suhahdin, niin tuntui siltä, että jos edes kuuli mun askeleet putken toisella puolella, niin Pyry tulkitsi sen eteenpäin menoks. Jos lähetin Pyryn putkeen paikaltani, niin kääntyi hyvin. Varmaan on jotain unohtunut opettaa. Pitää oikein kokeilla vaikka ens kerralla minkälainen jarru tai liike toimii parhaiten.
Kokeiltiin sitten niin myös, että Pyry meni itse puomin toiseen päähän ja minä jäin tähän päähän ja ohjasin siitä putkeen. Silloin olin siis valmiina edessä ohjaamassa ja Pyry näki mihin suuntaan liikuin. Se toimi parhaiten. Ei kai se mikään oikeestaan yllätys ole, että mun on parempi ohjata edestä kuin takaa. Toki aina ei kerkee.
Ylösmenovirheestä puomilla vieläkin harmistuneena halusin kokeilla rytmin rikkomista tömistelemällä. Ja se tuntui toimivan. Heli ehdottikin, että miksen käyttäisi sitä muuallakin kuin vain kontakteilla. Jep pitääpä kokeilla.
Paljon positiivista;
Laitoin Pyryn aina maahan rauhoittumaan, kun tuntui käyvän liikaa kierroksilla. Vähän epäilin poispäinkäännöstä tiukkaan kulmaan taakse putkeen, mutta ei hassummin. Samoin epäilin tuota irtoamista putkeen puomilta, kun itse olen aika kaukana. Rytmitys ylösmenoille tuntui kans hyvältä. Valssit ja takaakierrot jes. Kepit jes. Kontaktitkin ihan jes. Enkä välittänyt parista kaarroksesta. Ja hei, osasin kerrankin lopettaa ajoissa!
Jottei tulis liikaa hehkutusta, niin kokonaisen radan onnistuminen kerralla onkin sitten toinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti