VÄLISTÄVETOJA
Salossa Sonjan treeneissä sellanen rata, joka ei siinä tutustuessa tuntunut ihan ihan kamalalta. Ajattelin vielä, että olen viime syksynä viimeksi tehnyt omalla pihalla kolmella hypyllä välistävetoja vaikka miten päin, että kyllähän me niistä selvitään. Mutta sitten kun siihen lisätään putket molempiin päihin, niin voi tuska! Ajattelin varmaan ihan liian positiivisesti. Realismi iski samantien. Ja turhautuminen.
Alussa ne kolme mentiin ihan ässänä ja muutaman säätökerran jälkeen menivät ihan jees. Mutta sitten niihin välistävetoihin. Melkein heti sain vaihtaa toisenlaiseen ohjaukseen, vaikka ei sekään tuntunut juuri helpommalta mulle. Ekalla hypyllä Pyry pudotteli rimaa. Siinä tärkeetä, ettei mun käsi laske ja katse tietysti pitää pitää. Mutta oli se vaan työn ja tuskan takana. Tehtiin sitä kohtaa ties kuinka monta kertaa. Ja lopulta otin koko radan alusta, mutta siihen välistävetokohtaanhan me tökättiin.
Mullahan on edelleen asennevamma. Hermostun, kun ei onnistu (edes viidennellä!). Tavallaan luovutan, mutta sinnikkäästi yritän aina uudelleen, ja lopulta molemmat väsyy. Noilla koivilla, sillä laukan pituudella ja tuolla vauhdilla, välistävedot (kuten kaikki muukin) vaan on äärimmäisen vaikeeta ja haastavaa. Oli muillakin vaikeuksia mahtua sinne väliin ja ajoittaa oikein, mutta en tiedä lohduttaako se minua. Varsinkin, kun taas huomaan kuinka lähes kaikki muut voivat ohjata "normaalisti", mutta mun on Pyryn kanssa väännettävä aina jotain spesiaalia sinne ja tänne. Ehkä se kuitenkin on se magneettisen mielenkiintoinen osa, jonka vuoksi saan tehdä tekniikoita ja niiden onnistuminen vasta mannalta sitten tuntuukin. Ne vaan ovat niin lähellä toisiaan, onnistuminen ja epäonnistuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti