maanantai 3. helmikuuta 2014

3.2.2014 Omatoimitreenit

OMATOIMITREENIT

Rakennettiin Anun kanssa sellanen rata, johon tuli yks mulle hankala kohta Sonjan treeneistä, Anun viikonlopun kisoista yks hauska "serpentiini"kohta ja loput sitten sovellettiin. Tuloksena oikein vauhdikas ja sopivan haastava rata.

Edelleenkin mulle oli hankala kohta se putkelta pituus ja vähän sivuun kepeille eikä suoraan eteen keinulle. Ei mennyt keinullekaan, mutta meni sitten keppien ohi pari kertaa. Pakko oli tehdä vaan vastakäännös siihen ja sekin tosi voimakkaalla jarrulla, muuten ei kääntynyt tarpeeksi.

Se serpentiinikohta oli kiva, persjättöjä toisensa perään, vähän kuin lentokone. Heitin Pyryn putkeen ja lähdin tosi ajoissa liikkeelle ja kolmannella hypyllä silmäkulmasta näin, että ihan just on rinnalla. Pystyi kääntymään, vaikka nippanappa mahtui väliin. Viimeisen otin sylkkärillä leijeröiden hypyn, kun en muuta enää kerennyt. Melkoista kauko-ohjausta, mutta ei hassummin. Pienemmässä tilassa ehkä aavistuksen helpompaa kuin leveillä kisaradoilla. Mutta kyllä kynnet vaan rapisi vauhdissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti