sunnuntai 14. syyskuuta 2014

14.9.2014 Häiriötreenit

HÄIRIÖTREENIT

TOKOssa tänään Tanja sai häiriköidä oikein urakalla. Varsinkin eilisen jälkeen, tarttetaankin häiriötreeniä. Pyry on kyllä kuuliainen, mutta sen verran sosiaalinen, että lähtis mielellään leikkimään kenen kanssa vaan ja lelut on kans ihan pop. 

Eka "pelattiin" polttopalloa, koirakot ympyrän keskellä ja Tanja ulkopuolelta yritti saada koiria sieltä pois kutsumalla anovasti ja heittelemällä leluja. Ja mä otin sillee kirjaimellisesti, kun sanottiin ettei nameja saa pitää kädessä, niin sain kyllä tehdä töitä, että sain Pyryn ympyrässä pysymään. Maassa paikka-käskyllä pysyi parhaiten. Lelu-härnääminen sai Pyryn menemään maahan "tahtoisin niin, mutta en saa lähteeeeee". Seuraamisessakin pysyi aika hyvin, mutta sitten kun kumpikin rupesi väsymään, minä käskyttämään (ilman namipalkkaa) ja Pyry kuuntelemaan, niin siinä herpaantui ote sen verran, että Tanjan oli helppo houkutella Pyry sieltä pois. 

Tokaks tehtiin neliö, jossa yhdellä sivulla piti käskysanan kuultuaan laittaa koira maahan, seisomaan, istumaan ja yhdellä sivulla vain seuraaminen ilman pysähdystä. Nuo oli helppoja (paitsi ettei olla tehty vielä seuraamisesta istumista), Pyry ei lähtenyt muiden käskyistä tekemään. Ainoa vaikeus oli kun odotin Tanjan jo sanovan eikä sitten siinä puolessa välissä sanonutkaan vaan lähellä kulmaa. Eiköhän nää ollu samalla ohjaajankin häiriötreenit, kestääkö hermo. Ja aika huonot hermothan mulla on, varsinkin kun en saanut Pyryä ihan satasella mukaan touhuun. Yksinhän se tekee vaan mulle hienosti, mutta ei siis kestä häiriötä kun kentällä monta muuta. 

Lopuks otettiin paikkamakuu, jossa Pyry osaa olla niin hyvin ja lungisti paikallaan. Kuulemma kaikilla oli korvat pystyssä, kun parkkikselta kuului haukuntaa. Ja sitten korvat toiseen suuntaan, kun kuulivat piilosta juttelua, mutta paikallaan pysyivät.

En edes ole tajunnut miten häiriöherkkä tuo tokossa vielä on. Ihmiset ja vauhti/liike on ihania. Palkattomuus on myös meille häiriö, jota tarttee treenata vaan enempi, samoin liikkureiden käyttöä treeneissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti