keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

5.3.2013

JUHAN TREENIT 

Hyppisrata, päällejuoksuja, käännöksiä... Ei ihan helppo, vaikkei se paperilla ihan hirveeltä näyttäny. Katoin, että yks kohta näytti ihan mahdottomalta siksakilta. Putki, päällejuoksuhyppy, pituus ja pituudelta 45 asteen kulmassa hyppy. Mutta mennessä sitten havaitsin vähän joka kohdassa ongelmia. Huoh.

Jo heti kakkoshypyltä en saanut oikein kääntymään, ja kun sain, rima lensi. Huoh. Sitten jos hyppy on juoksulinjan suuntaisesti, on kunnolla näytettävä, ainakin vielä, tai muuten menee ohi. Huoh. Ja kun jään aavistuksen liiaksi näyttämään, olenkin seuraavilta ylläri ylläri, myöhässä. Huoh. Sitten oli tuo pituuskohta. Pitäisi yrittää jarruttaa ennenku ponnistaa pituudelle ja sitten vielä ehtiä pituuden toisella puolella tekemään "niiauksen" (käännösohjauksen) 45 asteen kulmassa olevalle hypylle ja siihen vielä takaaleikkauksen. Huoh. Ja jos ei käännös onnistunut, niin paineli sitten edessä oleville kepeille asti. Sitten oli taas sama käännöskohta kuin alussa, mutta piti saada lopuksi vielä valssi aikaiseksi. Itseasiassa se valssi kyllä onnistui, kunhan sain Pyryn sille hypylle, ettei taas kaartanu ohi. Huoh.

Huoh. Huoh ja huoh.

Lupasin Helille opetella aina treenin jälkeen luettelemaan kolme positiivista asiaa. Oli kyllä yllättävän vaikeaa tällä kertaa, kun päässä muistui vaan kaikki tahkoomiset...uudestaan uudestaan, eikä ollut yhtään kontaktia tai keppejä. Treenin päätteeksi sanoin Juhalle, että koitas nyt keksiä jotain positiivista. Naureskeli vaan, että "kyllä se siitä".Nih.
1. Pyry meni hyvin renkaan ja sieltä pimeeseen putkikulmaan, ihan itekseen, ei tarttenu saattaa, lähetti vaan. Oisin pystyny leijeröimäänki putken, mut en sit ruvennu siihen, ku kerkesin normistikin.
2. Pyry jaksaa tahkota
3. Melkeen jo meinas usko loppua, kun ei oikeesti keksinyt, mutta kolmantena, pysyi hyvin lähdöissä.

Ja nyt haluisin niin mennä kokeilee ilman yleisöä itekseni, miten nuo kaikki saadaan onnistumaan. Olkoon se neljäs kohta.

2 kommenttia: