torstai 7. maaliskuuta 2013

6.3.2013

MANEESISSA TUULEE

Olis pitäny pakata, mutta olihan mun mentävä, kun piti rata viedä. Päätin taas kuitenkin ottaa ihan iisisti pätkissä. Ja meitähän ei ollut paikalle saapunut kuin Milla, Krista ja mä, niin annettiin sitten olla edellisten pikku rata. Ihan hauska rata, sopivasti haasteita. Ulkona tuuli aikalailla ja se kuului myös maneesiin. Tulipa tietysti mieleen, kestääkö rakenteet. No treenatessa se unohtui tyystin.

Alku, hyppy (jonka edessä molemmat putken suut) ja siitä kulman yli hyppy niistolla. Kokeilin alkua kahdella tapaa, molemmat onnistuivat. Eka otin niisto-sakemannilla (voikohan sellaista ollakaan?) ja sitten uskaltauduin kokeilemaan ihan normiohjausta, jossa siis pelkäsin, että rintamasuunta veisi putkeen. Mutta molemmat siis onnistuivat aika hyvin, toki normiohjauksessa koira on kokoajan näkösällä. 

Putkesta putkeen ja putkien välissä oleville kepeille. Pyry pujotteli kiltisti loppuun asti, vaikka itse jäin aika alkupäähän kannustamaan, koska seuraavaksi tultiin aavistus takaisinpäin hypyn kautta putkeen (pimeä kulma).
Edes seuraavalla päällejuoksulla ei tullut isompia ongelmia. Sen sijaan pituuden vieressä olevalle hypylle otin sylkkärinomaisen, mutta niin loikkaa pitkälle, vaikka kuinka yritin jarrutella. Ja lopputulos meni jotenkin vääränlaisesti, esteet oikein, mutta itse jäin siis taakse kalastelemaan Pyryä sylkkäriin. Mutta kaarsi ne pikkukoiratkin.

Sitten oli taas kepit ja tällä kertaa lähetys siis vasemmalta ja se on meillä huonompi. Edelleen, kun menee himpun liian kovaa, ei taitu ekaan väliin aina. Rauhoitin omalla liikkumattomuudella, niin meni oikein. Keppien loppupäässä puolenvaihto joko valssilla tai persjätöllä, molemmat toimi. 

Oli sitten vielä yksi haastava kohta, jossa tullaan putkelta vinoon ja sitten pitäis taas saada kääntymään tiukasti päällejuoksuun. Sitä en oikein osannut. Kokeilin sekä sisä- että ulkokautta, mutta kumpikaan ei oikein tuntunut hyvältä. Olis pitäny saada kunnon jarru jo ekalle hypylle, niin ei lennä niin kauas viistoon. 

Alussa verkkasin yhdellä esteellä, pyörittelin Pyryä yhden siivekkeen ympäri ja rimat pysyi kauniisti. Muutama rima putosi rataa tehdessä, mutta huomattavasti vähemmän kuin eilen. Ja väsyneenä varmaan niistäkin suurin osa.

Eiliseen verrattuna tänään oli ihan loistotreeni. Oliskos se siinä, että ihan itekseni tein rauhassa. Olisin kyllä pari kertaa vähän apuja kaivannut.

Ja ne kolme positiivista...nyt ei ollu vaikea keksiä, tuli ylikin ja olis tullu lisääkin.
1. Alku meni oikeastaan yllätyshyvin, vähän ensin pelotti, että miten selvitään
2. Hienosti Pyry hakee kepit ja tekee kiltisti loppuun asti ja kestää mun puolenvaihdot yms.
3. Niistoista tykkään niin (koira on hallinnassa)
4. Pimeä putkikulmakin oikein nätisti, ei kertaakaan ohi
5. Ja me niin tehtiin kimpassa Pyryn kanssa, kivaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti