maanantai 21. lokakuuta 2013

21.10.2013 Jarruja per...

JARRUJA PER...

Unohdin eiliseltä, että tokotreeneissä aiheena oli ruutu. Ja eihän kyl sitä osattu lainkaan, kun ei oikeestaan olla sitä pitkään pitkään aikaan treenattu. Että se pitää alottaa ihan alusta jossain vaiheessa.

Ja tänään Virkkalassa Helin aksatreenit. Joku samantyyppinen kuin Niinulla ollut. Alku oli mielenkiintoinen. Sivuttaisen hypyn ja muurin välissä putken suu, jonne ei saanut mennä. Kokeilin pari vaihtoehtoa. Molemmat toimi. Sitten jarruja ennen pituutta, toimi. Jeee! 

Sitten taas putken kautta pituus ja tällä kertaa toiseen suuntaan. Pitempi matka ja tää rupes jo muistuttaa eilistä reeniä vauhdin puolesta. Jarrutuksen oli tultava tosi tehokkaasti (ajatuksen tasolla yrität pysäyttää Pyryn), sillä sen jälkeen piti viel saada sylkkärinomaisella kääntymään toiselle hypylle ja siitä väärään päähän putkee. Eipä siinä juuri vaihtoehtoja ollut, mutta kyllä me jotenkin onnistuttiin. Mutta saipa jarruttaa niin maan per...usteellisesti, että kuunteli. 

Toisella kierroksella otin vaan jarruja ja kääntymisiä. Putkesta vauhtia pituudelle ja siitä vain käännös kuljetuksella ympäri, ja palkkaa. Ja sitten vielä sitä radan kinkkistä jarrutuskohtaa.

Olin oikeestaan aika tyytyväinen illan harjoitukseen. Kiva oli tehdä jarruja. Ja on myös tosi kiva, ettei toisella kentällä vieläkään treenaa ketään, niin me saadaan vähän niinku kaks kenttää yhellä hinnalla. Toisella pystyi sitten treenaamaan omia juttuja, kontakteja yms. aika luxusta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti