lauantai 18. lokakuuta 2014

18.10.2014 Kun muistais

KUN MUISTAIS

Männäviikolla on tehty kaikenlaista, kun vaan muistais mitä kaikkea. 

Viime sunnuntaina lähettiin sitten epistelemään ja hakemaan niitä kontaktivirheitä. Hassua, mutta ekalla radalla minäkään en jännittänyt, eikä Pyry tehnyt kontaktivirheitä, muita kylläkin. Pyry oli tapansa mukaan hieman vallaton, vauhti ennen kaikkea. Tokalla radalla mullekin jo tuli pientä vapinaa. Ja Pyryllä ei ollut aikomustakaan pysähtyä A:lle. Porsas. Moitteet ja veks. Näitä vaan pitäis olla useammin, seuraavista ei tietoakaan.

Illalla tokotreeneissä kolme aihetta koemaisesti suoritettuna. Halusin ottaa pari sellaista, missä meillä on ongelmia ja viimeiseksi sellaisen, jonka pitäis onnistua, että saadaan lopettaa onnistumiseen. Ekana siis otin luoksetulon stopin. Ja se on nyt ihan palasina, Pyry himmaili selvästi epävarmana, eikä pysähtynyt ollenkaan. Matka oli selkeesti liian pitkä vielä, koska pihalla lyhyemmällä onnistuu edes jotenkuten. Kaukoissa kai onnistuttiin aika hyvin. Sain vain myöhemmin palautetta, että Pyryn jalat ei ole istumisessa suorat vaan jättää vähän vajaaksi. Kukaan ei ole koskaan niistä mitään sanonut ja mun silmään ne on näyttäneet ihan hyviltä. Juuri tuon takia niin ärsyttävää, että kiva olen sitten kaikki nämä vuodet tehnyt vähän pieleen, kun olis voinu tehdä paremminkin. No tällaista se on kun en oikein osaa kun ei ole kokemusta. Tarttisin sellasen PT:n joka opettaa, antaa läksyjä ja vahtii että ne myös tehdään. Mut ehkä seuraavas elämässä. Toko on meille sivubisnes ja aksa on ehdoton ykkönen. Niin ja vikana otin liikkeestä maahan, joka meni niinkuin pitikin. Paikkamakuu meillä taitaa olla aika varma, muut vähän sinnepäin. Jos tätil olis ne, ni täti olis setä. Mut jos täti olis ahkerampi, ni...mitä olisimmekaan!

Maanantaina Saija koulutti HiHan reeneissä. Oikein kiva putkihässäkkärata, jossa siis ei kontakteja ollenkaan. Ja muutaman kerran olikin vaikeuksia muistaa mihin seuraavaks, kun keskittyi johonkin tiettyyn kohtaan niin kovin. Alun rohkaistuin ohjaamaan kolmen esteen takaa (ässänä). Vähän epäilytti niinköhän Pyry tykittää ohi niistä, mutta ei mitään ongelmia, onnistui joka kerta ja tuntui suorastaan kivalta. En olisi sellaista alkua osannut suunnitellakaan. Mutta kaikkea olen valmis kokeilemaan, eihän sitä muuten voi tietää olisko se sittenkin se paras ohjaus. 
Aika pian tuli Saijalta ohjeet, että "suu suppuun, kun ohjaat" kun tuli pari rimaa mutkassa alas. Ja sehän toimi, rimat pysyi. Tuntui muuten hetkellisesti siltä, että meillä oli ihan eri paikat kuin muilla, mitä hinkattiin. Meille vaikeita oli käännökset pitkillä esteväleillä. Siinä Pyry tuppaa vaan valumaan lähestulkoon mun selän taa, enkä tykkää siitä yhtään. Voiskos vähän enempi jarruttaa, että kääntyis tiukemmin. Mutta sitten onnistuttiin joka kerta tekemään jonkunlainen tuplasylkkäri persjätöllä tai joku sellanen kohdassa, jossa muilla taas tuntui olevan vaikeuksia. Loppusuoralla oli vähän kiire ehtiä rytmittämään.

Keskiviikkon Saijan treeneissä tehtiin sitten se sama rata. Eli nyt olis ehkä pitänyt tehdä se nollana. En nyt muista mihin asti pääsin, mutta aika pitkälle kuitenkin. Kukaan ei tainnu tehdä nollaa. Oli se pienesti vähän eri rata, kun putket oli aavistuksen vähän erilailla, jouduin kääntämään tosi tiukasti, ettei menis väärään päähän. Ja jouduinkin tekemään jokusen vastakäännöksen. En vaan haluis tehdä niitä joka kohtaan, Pyry vois himpun enempi kysellä ja kuunnella. Mutta Pyryn kanssa aksaaminen haastavuudesta huolimatta tuntuu niin makeelta tai ehkä juuri siksi.

Perjantaina oli omatoimiset hallitokotreenit, oltiin ekaa kertaa, kun ollaan Pauliinan kanssa vuoroviikoin. Mua kyllä ahisti se omatoiminen tekeminen, kun tuntui, että muut on niin taitavia ja itse en oikein tiedä mitä ja miten tekisin. Enkä haluis hirveesti häiritä muitakaan, kun tarttisin niitä neuvoja vähän koko ajan. Ja eniten ehkä ahisti äidin terveydentila, kun olin juuri hallin pihalla saanut puhelun isältä, että äiti on joutunut Tartossa (olivat matkoilla) sairaalaan. Mieli oli siksi vähän maassa.

Huomenna sitten koulutankin arkitokoa, emmekä pääse omaan ryhmään treenaamaan, kun on samaan aikaan. Toivottavasti mahduttais seuraavaan. Tokomotivaatio on vaan taas vähän kadoksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti