JAAKOLLA
Opettelin sit 30 estettä ja päästiin 7 !!! Ja kaikista lupauksista huolimatta tein yhdes osas. Pyry ei ollut mun mielestä lopussa edes väsynyt, ku hää puhu niin paljon, mutta asiaa. Niin pal kauhiast joutu selostaa tällaselle tumpelolle ohjaajalle, et nyt en sit muista puoliakaan tietty. Mutta tykkäsin, enkä edes ollu ranteet auki. Ehkä ennemminki nauratti oma kömpelyyteni sisäistää asioita nopeasti.
Ratahan oli erittäin haastava ja mulle tuottikin ongelmia rataan tutustumisessa lähinnä kääntyykö koira vai pitääkö tehdä vastakäännös ja oikean ohjauksen valinta.
Alkuun kokeilin ensin persjättöä, mutta takaakiertovalssi siten, että astuikin ensin taaemmalla jalalla taaksepäin, oli parempi ja sujuvampi ja varmempi. Heti seuraavan hypyn jälkeen neloselle flippi. Piti luottaa, että koira sen kyllä menee (eikä jäädä siihen ohjailemaan) niin pääsi itse nopeemmin etiäpäin.Sillä meillä ei ole kuulemma aikaa jäädä mihinkään yhtään, ettei mun ja Pyryn välimatka kasva liian suureksi ja sen myötä ihan mahdottomaksi. Varsinkin, kun laukka on noin pitkä ja menee kovaa, niin kaikki pitää tehdä vieläkin aiemmin. Ja perusasiat meillä on kuulemma kunnossa, mutta tuo uskallus ja ennakointi...
Kutoselle tuli sitten niin kovaa ja tuntui, että itse jäin jotenkin kauas, että vippaus (olihan se sellainen?) ja pien "veto", oli mulle tosi haastava. Se olikin niin pienestä kiinni kuin siirsi vähän rintamasuuntaa poispäin (Saijakin on tainnu tästä joskus aiemmin sanoa). Ja tärkeää oli myös Pyryn katse, jonka jälkeen vasta sai luvan mennä oikeeseen putken päähän.
Ja siihen loppui aika, ja voi että olis kiva mennä uudelleen, ehkä vähän viisaampana. Mutta tärkeää asiaa, pitää vaan uskaltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti