sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.12.2013 Noutaja

NOUTAJA

Kääk nyt on jo joulukuu ja aika se vaan lentää. Tammikuussa olis tokokokeet, mutta ei taida meistä olla sinne vielä. Niin paljon on vielä kesken ja en vaan saa aikaseksi treenata enkä aina osaakaan. Ja se mitä luulen osaavani, niin ei sitten osatakaan tai se leviääkin. En tiä tuleeko Pyrystä noutajaa, mutta sitä tänään harjoiteltiin.

Heli heti katsoi, että jaaha koomaa pukkaa. Pyry tuijottaa kapulaa ihan tikkana ja on valmiina noutamaan, kunhan joku vaan antais käskyn. Ja tänään itseasiassa meinasi jopa varastaa sinne. Kyllähän mä olen sen koomailun havainnu, mut en ole tajunnu/osannu puuttuu siihen. Olen yrittänyt saada Pyryä kiertämään kapulalle. Läheltä se onnistuu, mutta kun se on kauempana, niin menee suorinta tietä, kolmen metrin jarrutuksilla, korjaa muutaman kerran kapulan asentoa ja tuo sen sitten kyllä mulle ja irrottaa nätisti. 

Nyt sitten treenattiin siten, että Pyry perusasennossa vierellä, heitin kapulan ihan lähelle ja sitten vaan odotettiin, että Pyry irrottaa katseensa kapulasta ja katsoo mua. Ja heti palkka ja leikitys toiseen suuntaan. No aiemminhan olen opettanut, että valmis-käskyllä katsoo mua. Nyt en sanonut mitään, meni siinä hetki ennenkuin luovutti. Tätä tein jokusen kerran. Sitten seurautin niin, että mentiin kapulan läheltä. Siinä ei kapula häirinnyt. Lopuksi otin vielä pelkkää pitoa palkaten.

Hyvä ja valaiseva treeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti