perjantai 17. toukokuuta 2013

16.5.2013

KISATREENIÄ JA TOTTISTA

Eilen illalla tehtiin "pitkästä aikaa" vähän tottista. Yritin tehdä lyhyitä seuraamisia ja palkata heti, kun asenne ja katse on kohdillaan. Ja käännöksiä myös palkaten. 

Päätin myös kokeilla vähän meille uusia avo-luokan liikkeitä. Luoksetulon pysäytykset meni aika kivasti. Vielä voisi pysähtyä tiukemmin. 

Noutoa kans. Yritin ottaa ihan läheltä ja olla tarkkana, ettei yhtään pureskelis. Tossa menee jonkun aikaa treenatessa, että saa sen hyväks. Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti.

Sitten kokeilin vielä hyppyä. Laitoin aksahyppyyn pari rimaa, et näyttäs ees vähän toko-hypyltä. Sain Pyryn hypyn jälkeen istumaan aika hyvin, mutta sitten takaisinpäin hyppy ei oikein onnistunutkaan. Hyvä aksakoira kun ei hyppää samaa estettä takaisinpäin. Kun sanoin "sivulle", niin kiersi vaan molemmilta puolilta. Höh... mites...tarttee ihan miettii joku oma käsky siihen ja avittaa ensin ihan läheltä. Oliskos "takas" tai "hiiit" hyvä käsky? Muita ehdotuksia? (back mulla on jo käytössä kaukoissa istumisessa)

-------------- Ja sitten meidän "viimeistelytreeniin" ennen kisoja. 
Anu oli netistä kaivanut tän uuden tuomarin Reetta Mäkelän radan. Sujuva rata, vaikka meikä teki mutkissa kolme vastakäännöstä sylivekein tai jotain sellasta, mutta kääntyi. Ja kyllä teetti hommia lähes joka kohdassa, huh. Kun ei voi vaan mennä, muuten vauhtia tulee yli sallitun ja silloin viimeistään rimat lentelee.

Nytkin lensi muutama. Viimeisellä hypyllä jos jäin jälkeen, rima lensi joka kerta. Mutta jos ehdin kunnolla eteen tai edes lähes rinnalle ja katsoin koiraa, niin rimat pysyi. Ei hemputti, enhän tod aina kerkee sen mukaan tai ennen Pyryä. Ja sieltä perästä on varmaan ihan sama mitä katon.

Alussa jo taas tuli puomin ohi, jos olin puomin tasasen kohdalla ja sanoin "tule, kiipeemään". Tai ainakin piti kattoo koiraa (taas), että todella menee kontaktille, ennenku voin jatkaa matkaa. Ja muistin taas yhen jutun pitkästä aikaa, voi ei. Kun Pyryllä on "tule"-käsky vapautuskäsky lähdössä ja kontakteilta, se on myös paljon käytössä ihan luoksetulossa kotona ja muuallakin. Niinpä siitä lähdöstä hypyn kautta kun piti mennä puomille, niin tuli varmaan ikäänku mun luo. Koska sama juttu oli A:lla. Toki kädellä tönäsemällä menee, kun avittaa, mutta tarkkana saa olla. Olisinpa opettanu vaikka "jes"-sanan vapautukseen tai jonku muun ku "tule". Nyt menee selkeesti kaks asiaa sekasin. 

Mutta kyllä on tarkkaan suunniteltava ohjaus ja keskityttävä joka kohtaan. Ettei vaan olis liian helppoo. No ei todellakaan. Mutta varsin hyvin meni pienen säätämisen jälkeen. Paljon paljon hyvää. Miinuksena muutama rima ja puomin ohimenot. Ajasta mun ei ainakaan tartte viel huolehtii, kunhan sais tehtyy ehjän radan, vaikka sitten tuliski joku rima alas. Saisin vähän itseluottamusta siihen, että homma rupee pikkuhiljaa pelittää. Meitä oli vaan Sari Ninjalla ja minä ja Pyry, niin saatiin treenattua ihan yllin kyllin. Osasin jopa lopettaa ajoissa, kun sain sen viimesen rimankin pysymään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti