torstai 9. toukokuuta 2013

8.5.2013

ELINALLA ERI KIVAA

Haastava (ainakin meille) rata ja vaikka paria kohtaa tahkottiin aikalailla, niin miten siitä silti jää niin hyvä mieli. Kouluttajalla on varmasti osansa asiaan ja  ehkä myös sillä, että sen hankalan paikan onnistuu suorittamaan. Se on ehkä juuri ikävintä jos joku jää kesken, eikä saa sitä onnistumaan, niin kaivelemaanhan se jää. 

Heti alussa oli jo pohdittavaa, että teenkö saksalaisella vai pakkovalssilla. Valitsin sitten pakkovalssin. Se vaan tuntui selkeemmältä ohjata siinä kohtaa. Vekattuani vähän okserille, lähti hienosti hakemaan kepeille. Keppien loppupäässä aurinko paistoi niin suoraan ikkunasta, etten nähnyt mitään, mutta sinne vaan mutu-fiiliksellä. 

Sitten tuli kohta, jossa hypyn jälkeen toinen hyppy takaa ja vauhtia oli otettu putkesta jo aikaslailla. Ja juju olikin siinä, että Pyry lensi jo väkisin niin pitkälle, että riitti kun vaan pääsi esteen ohi eteen ottamaan Pyryn vastaan. Tosin siinä oli vähän tekemistä, helposti meni muuten ohi. Sitten piti vielä pitää veto päällä ohi ekan putken suun. 

No tilanteet jatkui heti toisensa perään, lisää haasteita. Taaksetyrkkäsy hypylle ja pian seuraavalle hypylle tekemään valssia? ja sylkkäriä. Ja mielellään tuplasylkkäriä, mut se ei menny mun jakeluun miten se tehdään. Saija sitten myöhemmin näytti. Muutenkin mulla välillä ajatus harhaili, ettei oikein pystynyt sisäistämään miten rata meni, varsinkin kun oli keskittynyt johonkin kohtaan, niin unohtui miten pitikään jatkaa. Jo liikaa harmaita aivosoluja?

Päästiin esteeseen 23/35 asti. Jotkut ne veti nollalla varmaan kolme kertaa. Olishan se ollu kiva kokeilla kaikki kohdat, mutta ... siinä tuli tahkottua paria kohtaa niin paljon, että Pyry oli tässä vaiheessa jo ihan loppu, eikä rimat enää tahtoneet pysyä. Hei, mä en varmaan nyt muista kaikkee, mut mulle jäi se olotila, et rimat pysy aika hyvin, paitsi väsyneenä lopussa. Voi olla, et muistan väärin. No mut enivei, hyvä mieli jäi ja Elinakin kehui, että ollaan edistytty ja oli tosi hyvin kuulolla tänään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti