sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

21.4.2013

KENTÄLLÄ JA TAAS KENTÄLLÄ

Epikset vai kentälle? Kentälle. Kera Saijan, Sarin ja Jaksin. Eka kasailtiin vähän uusia esteitä, sitten tokoiltiin ja vikaks aksattiin.

Tokossa otin luoksetuloa, se kun ei oo nyt ihan parhaassa kunnossa. Mielessä on aina toko-kokeen kympin arvoinen täydellinen luoksetulo, jossa Pyry tuli hirmu vauhdilla, tosi hienoon perusasentoon, eikä edes törmännyt minuun lainkaan. Siihen tässä pyrin, mutta törmäilee enemmän tai vähemmän ja nyt on ruvennut perusasennossakin jäämään vähän taakse. Pöh. Jos edes tuon törmäilyn saisin pois. Vielä ehtii.

Toisena otin seuraamista. Siinä tulee mieleen Saijan sanat blogistaan "matkalaukkuna mukanasi matkustan". Vieläkin naurattaa. Mutta sellaista se tuntuu olevan Pyryn kanssa. Mukana seuraa suht samassa kohdassa, mutta kun pää on vähän alhaalla tai edessä, eikä ylhäällä ylväästi, niin vähän on kuin olisin matkalaukun kanssa liikenteessä. Ehkä se on vire-kysymys kuitenkin, siis ehkä. Silloin kun oikein kehun mennessä, niin jo on pääkin ylhäällä ja tekeminen innokkaamman oloista.

Aksassa oli aika vaikea treeni, piti vähän joka kohtaa hioa. Eka meinasin niistää, mutta koska ei ollut tiukka käännös, ei kannata tuhlata sitä siihen. Valssilla otin sitten alun, ihan jees. Takaakiertoon lähettäminen oli yllättävän vaikeeta, kun on mukamas kiire seuraavalle. Sylivekkijaakotus (vihdoinkin mulla on sille nimi, eikä vaan niiaus ja jarrutus) tuntui mukavalta ja siihen päälle whiskyleikkaus. Sekin tuntuu meille sopivan, kun vaan muistaa tehdä sen ihan siivekkeen kohdalta.

Takaakierto ja päällejuoksu ei olleet hyvä idea, rima putosi lähes aina. Siihen vaan reilu twisti ja katse koirassa, niin hyvin onnistui. Lyhyt väli seuraavaan hyppyyn ennen putkea, tuli varmaan ohjaajalle aina yllätyksenä, ja siinäkin rima välillä lensi. Rimat tais muuten pysyä tätä kohtaa lukuunottamatta aika hyvin. 

Välistävetoja pitäis muistaa treenata. Nyt meinaa tulla helposti ohi, kun en ole kenties opettanut asiaa. Enkä haluais tehdä puolivalsseja, se hidastaa mun kerkeemistä. Ja vaikka lelu on ihana, niin ei kuitenkaan katso sitä lelua siinä kohtaa. Eli se pittääpi opettaa aika alusta, mutta uskon että se on nopeesti opetettu (toiveajattelua).

Uusi puomi oli hieno. Herkästi meinaa lähtee kontaktilta mun liikkeeseen. Mitenköhän sen saisin varmemmaksi? 90 astetta kepeille oli kans hankala, yllättävän hankala. Mun pitää liikkua vähän ohi, luvalla saa lähteä, ohjata vähän liioitellusti nurkkaa kohti ja silti vielä neljäs osio, Pyryn osio, meni oikein sisään, muttei meinannut millään taipua seuraavaan väliin. En tajua. Sitä on ollut ennenkin, muttei vähään aikaan. Hmmm...?

Mutta hyvät treenit, hyvässä seurassa, auringonpaisteessa, jes kesä on jo ovella.

Iltasella vielä raahauduttiin tokotreeneihin. Aiheena liikkeestä pysähtymiset. Ne on aika hyvällä mallilla, vain se mun äänenpaino "seiso" käskyssä on tärkeä sanoa kevyesti, muuten menee maihin. Toinen huomio, meinasi istahtaa Rissasen Marin "käsky" sanasta. Sitä vähän reenattiin, ei suurempaa ongelmaa. Paikkamakuussa Pyry pysyy tosi hyvin paikoillaan, pää vaan kääntyili välillä (mutta oli ylhäällä eikä yhtään haistellut). Pikkasen mua jännittää aina tuo luoksepäästävyys, kun Pyry tykkäis pussailla kaikki. Sitäkin pitää muistaa nyt joka paikassa ottaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti