torstai 25. huhtikuuta 2013

25.4.2013

KISANOMAISESTI KENTÄLLÄ

Olis ollu kolmet treenit yhtäaikaa, ni valitsin niistä sit alueellisen. Sitten alueellinen peruutettiinkin osallistujien vähäisen määrän vuoksi. Plääh, kerranki olis ollu aikaa kunnolla. No se siitä. Sitten päätin mennä kentälle, koska oli hyvä ilma ja koska seuraavana torstaina mennään vikaa kertaa Sporttikselle "päättäreihin". Onneksi meninkin, koska siellä oli mun lisäksi vaan Karoliina. Muut oli tai eivät olleet peruneet.

Anu laittoi meille Saviojan ykkösen radan, jossa oli muutamassa kohdassa ihan tekemistä, sujuvaa, mutta töitä tartti silti tehdä. Ohjaa, älä oleta!
Eka otettiin kisanomaisesti. Ja hihhei, me päästiin nollana melkein loppuun asti. Pyry tuli tokavikan esteen ohi. Ja kaikki rimatkin pysyi ylhäällä. 

Sen jälkeen ruvettiin hiomaan kohtia. Alkua kokeiltiin niistolla, valssilla ja vielä ihan jarru+normikäännöksellä. Tuo viimeinen oli meille vaikein. Edelleen jarrutan liian hentoisesti, kun sen pitäisi tulla terävästi, että menee jakeluun.

Jarruja tarvittiin myös monessa muussa kohtaa. Mm. ennen keppejä, kun sitä ennen pääsi latasee kolmen hypyn kaarteen. Samoin jarruja tarvittiin ennen putkea (puomin alla) ja putken jälkeen hypylle. Ensin yritin tyhmänä taas liikkeellä vaan jarruttaa, mutta sitten tajusin etten kerkiä toiseen päähän jos jään siihen tupeksimaan. Pieni niiausliike lelu kädessä+suhina ja sama uudestaan ennen hyppyä. Voi voi, tää pitää oikeesti treenata kuntoon.

Siinä lopussa tuli A:n alta putkesta parille hypylle, näytin kyllä kädellä, mutta rintamasuunta lähti liian nopeesti pois loivassa mutkassa, ja ohi tuli. Liian kuuliainen, ei mene esteelle, vaikka se on nenän edessä, kun en kerran ohjannut sitä kunnolla. Nih.

Tätä juuri tarvitaan, ykkösen ratoja ja onnistumisia, voittamaan epäusko ja turhat pelkotilat. Nyt taas tuntuu, että se on niin lähellä, että päästään pian kisaamaankin. Huomenna olisi epikset AST:lla, mutta on myös luvattu vesisadetta koko päiväksi. Mutta mehän ei olla sokerista!

2 kommenttia:

  1. Jeee, pian teitä varmaan näkee ympäriinsä kisaamassa! Siistii :)

    VastaaPoista
  2. Noh, kahtotaan ny, kait sitä pitäis uskaltautuu jo kisakentillekin pikkuhiljaa. Siskot on jo kakkosissa.

    VastaaPoista