perjantai 9. elokuuta 2013

9.8.2013 Tottistelemassa

TOTTISTELEMASSA

Kimppatreenit Hiidenrannassa, paikalla lähinnä piirimestiksiin lähdössä olevat. Ja jotenkin mekin vaan huomattiin olevamme HiHan joukkueessa. Hups. Mennään ALOon, koska ei olla viel kisattu AVOssa. Ja aivan liian laiska olen ollu muutenki TOKOn osalta tänä kesänä. No mut noi ALO-liikkeet meidän pitäis kyl osata. Pitäis. 

Alussa otettiin 3 minuutin paikkamakuu ja Pyry oli siististi paikallaan. Sen jälkeen menin itekseni nurtsille tekemään liikkeitä, ajattelin säästellä anturoita. 
Seuraaminen meni ihan jees ja liikkeestä maahankin, mutta liikkeestä seisomisessa pamahti taas maahan. Ja luulen, että sanoin sen vähän matalalla äänellä, kuten teen maahanmenossa. Niinpä otin uudestaan parikin kertaa ja ihan priimasti, Lilu katsoi. Mun tarttee olla tosi tarkkana miten kummankin sanon.
Luoksetulon otin kuitenkin viel kans hiekalla, Saijan piti käskyttää, mutta siinä vaiheessa kun Saija sanoi "käsky", Pyry lähti eikä tienny minne olis pitäny mennä, raukka parka meni ihan sekasin Saijan äänestä. Piti sit vaihtaa käskyttäjää ja sit meni hienosti. Vähän polkasin jalkaa sivulle ennen, ettei ihan törmää jalkaan. Pitää taas vähän muistuttaa.

Ihan vikaks (paras palkka) otin pari noutoa. Hyvin palauttaa ja irrottaa, mutta pikkasen liian lujaa menee kapulalle. Lisää treeniä vaan.

Eli kait täs tarttee ruveta treenaamaan. Ekaks noi ALO-liikkeet, sitten piirimestiksien jälkeen ruvetaan tekee AVO-liikkeitä ja tunnistusnoutoakin pitäis alotella. Sen opettelu kiinnostaa todella.

Ja huomenna pitkästä aikaa aksakisoihin. Kääk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti