sunnuntai 11. elokuuta 2013

11.8.2013 Tunnareihin tutustuminen

TUNNAREIHIN TUTUSTUMINEN

Varmaan jo keväällä ostin pussillisen tunnarikapuloita, mutta eipä olla niihin kertaakaan koskettu. Paitsi tänään, ajattelin, että tänään me tutustutaan tunnareihin. Se liike on mun mielestä näyttäny niin mielenkiintoiselta, ja vaikeeltakin. Enkä kyl edes tiedä missä luokassa se liike tulee, mut ei haittaa, kiva opetella jotain uutta.

Sain Heliltä ja Hannalta vinkkejä miten sitä kannattais alottaa, en ehtinyt Saijalta edes kysyy vielä. No piilottelin sitä yhtä kapulaa pihalle, niin et ei näy ja joutuu käyttää nenää. En tiedä sitten kun on aiemminkin etsinyt tavaroita pihalta, että onko siitä ollut apua, mutta ne on etsitty lähinnä silmällä. Mutta enivei eihän siihen menny aikaakaan, kun jo löysi kapulan. 

Sitten varmaan kiirehdin, mutta kaadoin sen lopun pussillisen siihen maahan kasaks ja laitoin sen oman ensin reilusti siihen kasan eteen. Ensin yritti kyllä tuoda vaan jonkun siitä kasasta, mutta sanoin e-ei ja Pyry haki "oman" (ja palkkaa). Vaihtelin "oman" paikkaa ja aina tuli oikea (palkkaa). Laitoin lähemmäks kasaa ja toi oikean (palkkaa). Yritin pihdeillä hämätä ja koskin ja siirtelin niitä kasassa oleviakin. Mutta eipä tuo hämääntynyt. Voi vide mul on pätevä koira! 

Mä niin innostuin ja, anteeks anteeks anteeks, ahnehdin vielä lisää. Laitoin kisanomaisesti kapuloita 5 riviin ja laitimmaiseks oman. Ja Pyry toi oman. Sitten otin upouuden oman (vanha pois) ja laitoin sen väliin ja pihdeillä siirtelin muita. Ja mun ihana taitava älykäs pätevä koirani toi mulle oman!!!

Saas nähdä koska uskallan yrittää seuraavan kerran, ettei tää vaan ollu jotain ensikertalaisen tuuria. Ja palkkaus tietenkin tuikitärkeää.Toki tuppas kyllä pureskelee kapulaa, että sitä pitää treenata. Vähän sama kun noutokapulassa, aina pitää pari kertaa vaihtaa kapulan asentoa. Ja nythän kapulat oli suht lähellä 2-3 metrin päässä, että sitäkin matkaa pitää tietty kasvattaa. Ei aavistustakaan mikähän se välimatka pitäis olla, tartteepa tarkistaa. 

Siihen lopetin ja tuohon kaikkeen meni aikaa korkeintaan vartti. Ja olipa se hauskaakin. Ja kun oikein näki kuinka Pyryn päässä raksutti. Onhan tuossa treenattavaa, mutta ensikokemus oli ihan super. Pyry <3

2 kommenttia:

  1. Pyryllä tosiaan raksuttaa! Mä en saa tunnaria uppoomaan Inkin tajuntaan millään. Se on vaan hirveen kiireinen ja tuo mahd. nopeasti jonkun :/
    Ehkä pitäis aloittaa taas kuuri. Tunnari tulee vastaan VOIttaja luokassa.

    VastaaPoista
  2. Tosta alusta ei käyny oikein ilmi, että tein kyllä jotain viitisen kertaa ainakin tota yhden kapulan piilotusta, että tajuais jujun eli että nenällä etitään eikä silmällä. Ja hirmu kehut ja namit. Olin kyllä itekin ihan yllättyny, kun meni kuin elokuvissa. :)

    VastaaPoista